maanantai 30. huhtikuuta 2012

Mitenkäs se seitsemäs käsky nyt menikään?

Jørgen Brekken Armon piiri
© Taika. Jørgen Brekke: Armon piiri (Johnny Kniga 2011).
Sallan kirjablogissa on meneillään mielenkiintoinen keskustelu tekijänoikeuksista netissä. Ihan hetken mielijohteesta googlettelin kuvia niistä kirjoista, joista olen ottanut itse kuvia. Ja kuinka kävikään?

Ihan ammattilaisten voimin on käyty kuvavarkaissa. Vantaan seurakuntien lehdestä Vantaan Laurista löytyi arvostelu Jørgen Brekken Armon piiristä, jossa on käytetty kovasti tuttua kuvaa. Itsekin olin sitä mieltä, että kuva on varsin onnistunut, alkuperäinen postaus löytyy täältä. Mutta en ole antanut lupaa sen käyttöön. Ja miten olisin voinutkaan, kun lupaa ei ole kysytty?


Ihmeellistä vieläpä on, että kyseessä on vasta viime vuonna julkaistu kirja, jolle kustantamo tarjoaa mediakäyttöön ilmaiseksi kansikuvaa. Minä en suinkaan tarjoa kuviani a) muiden käyttöön tai b) ilmaiseksi, vaikka ne internetistä löytyvätkin.



Varastettu kuva
© Vantaan Lauri. Teksti viestintäpäällikkö emerita Aila Alarotu.

Tokihan kyseessä on "vain" kirjablogi, mutta Wordpressin käyttöehdoissa todetaan, että alustalla julkaisevat nauttivat täyttä tekijänoikeutta teoksiinsa. Vaikka bloggaankin anonyyminä, yhteystiedot löytyvät kyllä helposti, joten yhteydenotto oikeuksien omistajaan ei ole tässä yhteydessä mitenkään mahdotonta toimittajalle (jonka ammatinkuvaan tällaistenkin asioiden selvittäminen kuuluu).

Mitenköhän sitä tässä sitten etenisi?

16 kommenttia:

  1. Oho! Tosiaankin tuo avainsanasi "mielenkiintoista" sopii tähän paremmin kuin hyvin. Oletko ottanut tai aiotko ottaa yhteyttä Vantaan Laurin toimitukseen?

    VastaaPoista
  2. Kyselin vähän lähestymisvinkkejä muutamalta tutulta toimittajalta ja freeltä, mutta ei ole varsinaisesti vuoden otollisin päivä ruveta tätä selvittämään... :-)

    Soittelen varmaan vielä Kopiostoon ja johonkin liittoon ja postaan sitten toimenpidesuunnitelman ja rapon loppuviikosta. Kun nyt kerran aloin tämän kanssa säätämään, niin säädetään sitten vimpan päälle paikallisen lainsäädännön ja yleisen tavan mukaan.

    VastaaPoista
  3. Ohoh! Kiinnostavaa tosiaan, ja vähän pelottavaa. Toivottavasti kerrot sitten täällä miten käy.

    VastaaPoista
  4. Työn alla on, lehtimiestuttuni ovat olleet erittäin avuliaita ja samaa mieltä normikäytännöistä tällaisissa jutuissa. Yritän saada tänään vielä toimenpidekuvauksen postattua,

    VastaaPoista
  5. Olisikohan toimittaja googlannut kansikuvaa ja epähuomiossa ottanut blogistasi kuvan huomaamatta, että siinä on kirjan kannen lisäksi jotain muutakin (toinen kirja?)?

    Kuvan alla oleva "© Kirjakko" -merkintä on nähdäkseni aiheeton: jos otat kuvan tekijänoikeudella suojatusta teoksesta, et saa sen tekijänoikeutta itsellesi -- vaikka rajaisit kuvan vähän lavealla marginaalilla. Teoskynnys ei ylittyne tuossa kuvassasi. Varsinkaan sinulla ei ole Yösyöttö-kirjan kannesta otetun valokuvan tai skannauksen tekijänoikeutta (http://kirjakko.wordpress.com/2012/04/13/eve-hietamies-yosyotto/). Asia on tietenkin aivan toinen, jos satut olemaan kirjan kansitaiteilija.

    Vastauksena otsikon kysymykseen muuten seitsemäs käsky kieltää varastamisen, ei tekijänoikeusrikkomusta :)

    VastaaPoista
  6. Jotain tällaista siinä on varmasti täytynyt käydä, koska kuva on päätynyt sellaisenaan sekä paperi- että nettiversioon. Toi © -merkintä on tuolla kaikissa kuvissa sanomassa jotain, koska minulla ei ole sivupalkkia, jossa muistuttaa tekijänoikeudesta, mutta tosiaan siellä se on väärässä paikassa, vaikka kyseessä on valokuva, koska kuvassa ei ole mitään elementtejä, joka tekisi siitä uuden teoksen.

    Sen sijaan "Armon piiri" -kuvassa on. Tästä ja teoskynnyksen ylittämisestä lisää tulevassa postauksessani.

    Otsikko on kyseinen, koska julkisessa keskustelussa on viime vuosina rinnastettu tekijänoikeusrikkomukset ja varastaminen tavan takaa.

    VastaaPoista
  7. Vantaan Laurilla on näköjään oma Fb-sivu. Käyhän linkittämässä tämä sinne!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiinnolla seuraan, että mitä tähän vastataan.

    VastaaPoista
  9. Varmaankin torstaina ehdin olla lehteen asti yhteyksissä, täällä lapsiasiat pukkasivat tekijänoikeuskriisin prioriteettilistalla roimasti alaspäin.

    VastaaPoista
  10. Yllä olevan kuvan mukaan tekstin on tehnyt "toimittaja Arja Alarotu".
    Alla on linkki Vantaan Laurin arkistoon, josta näkyy että jutun tekijä on Aila Alarotu. Ammattinimikkeenä en ole koskaan käyttänyt toimittajaa. Olen viestintäpäällikkö, nyt eläkkeellä.
    Että tämmöisiä lisäyksiä on tehty näyttämään siten kuin näin olisi lehdessä.
    Hyihyi.
    Kuvasta en tiedä, koska sen lisääminen on toimituksen homma.

    http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2012/2012-03-15/kulttuuri/kirjat/ruumiinavauksia-ja-kirjallisia-murhia

    Aila Alarotu

    VastaaPoista
  11. Hei!
    MInä olen syypää kuvan luvattomaan käyttöön Vantaan Laurissa ja pyydän sitä anteeksi. Nykyään emme enää pyydä arvostelijoilta kirjojen kansia skannattavaksi, koska kustantajat useimmiten jakavat kansikuvia netissä. Tässä kävi niin, että aikaa säästääkseni etsin kansikuvaa googlen kuvahaulla. Huolimattomuuttani en huomannut, että kyseessä ei ollut pelkkä kirjankannen kuva, vaan valokuva. Elän itsekin osittain valokuvien tekijänoikeuksilla ja myös Vantaan Laurissa haluamme kunnioittaa tekijänoikeuksia.Nyt sattui virhe, jota pahoittelen. Olemme vaihtaneet lehden nettisivuille kustantajan toimittaman kirjan kansikuvan, painetusta lehdestä emme tietenkään sitä enää vaihdettua saa.
    terveisin Timo Saarinen, Vantaan Laurin AD

    VastaaPoista
  12. Olen hyvin pahoillani nimi- ja tittelivirheistä, korjaan tämän välittömästi.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Timo, anteeksipyyntö hyväksytty täysin sydämin.

    Jotain tällaista arvelinkin tapahtuneen, koska näköislehdessä erityisesti pisti silmään, että toisessa arvostelussa oli ihan tavanomainen pressikuva. Asia on sovittu tänään myös päätoimittajan kanssa ja olen erittäin tyytyväinen siihen miten hienosti, nopeasti ja professionaalisti koko kuvajuttu on selvitetty.

    VastaaPoista
  14. [...] kysymysmerkki tässä Armon piirin tapauksessa on kysymys numero kolme, eli ylittääkö valokuvani [...]

    VastaaPoista
  15. Huomasin että oma osuuteni on korjattu. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  16. [...] päivällä huomasin vielä blogiin tulleen AD:n anteeksipyynnön, niin että asia on minun puolestani erittäin järjestyksessä. Vähän nolottaa oma julkinen [...]

    VastaaPoista