keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kirjaläppää: E niin kuin epilogi

Diana Gabaldonin "Lumen ja tuhkan maassa" 2 epilogia
Diana Gabaldonin Lumen ja tuhkan maa, epilogi 1, s. 1405****
Monet välttävät e-koodeja ruoassaan. E-koodit nähdään turhina kemikaaleina, joita ruokateollisuus meihin syytää tuottaakseen mahdollisimman paljon syötävää mahdollisimman halvalla. E-koodein ilmaistavat ainesosat ovat kuitenkin usein ruokalajin valmistuksen tai säilytyksen kannalta  turhia lisäaineita, joista monien arvellaan olevan terveydelle haitallisia.

Kirjallisuuden puolella samanlaisia turhia lisäaineita ovat epilogit. Ainakin minun pitäisi välttää niitä kuin ruttoa, koska ne nostattavat verenpainetta joka kerta.*

Epilogit tuntuvat yleistyneen tekstinkäsittelyohjelmien käytön myötä, kun on otettu tavaksi julkaista yhä pidempiä ja pidempiä kirjoja. Ikäänkuin ihmiset kirjaa ostaessaan pohtisivat, että otanpa tuon, se on paksumpi, joten saan enemmän vastinetta rahoilleni. Kirjailijaparat joutuvat sitten tällaisen kaupallisen paineen johdosta rykäisemään vielä ne muutamat sivut ihan mitä vaan kirjan loppuun.**

2000-luvun kirjallisuudessa epilogien käyttö tuntuu räjähtäneen käsiin erityisesti keskinkertaisessa viihdekirjallisuudessa. Ikäänkuin epilogi jotenkin kohottaisi kirjan painoarvon lisäksi sen taiteellista arvoa antamalla lukijalle pahimmillaan 20 sivua keskinkertaista lisäluettavaa siitä, mitä päähenkilö funtsii kuolinvuoteellaan koko tästä romaanissa kuvatusta episodista elämässään.

Miksi haluaisin tietää? Meni jo. Ihan sama mitä päähenkilö tarinasta ajattelee, minulle riittää se, mitä minä tästä tarinasta ajattelen. Usein epilogeista tulee vielä lukuohjemainen olo: että näin tämä kirja olisi pitänyt lukea. Herää kysymys, eikö kirjailija luota omiin taitoihinsa, kun on laitettava käyttöohjeet perään. Ja jos lukuohjeet olivat tarpeen, miksi ihmeessä ne piti pantata sinne loppuun asti? Eikö prologi olisi ollut loogisempi ratkaisu?

Hirvittämillään lukija joutuu vielä epilogin jälkeen kirjailijan jälkisanojen tai kiitossanojen uhriksi. Kiitossanat ovat lähes pahimmillaan metaepilogi, jossa kirjailija avautuu pitkällisesti siitä, miten tämä tietty kustannustoimittaja oli ainoa, joka ymmärsi teoksen nerokkuuden ja kirjailijan sanoman, antoi työrauhan ja mestariteokselle tilaa valmistua.

Pahimmillaan kirjailija vihjailee jälki- tai kiitossanoissa (lukupiirien lukuohjeitakin on nähty) vielä epäsuorasti oletettujen lukijoidensa yleisestä tyhmyydestä antamalla suoria luku- ja tulkintaohjeita jälkikäteen. Että jos kirjasta jäi paha maku suuhun, niin ei se nyt ainakaan mun vikani ollut. Jos omiasi luit ja tulkitsit, niin et vaan osaa. Viisikin sivua voi käyttää viestittääkseen: "Se oli ekoeettisesti kantaaottavaa tieteenhistoriallista post-feminismiä, daa-a!"***

Ikäänkuin tämä kääntäisi lukijan mielipiteen teoksesta parempaan suuntaan: "ah no toki, post-feminististä ja tieteenhistoriallista ja vielä ekoeettiset kannanotot ympätty mukaan. Onpa tärkeä kirja. Kiva, että kerroit, välittömästi kirkastui nyt kuvani tästä teoksesta ja se onkin ehkäpä yksi parhaista ikinä."

Rassaavatko epilogit ketään muuta, vai olenko tässä nyt yhden naisen sydämenasialla?

* En kuitenkaan vältä, koska olen utelias ja kerään mielelläni lisää todistusaineistoa vallitsevia mielipiteitäni pönkittämään. Laitan tämän yleisinhimillisyyteni piikkiin.

** Kustantaja lisää painoteknisistä syistä tyhjiksi jääville sivuille mainoksia, kehuja yms. tauhkaa, mutta näitähän ei kukaan lue.

*** Ei verbatim mistään yksittäisestä teoksesta, mutta läheltä liippaa.

****   Diana Gabaldonin Lumen ja tuhkan maan ensimmäinen (1.) epilogi alkaa sivulta 1405. (Gummerus 2005) Ja minä en jaksanut edes ensimmäistä lukua loppuun. Kylläpä nyt harmittaa, kun huomaan että olisi ollut ihan useampi epilogikin tyrkyllä...

Epilogi

Saatoin ehkä vähän kärjistää tässä kirjoituksessa.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Paulo Coelho: Alkemisti

Paulo Coelhon romaanimuotoinen itseapuopas "Alkemisti"
  © Taika. Paulo Coelho: Alkemisti. Bazar Kustannus Oy, 2005.
Paulo Coelhon Alkemisti on sadunomainen itseapuopas tai itseapuopasmainen satu aikuisille. Sen kirjavaliomainen tiivistelmä voisi kuulua: "tyyppi kulkee Saharan autiomaassa", sillä Alkemistin päähenkilö Santiago on andalusialainen lammaspaimen, joka lähtiessään seuraamaan elämänpolkuaan päätyy elämänsä seikkailuun.

Alkemistia (Bazar Forlag, 2005, suomennos Sanna Pernu, portugalinkielinen alkup. O Alquimista) on myyty maailmanlaajuisesti kymmeniä miljoonia kappaleita, mistä voidaan arvioida, että Coelhon romaanimuodossa esitetty elämänfilosofinen, jopa snadisti uskonnollinen sanoma on laajan lukijakunnan mieleen. Itse en lämmennyt sanomalle, vaikka tarina sinänsä oli ihan mukiinmenevä.

Pääasiallinen kivi kengässäni tällä kertaa on, että luen mieluiten historiallisen fantasiakirjallisuuteni (tai edes historiallisen fiktioni, jos Alkemisti sellaiseksi voidaan laskea, vaikka se ei määrity selvästi mihinkään aikakauteen*) ihan omintakeisena itsenään ja itseapukirjallisuuteni rehellisenä itseapukirjallisuutena. Coelhon tapa lyödä lukijaa jatkuvasti halolla päähän sanomansa läpimenon varmistaakseen oli vaivaannuttavaa – unelmiensa seuraaminen, sydämensä kuunteleminen, elämäntiensä valitseminen ja sen määrätietoinen seuraaminen, jatkuva oppiminen ja elämän eläminen ovat tietysti tärkeitä vinkkejä kelle tahansa.

Alkemisti kärsii kuitenkin itseapukirjallisuuden tyypillisistä kliseistä, joiden mukaan mm. maailmankaikkeus avustaa yksittäistä ihmistä pyrkimyksissään ikäänkuin jonkin teknisen tai fysikaalisen luonnonlain takia ja siksi on tärkeää ymmärtää, miten maailmankaikkeus tai Maailmansielu toimivat. Kirjan merkittävimmissä kohtauksissa kuvataan, miten yksittäinen ihminen voi Maailmansielua riittävästi sisäistettyään näitä luonnonlakeja halutessaan kiertää tai käyttää hyväkseen. Romaanikerronnalle tyypillisiä vetoamisen keinoja ei käytetä riittävästi kliseiden peittämiseksi, eikä kirjailija myöskään tunnu luottavan lainkaan lukijan omaan oivaltamisen kykyyn. Tai sitten en vain tajunnut...

Coelhon Alkemistissa esittämä menestyksen resepti on kaksiosainen. 1) Elämäntien oikeanlaisen kulkemisen alkukohtana on päämäärän keksiminen. Koko Alkemisti on matkaromaani, jonka aikana korostuu, kuinka 2)  tärkeää Maailmansieluun tutustumiseksi päähenkilön matkanteko ja sen aikana tapahtuva ympäristöön ja ihmisiin tutustuminen on. Tätä päämäärää väärin lähestyvä lammaspaimenen englantilainen matkakumppani toisintaa hyvinkin hauskasti  Phileas Foggin tapaa kulkea maailmalla nenä kirjassa päämääräänsä keskittyäkseen.  Matkaaminen on tärkeää, matkan päämäärä on tärkeä, mutta kotiinpaluumatka matkan aikana paljastuneeseen uuteen, lopulliseen päämäärään puolestaan ei ilmeisesti ole tärkeää tai opettavaista, koska sen voi kokonaan ohittaa paljastaakseen loppuratkaisun epilogissa...

Siinä, missä Coelho painottaa itse oman onnensa löytämiseksi tehtäviä ponnisteluja keinona saada maailmankaikkeus puolelleen, on  2000-luvulla on itseapukirjallisuudessa nähty runsain mitoin erilaisia salaisuuksien paljastajia (esim. Rhonda Byrne), jotka selittävät, että kvanttifysiikka hoitaa hommat puolestasi. Myöhempään maailmansieluiseen itseapukirjallisuuteen verrattuna Alkemisti ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Se ei myöskään ole tarinana huono, vaan uskoakseni miellyttävää, kevyttä luettavaa viipyilevästä kerronnasta pitäville ja eksoottisten maisemien ystäville.
***

Paulo Coelho: Alkemisti (O Alquimista)

suom. Sanna Pernu

kansi: Lene Stangebye Geving/Marius Renberg

Bazar Kustannus Oy, 2005 (alkup. 1988)

181 s.

***

* Teoksessa mainitaan esperanton kieli, eli sen perusteella kirjan aikakausi määrittyy vuoden 1887 jälkeen.

torstai 24. toukokuuta 2012

Sofi Fahrman: Elsas mode

Sofi Fahrmanin chick lit romaani Elsas Mode
© Taika. Sofi Fahrman: Elsas Mode (Nordstedts 2010).

Ruotsalaisen muotibloggaajan ja -toimittajan Sofi Fahrmanin ensimmäinen romaani Elsas mode vuodelta 2009 on pinnallista ryysyistä rikkauksiin -pimukirjallisuutta kevyimmillään. Se tarjoaa muotibloggaaja Elsan siivellä nojatuolimatkan pasta rougesta (makaronia ketsupilla) macarooneihin, epäonnistuneista kuokkavierailuyrityksistä henkilökohtaisiin design-kutsuihin ja tietysti humalaisista satunnaissuhteista vakaaseen ihmissuhteeseen rikkaan ja vaikutusvaltaisen poikaystävän kanssa. Gina Tricotin räteistä ei kuitenkaan missään vaiheessa päästä eroon: amerikkalaisiin ja brittiläisiin vastineisiinsa verrattuna Elsas mode viehättää puolivallattomalla kotikutoisuudellaan.

Elsas modessa  (Nordstedts 2010) Sofi Fahrman kirjoittaa siitä minkä tuntee, mikä tuo romaanille uskottavuutta silloinkin, kun tarinan ja hahmojen kehitys aiheuttaa lähinnä varpaitakipristelevää myötähäpeää. Kirjan arkitodellisuuden ja muotiunelmaelämän välillä pongahtelevat juonet liittyvät 21-vuotiaan Elsa Gustavssonin rimpuiluun aikuisuuden alussa. Boråsin pikkukaupungista kotoisin oleva Elsa palaa häntä koipien välissä elämänsä irtiottoreissulta Nykistä vain huomatakseen, että muutamassa kuukaudessa parhaat kaverit ovat pamahtaneet paksuksi. Elsa pakenee Tukholmaan, bunkkaa kaverin soffalla, rupeaa kahvilatyöntekijäksi päivisin ja muotibloggaaja-bilehileeksi iltaisin.

Pikku hiljaa asiat alkavat lutviutua Elsan toivomaan suuntaan kovan työn, päämäärätietoisuuden ja onnekkuudenkin ansiosta. Kuvioita sekoittavat muun muassa anonyymi juorubloggaaja, joka ottaa Elsan silmätikukseen, poikaystäväntapainen Nykistä ja ihkurakas muotisuunnittelija yläluokkaisine perheineen. Ennen kaikkea menestys on kiinni Elsasta itsestään: mokailut hyvitetään, niistä opitaan ja hyvästä jaetaan hyvää tovereillekin.

Elsas modesta voi myös löytää yleisimmät vinkit aloittelevalle muotibloggaajalle. Lukijalle tulee kuva, että hän pääsee vilkaisemaan ruotsalaisen muotibloggaajaeliitin elämään Elsan blogin noustessa paikallisella blogilistalla täydestä tuntemattomuudesta top kolmoseen. Romaanissa tiputellaan ällistyttäviä määriä Nimiä: Sofi ei malta olla mainitsematta itseään tai julkkiskavereitaan useampaan otteeseen. Lisäksi  muotiliikkeitä, ravintoloita ja joka sortin merkkituotteita droppaillaan huomattavan usein jopa chick litiksi. JSN antaisi tästä varmaankin tuomion piilomainonnasta.

Blogimaailmasta tuttu aspekti on kirjan kuvallisuus, konkreettisesti. Lukujen alut on kuvitettu Elsas mode -blogin screengrabeillä. Lisäksi kirjassa on  todella omituinen 12-sivun värikuvamuotikollaasiliite. Ilmeisesti tarkoituksena on ollut luoda blogimaista tunnelmaa romaanin keskelle, mutta yritys kariutuu väärän median fyysisiin rajoituksiin.

Elsas modea kantavat viihdyttävyys, chick litin kliseet ja lievä tirkistyksellisyys. Se ei pyri olemaan mikään kirjallisuuden merkkiteos, vaan bussissa työ- tai koulumatkalla luettavaa helppohömppää ajan hermolla olevista teemoista. Ruotsissa Elsan stoori onkin edennyt jo romaanisarjan kolmanteen osaan ja onpa siitä tehty tv-sarjakin. Toistaiseksi suomentamaton Elsas mode käy vaikka ruotsin kielen kesäpreppaukseen melko hyvin - edistyneemmät voivat bongailla kirjoitusvirheitä.

Omalta osaltani Elsan tarina taitaa kuitenkin jäädä tähän. Joskus on parempi jättää loput mielikuvituksen varaan...

maanantai 21. toukokuuta 2012

Kirjaläppää: Kirjasisustusta

Jamie Schwaberow (New York Times 17.5.2012)
Isänmaallinen stailaus, käyttöliittymä heikko. Kuva: Jamie Schwaberow, New York Times 17.5.2012. Linkki artikkeliin: http://www.nytimes.com/2012/05/17/garden/how-to-tell-if-youre-living-an-over-propped-life.html.


Käytin parisen viikkoa sitten tuntikausia järjestääkseni olohuoneen kirjahyllyt uudelleen. Meillä kun on liikaa kirjoja (poistin ainakin metrin) suhteessa hyllymetreihin ja tämä pikku hommeli on ollut tehtävälistalla jo muutosta lähtien (parisen vuotta).

Kirjakon kirjakaapin kapiteelin päälle mahtuu metreittäin sieviä vanhoja kirjoja
© Taika. Ent. liinavaatekaappi, nyk. kirjakaappi.
Valitettavasti minulle ei jaettu organisointigeenejä samalla kun paiskattiin kirjojenkeräilyhimolla. Opiskeluaikoina ostin mukavan kokoisen kirjakaapin (ent. liinavaatekaappi), joka imee sisäänsä parhaimmillaan 3x3x120 cm kirjoja. Ja loput katolle. Onhan se vähän epäkäytännöllistä, kun kirjoja saa kaivella toisten takaa, mutta eipä tarvitse pyyhkiä pölyjä. Sittemmin meille on kotiutunut virttyneitä Lundioita "väliaikaishätäratkaisuna".
 Onneksi netti on täynnään kaikkea enemmän ja vähemmän inspiroivaa. Tai näin oletin. Googlaillessa kävi ilmi, että kirjoja käytetään sisustamisessa lähinnä  "stailaukseen". Niistä saa vaikka mitä! Muun muassa nättejä kolmen-kymmenen kirjan kasoja vaikka lasikupuasetelmien jalustoiksi (esim. täällä). Tai niitä voi käyttää vaikka sohvapöydänjalkoina. Tai sitten on näitä "kirjahyllyjä", joissa kirjat ovat ällistyttävässä vähemmistössä suhteessa esimerkiksi koristekynttilöhin (jos kuitenkin haluat nimenomaan tämänsorttisen kirjahyllyn, täältä löytyvät ohjeet täydellisen kirjahyllyn stailaukseen). Kaikista oudoimmilta omiin silmiini näyttävät kuitenkin ne kirjahyllyt, joissa kirjat on harmonisuuden maksimoimiseksi käännetty selkä hyllyyn päin tai paperoitu kätevästi muuhun sisustukseen sopiviksi. Sisustuksellisuuden takia mitä vaan...

Päädyin hetken ankaran pohtimisen jälkeen intuitiiviseen systeemiin, joka näin ensi kertaa artikuloituna muistuttaa Jorge Luis Borgesin (1899-1986) kiinalaista eläinten lajittelujärjestelmää:
  • Sf/fantasialempparit

  • Yleinen sf/fantasia

  • Lemppareimmat ikinä ei sf/fantasia

  • Pikkulukijan saavuttamattomiin laitettavat

  • Lastenkirjat

  • Vähän isommille lapsille tarkoitetut

  • Kermansävyiset klassikot

  • Muut klassikot

  • Muihin kategorioihin sopimattomat

  • Ne, jotka tungetaan kirjakaappiin

  • Sievät vanhat kirjat, jotka pääsevät näytille kirjakaapin päälle
Kirjahyllyillä vähemmän kiinnostavat takariviin, enemmän kiinnostavat eturiviin ja eturivin säätö jonkinlaisiin värillisiin jatkumoihin ihan vain visuaalisen miellyttävyyden takia. Paitsi kirjakaapin päällä koon perusteella antiikkisen esikuvan mukaan.

Melko hyvin tämä setti on toiminut käytännössä: löydän tarvitsemani kirjat suurin piirtein näkömuistin perusteella. Mies ymmärtää luokituksen päälle suhteellisen hyvin, koska käyttää lähinnä kategorioita 1-3. Lapsi ylettää omiin suosikkeihinsa kohtuullisin ponnistuksin (pitää jotain pientä haastetta olla, että kiinnostus säilyy).
Kermanväriset klassikot sisustuksellisesti järjestettynä
© Taika. Kermansävyinen klassikkokirjahyllyni. Joka pursuilee ylitsevuotavasti jo nyt.
Perusongelmana on edelleen tämän ihan henkilökohtaisista syistä johtuva. Mihin ne uudet hankinnat mahdutetaan? Kermansävyisiä klassikoita ei mahdu tähän talouteen enää senttiäkään. Pitääkö keskittyä vihreisiin kirjoihin, vihreisiin mahtuu vielä ainakin kolme senttiä?

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kreetta Onkeli: Kotirouva

Kreetta Onkelin Kotirouva kertoo nykyaikaisesta perheenrakennuksesta
© Taika. Kreetta Onkeli: Kotirouva. Sammakko 2007.
 Mitä kuuluu kotirouvalle? Kreetta Onkelin romaani Kotirouva kertoo Sirrestä, joka ajautuu kohtalon oikusta kotirouvaksi nyky-Helsingissä. Yläkeskiluokkainen kotirouvuushan on se suomileffojen sotien jälkeen markkinoima ja vintage-trendien jälleen muodistama uravaihtoehto heille, jotka eivät syystä tai toisesta kaipaa kodin ulkopuolista työuraa. Onkelin käsittelyssä vintage- ja nostalgia sovitetaan todellisen elämän inhorealismiin. Lopputulemana on kieleltään kaunis mutta tunnelmaltaan alakuloinen kärsimysnäytelmä, joka kaiuttaa Henrik Ibsenin Nukkekotia.
Sirren kotirouvuudessa silmiinpistävintä on, ettei Sirre alun perin halua kotirouvaksi - jotain hän kaipaa, kotirouvuuden hän saa. Kotirouvuus kolahtaa Sirren pään menoksi, kun hän lyöttäytyy yksiin kotirouvaa kaipaavan miehekkään businessmies Assarin ja tämän pienen tyttären kanssa. Rom com -leffat yleensä loppuvat tähän pisteeseen, jossa päähenkilöiden oletetaan elävänsä elämänsä onnellisina loppuun saakka. Kotirouvassa tarina vasta alkaa.

Onkelilla on ilmeisesti tapana kuvata jollain tavalla elämän ja yhteiskunnan tai yhteisön ulkopuolelle jääviä hahmoja. Sirre on siinä mielessä varsin tyypillinen Onkeli-hahmo: vailla koulutusta, itselle tärkeää elämäntarkoitusta tai päämäärää, omaa uraa ja omaa rahaa Sirre näkee ainoana mahdollisuutenaan perheeseen sitoutumisen. Jos muut perheenjäsenet eivät suhtaudu samoin, Sirre jää loukkuun yksinäisyyteen ja yksipuolisiin ihmissuhteisiin. Sirre pyrkii hakemaan elämälleen merkitystä muiden perheenjäsenten saavutuksista: jos he omivat ne, tai niitä ei ole, Sirre jää tyhjäksi. Milloin Sirre on sisäistänyt kodin tilanteen itseytensä keskipisteeksi ja tilanne kotona tai liitossa muuttuu  pikku hiljaa huonommaksi tai oudommaksi, Sirre sopeutuu.

Kotirouva (Sammakko 2007) on tunnelmaltaan jokseenkin ahdistava. Henkilöhahmoja pitäisi mieluiten karikatyyreina ja epäuskottavina, jos oma elämänkokemus ei sanoisi, että juuri senhän takia ihmiset jäävät ahdistaviin kotioloihin, koska eivät näe, että muita vaihtoehtoja olisi. Eihän kukaan lähtökohtaisesti lähde huonoihin liittoihinkaan - niihin jäädään, koska kotielämä on yleensä tulehtunut niin pikku hiljaa, että piinaan tottuu. Siitä on tullut uusi normaali siinä vaiheessa, kun jotain todella pysäyttävää tapahtuu.

Ahdistavan tunnelman vastapainoksi Onkelin kieli on kaunista, välillä jopa lyyriseen taipuvaa. Lyyrisimmillään lauseet tuntuvat jatkuvan tolkuttomasti, mutta tämä lievä kikkailu on tapa kuvata Sirren mielialaa. Kotirouvan päivittäiset rutiinit jäävät Kotirouvan lukijalle mukavasti hämäriksi Onkelin tehokkaassa kerronnassa. Kotirouvassa eletään useita vuosia parissa sadassa sivussa, joissa ihmissuhde- ja psykologinen kuvaus on  olennaisinta. Romaanin ahdistavuus onkin seurausta tästä ihon alle pyrkimisestä.

Sata vuotta sitten suurin osa meistäkin olisi ollut kotirouvia. Ja heidän kohtaloitaan olisi pidetty onnekkaina riippumatta siitä, mitä kotioven sisäpuolella oikeasti tapahtuu.
***

Kreetta Onkeli: Kotirouva

Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007

Kansi: Riikka Majanen

224 sivua

***

HUOM. Sammakon nettikaupassa on nyt meneillään ale, Kotirouvankin saa kotiutettua varsin edullisesti. (Ei maksettu mainos, kotiutin tämän lisäksi myös Beigen. Ja überhauskaa Wladimir Kamireria.)

maanantai 14. toukokuuta 2012

Kirjaläppää: Lukeminen muuttaa elämääsi (kirjaimellisesti)

Tuoreessa tutkimuksessa on havaittu, että kirjojen lukeminen vaikuttaa ainakin hetkellisesti lukijoiden todelliseen elämään, mikäli lukijat ovat eläytyneet tarinaan ja hahmoihin.

Ohio State Universityn tutkimuksessa huomattiin, että tarinan ja hahmojen asenteet muuttivat lukijoiden toimintaa ainakin hetkellisesti silloin, kun lukija identifioi itsensä päähenkilöön ja hänen toimintaansa. Tämä havaittiin kokeissa, joissa annettiin heteromiehille luettavaksi homomiehistä kertovia tarinoita. Mikäli päähenkilön homous paljastui tarinan alussa, säilyivät lukijoiden asenteet homoja kohtaan samoina kuin ennen tarinan lukemista. Jos seksuaalinen suuntautuminen puolestaan paljastui vasta tarinan lopussa, lukijoiden asenteet olivat suopeampia tarinan lukemisen jälkeen kuin ennen tarinan lukemista. Sama ilmiö kävi mustasta päähenkilöstä luettaessa. Äänestämisteemaista tarinaa juuri ennen vaaleja lukeneet kävivät puolestaan huomattavasi todennäköisemmin äänestämässä.

Tutkijat Lisa Libby ja Geoff Kaufman kutsuvat tätä ilmiötä "kokemuksen otoksi" (alkup. "experience-taking"): eläytyvä lukija sisäistää fiktion viestin ja jalostaa sen arkipäivän toiminnaksi. Mielenkiintoista.

Ja ainakin oman kokemukseni puolesta hyvin uskottavaa. Chick lit ei tosin saa minua himoitsemaan brändituotteita. Mutta usein lukemieni kirjojen tunnelma seuraa taustalla vielä pari tuntia lukemisesta, kivojen hahmojen hauskoja oivalluksia käytän hyödykseni ja joskus jopa käyskentelen esille hyökänneissä filosofisissa sfääreissä. Jos kirjassa tapahtui kivoja juttuja, tulen hyvälle tuulelle ja jos ahdistavia, ahdistun. Olisin mielelläni yhtä nokkela ja kyvykäs kuin useimmat ihanat hahmot. Ai joo, ja jos kirjassa syödään hyvin, alkaa itsekin tehdä mieli herkkuja (ah, Viisikot). Olisi hauska tietää, pohdittiinko tutkimuksessa kokemuksen oton tiedostamattomuutta tai tiedostamista.

Kirjapino, jossa viime aikoina lukemiani kirjoja
Jos yhteen kirjaan eläytyminen kestäisi koko loppuelämän...
Ainakin itse oikein tarkoituksella tsemppaan itseäni tiettyyn tilaan lukemalla tuttuja kirjoja.  Esimerkiksi Jane Austeneista tulee aina rauhallisen positiivinen olo, vaikka muuten olisi mitä. Dresden files -sarjan osat puolestaan  johdattelevat pikaisesti, mutta leppoisasti hetkessä elämiseen, jos on alakuloa ilmassa. Oisko tää nyt sitten kirjaterapiaa...

Onneksi lukueläytyminen ei vaikuta kuin hetkellisesti (muutamista tunneista muutamiin päiviin). Muutenhan sitä olisi aika skitsofreenikko. Tässä nimittäin pino viimeisen parin viikon sisään lukemiani kirjoja.
 
Oletko huomannut fiktion vaikuttavan omaan elämääsi? Muilla terapiakirjoja?

Lisää tutkimuksesta osoitteessa http://researchnews.osu.edu/archive/exptaking.htm.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Tekijänoikeus: Kansikuvien julkaisu kirja-arvosteluissa

Kirja-arvostelut on tapana kuvittaa kirjojen kansikuvilla. Se tarkoituksenmukaista, sillä yksi kirjan kansikuvituksen tarkoitus on tuottaa mielikuvia kirjan sisällöstä. Kirjankansi useimmiten yksilöi myös kansien sisältämän teoksen kirjoittajan ja itse teoksen nimet. Niinpä kansi voi tuottaa tekijänoikeuksia a) kannen visuaalisen ilmeen toteuttajalle, b) teoksen kirjoittajalle ja c) kustantajalle, riippuen kustannussopimuksista ja siitä, ovatko tekijänoikeudet rauenneet suoja-ajan päättymisen johdosta.

Yritän seuraavaksi pohtia sanoin ja kuvin, missä tekijänoikeuslain rajat menevät käytännössä kun julkaistaan kansikuvia kirja-arvosteluissa. Haluan kuitenkin ensiksi kiittää Kustannusosakeyhtiö Tammea, kirjailija Pauliina Vanhataloa ja graafikko Laura Noposta, joilta sain luvan tätä kirjoitusta varten ottamieni Korvaamaton -teoksen kuvien julkaisuun. Kirjoitus sisältää kuvia myös kustannusyhtiön, kirjailijan ja graafikon tekijänoikeuksia rikkovista kuvista. Ne eivät kuitenkaan juuri tässä ilmentymässä riko tekijänoikeuksia, koska olen saanut tekijänoikeuksien omistajilta luvat kuvien tuottamiseen ja julkaisuun. Kiitos myös LUMIomena -blogin Katjalle asiantuntevista kommenteista.

Laki sanoo teosten käytöstä arvostelun yhteydessä julkaistavissa kuvissa

Teoksen käyttö arvostelussa on yksi tekijänoikeuslain sallimista rajoituksista tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeuslain 22 § mukaan "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Taideteosten käyttämisestä arvosteluissa määrää erikseen Tekijänoikeuslain 25 §: "Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia... arvosteluun tai tieteelliseen esitykseen".

Kustantajan tarjoama pressikuva teoksesta "Korvaamaton"
Kustantajan median käyttöön tarjoama kuva.
Tapaus 1: Kustantajan median käyttöön tarjoama kansikuva

Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä. Kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa tekijänoikeuksien omistajilta kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä.

HUOM. hyvän lehtimiestavan noudattaminen on usein mahdotonta.

1) Mitä vanhempi kirja, sitä harvemmin graafikon tai kansikuvataiteilijan nimeä on mainittu kirjan liepeessä.

2) Uusien kirjojen kustantamojen sivuilta saatavien kansikuvien yhteydessä ei välttämättä tule mukana metatietoja, joissa mainittaisiin kannen tekijät. Jos käyttää pressikuvaa, ei kannen tekijästä ole tällöin välttämättä tietoa käytettävissä.




Kansi Pauliina Vanhatalon teoksesta "Korvaamaton"
Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva.

Tapaus 2: Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva

Teos ei ylitä teoskynnystä, sillä se ei eroa riittävästi alkuperäisestä teoksesta. Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä, mutta kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä. (Tämä on muuten Bloggerissa hillittömän vaikeaa, ellei käytä jätti-isoja kuvia, sillä Blogger ei anna tehdä kuvan levyisiä useamman kuin yhden rivin pituisia kuvatekstejä...)

Muut teosten käyttöä arvostelun osana säätelevät lainkohdat

Teosten käyttöä kuitenkin säätelevät myös muut lainkohdat, joita kuvitusta julkaistessaan saattaa tulla rikkoneeksi. Tärkeimmät liittyvät alkuperäisen teoksen muunteluun tai muuttamiseen: muunnellun tai muutetun teoksen julkaisu ilman alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupaa on laissa kielletty.

Tekijänoikeuslain 3 § mukaan :

Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.

Tekijänoikeuslain 4 § puolestaan antaa velvoitteita teoksen muuntelijalle:

[1] Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

[2] Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.

Arvosteluissa julkaistaviin, kansikuvan sisältäviin valokuviin nähden Tekijänoikeuslain 4 § on nähdäkseni tulkittavissa kahdella tavalla:

1) Mikäli kansikuvan sisältävän valokuvan ei katsota ylittävän teoskynnystä, alkuperäiset tekijänoikeudet säilyvät, mutta kuvan saa julkaista arvostelun tai muun lain tekijänoikeuksista rajaaman käytön yhteydessä lain rajaaman tekijänoikeuksien rajoitusten puitteissa.

2) Mikäli valokuvan katsotaan ylittävän teoskynnyksen, on kuvaajalla oikeus käyttää kuvaa omien tekijänoikeuksiensa perusteella. Edelleen hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita alkuperäisen kansikuvan tekijätiedot.

Tekijänoikeusneuvosto ei ole koskaan antanut lausuntoa kirjojen kansikuvien kuvaamisesta arvosteluihin, mutta muissa valokuvien käyttöön liittyvissä lausuntopyynnöissä on aina kiinnitetty huomiota siihen, että arvostelun tai tieteellisen esityksen kuvien ja tekstin tulee olennaisesti liittyä yhteen, jotta taideteosten julkaisu ilman alkuperäisten oikeuden omistajien suostumusta on laillista.
Arvostelijan ottama kuva Pauliina Vanhatalon "Korvaamattoman kannesta"
Luovia elementtejä kansikuvan takana. © Taika

Tapaus 3: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä taustalle

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.




Pauliina Vanhatalon teos Korvaamaton
Luovia elementtejä kansikuvan edessä. © Taika

Tapaus 4: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä eteen

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.





Kuva Pauliina Vanhatalon "Korvaamattomasta", osa kantta peitetty
Luovia elementtejä kansikuvan päällä. © Taika
Tapaus 5: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, lisätty elementtejä kansikuvan päälle.

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

On epäselvää, loukkaako teos alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, ks. TekijäL 3 § ja 4 §. Itse en tällaista rajatapauskuvaa välttämättä uskaltaisi käyttää (en kaipaa lisää jännitystä elämääni, joten yritän pysytellä mieluiten selkeästi lain jommalla kummalla puolella.)
Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan ainakin silloin, jos se julkaistaan jossain muissa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä. Luultavasti silloinkin kannattaa varmistella pyytämällä se lupa.









Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.
Tapaus 6: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

Teos loukkaa sinällään ainakin alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon. Alkuperäisen teoksen muuntelijan tulee hankkia alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupa kuvan julkaisuun missä tahansa yhteydessä, ks. TekijäL 3 §.

Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuluvasta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.






Muunneltu kansikuva Pauliina Vanhatalon teoksesta "Korvaamaton"
Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.
Tapaus 7: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon ja kirjailijan teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Teos loukkaa vähintään alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön sekä kirjailijan tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon tekijänoikeuksia. Ks. TekijäL 3 §.

Teoksen julkaisu missään yhteydessä vaatii alkuperäisten tekijöiden luvan. Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuoikeudesta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Lopuksi

Kaikki tässä blogissa julkaistut  tekijänoikeuteen liittyvät pohdinnat ovat omiani ja oman tekijänoikeuslain ja tekijänoikeusliittojen ohjeiden tulkitsemisen sekä käytännön tekijänoikeuskokemuksen (1 kpl) tulosta. Tämän blogauksen teksti on tarkoitettu herättämään ajatuksia ja keskustelua tekijänoikeudesta silloin, kun kirjojen kansikuvia käytetään osana kirja-arvosteluja tai -blogauksia.

Älkää käyttäkö tositilanteissa! Hankkikaa tarvittaessa apua asiantuntijoilta, esim. Kuvastolta tai Kopiostolta.

Lisätietoja:

IPR University Center - Immateriaalioikeusinstituutti, artikkelit:

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=619&id=41

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=496&id=35

Tekijänoikeuslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot, valokuven ja taideteosten käyttöön ja tekijänoikeuksiin liittyviä mm.:

TN 2008: 12, TN 1993: 7, TN 1993: 18, TN 1993: 20 (pdf-formaatissa Tekijänoikeusneuvoston sivuilla)

torstai 10. toukokuuta 2012

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

Pauliina Vanhatalon teos Korvaamaton, kansikuva Laura Noponen
© Taika. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton  (Tammi 2012)
 Pauliina Vanhatalon neljäs romaani Korvaamaton kuvaa erään äidin elämän mullistavaa suruprosessia sikiön menehdyttyä aivan viime hetkillä ennen synnytystä. Vaikka aihe on äärimmäisen painava ja pelottava ainakin näin raskaana olevalle äiti-ihmiselle, Vanhatalon käsittelyssä surutarina soljuu eteenpäin turhia mässäilemättä tai hehkuttamatta. Niinpä lukukokemus on erittäin miellyttävä karmivasta teemasta huolimatta.
Korvaamaton (Tammi 2012) virkkaa yhteen päähenkilö Aamun elämässä oikeuden, vääryyden ja sovituksen monisäikeisiä teemoja. Aamu on ammatiltaan käräjäoikeuden tuomari. Hän joutuu päivittäisessä työssään punnitsemaan niitä ihmiselämän tragedioita, joista joku haluaa jonkun maksavan jotain, rahalla, vapaudella tai hengellään. Oikeutta on saatava, oikeus korjaa tapahtuneen vääryyden.

Kukaan ei voi kuitenkaan antaa oikeutta Aamulle. Se vain tapahtui. Ja sen kanssa on elettävä. Korvaamattomassa tarinan jännite syntyykin päähenkilön ja hänen läheistensä eläessä arjen keskellä suruaan yhdessä ja yksin. Arki ja suru, näiden yhdistäminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin oikeuden ja sovituksen, eikä niiden yhdistämiseen ole käytettävissä edes mitään sääntöjä tai käsikirjaa.

Toisaalta jännitteitä syntyy työn ja surun yhdistämisessä. Työ auttaa Aamua pysymään elämänsyrjässä kiinni toimiessaan pakopaikkana, jonne suru ei kuulu. Mutta miten käy, kun työtoverit saavat tietää? Vuotaako suru sinnekin, missä sille ei ole tilaa?

Vanhatalon kuvaus tuomarin työstä ja työilmapiirista "kehittyvässä" työyhteisössä on erittäin mielenkiintoista ja ansiokasta. Kirjailija onnistuu puhaltamaan hengen pienimmissäkin osissa näyttäytyviin sivuhahmoihin, jotka kaikki kytkeytyvät merkityksellisesti romaanin päätarinaan ja -henkilöön. Sivurönsyjä ei ole: Vanhatalo on onnistunut tiivistämään tarinan ja pohdinnan 203 sivuun. Tässä romaanissa kaikki on olennaista, mikä on harvinainen saavutus näin vapaan koneellisen tekstinkäsittelyn aikana.

Vaikka Korvaamaton on ensimmäinen lukemani Vanhatalo, lukulistalleni pompsahtivat välittömästi myös muut Vanhatalon teokset. Koskettava Korvaamaton sopisi rankasta aiheesta huolimatta mielestäni eritoten äideille: jos sitä aina välillä unohtaakin arjen pyörityksessä, miten kiitollinen saa olla elämälle äitiydestään, Korvaamaton palauttaa maan pinnalle.

Korvaamattoman ovat lukeneet myös ainakin Kirsi, Jaana, Hanna, Susa ja Unni.

***

Kansi: Laura Noponen
 Tammi 2012
 203 s.
***

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kirjaläppää: Ota kesäkirja!

Ulysses, suomennos, Gaudeamus
James Joyce: Ulysses. Gaudeamus 2012.
 Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin ihminen kuumeisesti pohtii, mitä sivistävää sitä kesällä lukisi. Itsehän olen valinnut lukea James Joycen Ulysseksen uuden suomennoksen, mitä tulen eittämättä karvaasti katumaan viimeistään ensimmäisen luvun puolivälissä. Tai aiemmin. Aikaisemman kokemukseni perusteella vuoden 1922 Sporting Timesin arvio kirjasta osuu nimittäin täydelleen nappiin: "Teos joka saisi hottentotinkin voimaan pahoin".
Jos tarvitset apua valintapäätöksen tekemisessä, tarjolla on onneksi monia mukavia listoja, joilta valita myrkkynsä. Löytyy mm.

Jos kuitenkin haluat sivistyä tosi pikaisesti, Niksun lista on juuri sinulle. 275 kirjaa ja niiden juonikuviot maksimissaan parilla-kolmella lauseella esitettynä. Jää sitten enemmän aikaa kaikelle olennaiselle kesätoiminnalle. Ja onhan se nyt epäsosiaalista ja moraalisesti epäilyttävää tsittaa terdellä sidukan ja kirjan kanssa. Paitsi jos luet kännykällä, jolloin se on ihan ok, kunhan muistat välillä näpytellä jotain.

Ota kesäkirja! Kesäkirjan voi aina hylätä elokuussa kesämökille seuraavaa kesää odottelemaan. Tosihylkääjille tarjolla myös bookcrossing. Krossaamalla pääset eroon kesäkirjasta ja mahdollisesti jopa kyyläämään sen myöhempiä seikkailuja maailmankaikkeudessa. Kesäkirja kannattaa aina!

Onko muilla kesäkirjasuunnitelmia?

torstai 3. toukokuuta 2012

Tekijänoikeus: Miten käytännössä toimitaan?

Mitä tehdään tilanteessa, jossa ollaan todettu omia tekijänoikeuksia loukkaava teoksen käyttö? Noin niin kuin kiukustumisen lisäksi?

En ole koskaan aiemmin joutunut pohtimaan tekijänoikeuksia kuin tavisyliopisto-opiskelijan kannalta. Toisin sanoen, kosketuspintani on ollut enimmäkseen mallia "pitääkö tähänkin nyt etsiä lähde ja laittaa lähdeviite?"* Tärkeintä on ollut olla loukkaamatta kenenkään muun tekijänoikeuksia ja plagiointia on vältetty kuin syöpää, ydintuhoa ja lipeäkalaa. Ne muutamat kerrat kun plagiointi on materialisoitunut opiskelijayhteisössä, järkytys ja myötähäpeä on ollut murskaavaa. Samoin on käynyt blogimaailmassa, kuten Smart Bitchesin artikkeli osoittaa.

Tekijänoikeuslaista on helppoa saada tietoa ihan googlaamalla, mutta tekijänoikeuksien(sa) soveltaminen käytännön toiminnaksi on hankalammin selviteltävissä. Sitä mielellään toimisi niin kuin yleensä tällaisissa tapauksissa toimitaan, jotta kaikki asianosaiset olisivat jotenkin kartalla. Onneksi minulla sattuu olemaan ihania ja avuliaita ammattilaisjournalistitovereita, jotka olivat täysin yksimielisiä oikeasta toimintatavasta.

Kehen pitää olla yhteydessä?

Jos julkaisu on rikkonut tekijänoikeuksiasi, ota ensimmäiseksi yhteys julkaisun päätoimittajaan tai vastaavassa asemassa olevaan henkilöön. Päätoimittaja on loppukädessä vastuussa koko julkaisun sisällöstä. Yksityisten blogien tapauksessa päätoimittajan asemassa on blogin kirjoittaja, kaupallisella julkaisualustalla toimivien blogien tapauksessa yleensä tuottaja tai toimituspäällikkö -nimikkeellä toimiva henkilö.

Miten valmistaudut yhteydenottoon?

Ensin kannattaa varmistaa, että sinulla on hyvät perustelut tekijänoikeusrikkomuksen epäilyyn, esimerkiksi kuvagrabejä netistä tai paperiversio lehdestä, jossa teostasi on käytetty luvatta, sekä vastaavia alkuperäisestä teoksestasi. Seuraavaksi mieti, mitä yhteydenotolta haluat: yleisimpiä ratkaisuvaihtoehtoja ovat anteeksipyyntö, teoksen poisto julkaisusta tai isyysoikeuksien huomioiminen jälkikäteen. Taloudellisiin oikeuksiin liittyviä ovat puolestaan julkaisupalkkio ja/tai hyvityspalkkio. Hyvitysvaatimus on tapana esittää esimerkiksi taidekuvista tai jos kokee tulleensa erittäin loukatuksi (teos esitetty loukkaavassa kontekstissa yms.).

Miten tässä tapauksessa edettiin?

Päätoimittajalta kannatti kuulemma odottaa tässä tapauksessa anteeksipyyntöä ja kuvapalkkiota luokassa 50-150 € riippuen siitä, oliko kuva ollut paperiversiossakin (kyllä oli ollut).  En kokenut itseäni erityisen loukatuksi tai kuvaani erityisen teokselliseksi (ja lisäksi paperiversion kuva oli tosi pieni), joten mielestäni erityisen hyvityspalkkion vaatiminen olisi ollut vähän noloa. Kuvasto tarjoaa ohjeita sopivan julkaisupalkkion  arvioimiseen täällä.

Suunnittelin sanovani, että otan yhteyttä tällaisessa ikävässä asiassa kuin tekijänoikeusrikkomus, esittäväni jonkin sortin stoorin tapahtuneesta, esittäväni kuvapalkkiopyynnön ja noloilevani ja pahimmassa tapauksessa taistelevani raivokkaasti oikeuksieni puolesta. (Jotkut meistä ovat olleet joskus aika huonoissa duunipaikoissa...)

Vantaan Laurin päätoimittaja Pauli Juusela oli kuitenkin jo kuullut jutusta. Hän tiesi ensi lauseesta, millä asialla olin ja pyysi anteeksi lehden puolesta. Hän selitti kyseessä olleen AD:n erheen ja tarjosi normaalia kuvapalkkiota. Hän kysyi, voinko lähettää hänelle sähköpostin, joka sisältää muutaman sanan kuvailemaan tapausta ja laskun, ja pyysi toistamiseen anteeksi.

Koko asia selvitetty alta viiden minuutin. Häkellyttävää tehokkuutta ja erittäin tahdikkaasti toimittu. Jäi hyvä mieli.

Myöhemmin päivällä huomasin vielä blogiin tulleen AD:n anteeksipyynnön, niin että asia on minun puolestani erittäin järjestyksessä. Vähän nolottaa oma julkinen kiukustuminen, mutta menköön elämän ja oman epäprofessionaalisuuden piikkiin.

Mitä tästä opimme?

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (Otava 2011)
Koko tapaus oli itselleni erittäin hyvä muistutus siitä, että tekijänoikeudet eivät suinkaan ole mitään pilipalilainsäädäntöjuttuja, jotka eivät kosketa minua, kunhan en itse lataile laitonta materiaalia netistä tai käytä tai julkaise muiden juttuja tai kuvia luvatta. Niistä ei ole minulle pelkkää haittaa, vaan myös hyötyä.

Toisaalta taas tuli huomattua, että googlen haut ovat hyviä apuvälineitä, mutta erittäin tarkkana saa olla tarkistaessaan, onko materiaali tekijänoikeuksien alaista vai ei. Näistäkin Anna-Leena Härkösen Onnen tunnin tusinasta ensimmäisestä kansikuvasta yksi on minun tekijänoikeuksieni alainen kuva, kolme muiden blogaajien teoskynnyksen mielestäni ylittäviä, ja siten tekijänoikeuksien alaisia kuvia. Loput puolestaan ovat teoskynnyksen ylittämättömiä kuvia tai kopioita kustantamon pressikuvasta. Mutta ihan pikasilmäyksellä ei itsekään omaansa välttämättä tunnista joukosta.

Tässä vielä Kuvaston ohje valokuvan teoskynnyksen ylittämisen arviointiin: "Valokuvateoksen teoskynnyksen osalta on annettu Turun hovioikeuden ratkaisu (26.8.1997 Nro 2154, Dnro 96/1304) koskien maisemakuvaa. Sen mukaan valokuvaajan valokuva ei vertailussa eronnut muista valokuvaajan samasta paikasta ottamista valokuvista eikä mainostoimiston toimitusjohtajan samasta paikasta ottamasta valokuvasta siinä määrin että valokuvaa olisi voitu pitää valokuvaajan luovan työn omaperäisenä tuloksena."

*Jos ei ole kyse yleisesti tunnetusta faktatiedosta, parempi erehtyä tekemään vähän ylimääräistä työtä kuin jättää laittamatta.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Tekijänoikeus: mitä laki sanoo?

Tekijänoikeus teokseen syntyy Suomen lain mukaan, kun luonnollinen henkilö on luonut teoksen. Tekijänoikeuden voi sopimuksella siirtää jollekin toiselle osapuolelle, esimerkiksi yhteisölle tai yritykselle, kokonaan tai osittain. Tekijä saa määrätä teoksensa käytöstä ja hänellä on sekä moraalisia että taloudellisia oikeuksia teokseensa, jotka rajoittavat teoksen käyttöä. Tekijänoikeuksille on kuitenkin rajoituksia erilaisista sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista syistä. Tekijänoikeussuojaa voi nauttia tietyn ajan, jonka jälkeen tekijänoikeus raukeaa.

Jotta tekijänoikeuksiasi voitaisiin rikkoa, pitää siis ensin tarkistaa, että

  1. olet luonnollinen henkilö,

  2. olet tuottanut teoksen,

  3. et ole siirtänyt tekijänoikeuksiasi sopimuksella,

  4. että lain rajaamia moraalisia tai taloudellisia oikeuksiasi on rikottu,

  5. että kyseessä on rikkomus, eikä lain suojaama tekijänoikeuksia rajoittava käyttö ja

  6. ettei tekijänoikeussuoja ole ajan myötä rauennut.
1. Oletko luonnollinen henkilö?

Jos olet ihminen, olet luonnollinen henkilö ja sinulla voi olla tekijänoikeus luomaasi teokseen.

2. Oletko tuottanut teoksen?

Jotta tekijänoikeutesi olisivat voimassa, sinun pitää ensin luoda teos, joka on voi aiheuttaa tekijänoikeuksien muodostumisen. Tekijänoikeus syntyy automaattisesti teosta synnytettäessä. Mikä tahansa kirjallinen tai taiteellinen teos on tekijänoikeuksilla suojattu, jos se ylittää teoskynnyksen eli  on a) omaperäinen ja b) itsenäinen. Omaperäisyys ja itsenäisyys tarkoittavat sitä, että teos erottuu vertailtaessa toisista, esimerkiksi vastaavasta aiheesta tai ideasta tehdyistä teoksista ulkomuotonsa ja ilmaisutapansa perusteella.Tekijänoikeudet eivät synny ideaan, aiheeseen, metodiin, tietosisältöön tai juoneen, vaan ainoastaan ulkomuotoon ja ilmaisutapaan.

3. Oletko siirtänyt tekijänoikeutesi sopimuksella?

Jos et ole siirtänyt tekijänoikeuksiasi sopimusteitse, tekijänoikeuksiasi on voitu loukata. Tekijänoikeutta voidaan loukata esimerkiksi kopioimalla tai tallentamalla teos kokonaan tai osittain, muuttamalla teosta esimerkiksi kuvankäsittelyohjelmalla tai kääntämällä kokonaan tai osittain tai saattamalla teos yleisön saataviin kokonaan tai osittain.

4. Onko lain rajaamia moraalisia tai taloudellisia oikeuksia rikottu?

Lain mukaan tekijänoikeuteen liittyviä moraalisia oikeuksia ovat isyysoikeus ja respektioikeus. Isyysoikeus koskee tekijän nimen ilmoittamista teoksen yhteydessä. Respektioikeus puolestaan sitä, ettei teosta saa muuttaa tekijän taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla tai saattaa teosta yleisön saataville loukkaavassa yhteydessä.

Taloudelliset oikeudet sisältävät mm. oikeuden määrätä teoksen käytöstä, valmistaa kappaleita teoksesta ja saattaa teos yleisön saataville.

5. Onko kyseessä lain suojaama tekijänoikeuksia rajoittava käyttö?

Tekijäoikeuslaissa on rajoituksia tekijänoikeuksille. Rajoitukset koskevat tekijän taloudellisia oikeuksia, eivät moraalisia oikeuksia. Tekijältä ei tarvita lupaa teoksen käyttöön esimerkiksi silloin, kun teosta siteerataan tai käytetään osana arvostelevaa tai tieteellistä tekstiä, sitä käytetään opetustarkoituksiin lain rajaamassa merkityksessä tai esimerkiksi selostettaessa päiväntapahtumaa lehdistössä. Katso tarkemmin Kuvasto.fi:stä.

6. Onko tekijänoikeus jo rauennut?

Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä ETA-maista tuleville teoksille. Muualta tulevat teokset ja valokuvat saavat vähemmän suoja-aikaa. Valokuvien suoja-aika on 50 vuotta valmistusvuoden päättymisestä, tai 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä, mikäli ne ylittävät teoskynnyksen.
Jørgen Brekken Armon piiri
© Taika. Jørgen Brekke: Armon piiri (Johnny Kniga 2011).

Suurin kysymysmerkki tässä Armon piirin tapauksessa on kysymys numero kolme, eli ylittääkö valokuvani teoskynnyksen?

Tätä komiteana pohdimme journalistituttavieni kesken. Sillä kuvassahan on pääasiassa kirja kantta, eikä kirjan kannesta otettu kuva eroa olennaisesti sadasta muusta saman kirjan kannesta otetusta kuvasta. Koska kuitenkin kuvassa on muutakin omaperäistä ja luovan toiminnan tuloksena tuotettua sisältöä (tausta, valaistus, asettelu) ja esimerkiksi googlaamalla tämä kuva erottuu muista Armon piirin kansikuvista, tämä teos ylittää teoskynnyksen. (Onneksi teoskynnyksen ylittämiseen ei tarvita erityisiä taiteellisia ansioita...)

Toisaalta, jos kuvasta rajaisi pois nämä em. elementit, ei kuva enää ylittäisi teoskynnystä, sillä olisi täysin mahdotonta erottaa sitä muista samasta kirjasta otetuista kuvista. Tämä on toinen tapa, jolla teoskynnyksen ylittymistä voi arvioida: muuttamaton kuva ylittää teoskynnyksen. Kuva julkaistiin lehdessä muuttamattomana, joten seuraavaksi oli syytä syytä siirtyä teoreettisesta pohdiskelusta ja itsekseen jupisemisesta käytännön toimenpiteisiin.

Näistä lisää seuraavassa postauksessa. Hyödyksi ja huvitukseksi tarjolla Weird Al Yankovicin tulkinta tekijänoikeuksista intternetin ihmemaassa.


Lisää tekijänoikeuksista mm.

Kopiosto

Kuvasto

Suomen laki

Kopiraitti

Opetus- ja kulttuuriministeriö