tiistai 8. toukokuuta 2012

Kirjaläppää: Ota kesäkirja!

Ulysses, suomennos, Gaudeamus
James Joyce: Ulysses. Gaudeamus 2012.
 Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin ihminen kuumeisesti pohtii, mitä sivistävää sitä kesällä lukisi. Itsehän olen valinnut lukea James Joycen Ulysseksen uuden suomennoksen, mitä tulen eittämättä karvaasti katumaan viimeistään ensimmäisen luvun puolivälissä. Tai aiemmin. Aikaisemman kokemukseni perusteella vuoden 1922 Sporting Timesin arvio kirjasta osuu nimittäin täydelleen nappiin: "Teos joka saisi hottentotinkin voimaan pahoin".
Jos tarvitset apua valintapäätöksen tekemisessä, tarjolla on onneksi monia mukavia listoja, joilta valita myrkkynsä. Löytyy mm.

Jos kuitenkin haluat sivistyä tosi pikaisesti, Niksun lista on juuri sinulle. 275 kirjaa ja niiden juonikuviot maksimissaan parilla-kolmella lauseella esitettynä. Jää sitten enemmän aikaa kaikelle olennaiselle kesätoiminnalle. Ja onhan se nyt epäsosiaalista ja moraalisesti epäilyttävää tsittaa terdellä sidukan ja kirjan kanssa. Paitsi jos luet kännykällä, jolloin se on ihan ok, kunhan muistat välillä näpytellä jotain.

Ota kesäkirja! Kesäkirjan voi aina hylätä elokuussa kesämökille seuraavaa kesää odottelemaan. Tosihylkääjille tarjolla myös bookcrossing. Krossaamalla pääset eroon kesäkirjasta ja mahdollisesti jopa kyyläämään sen myöhempiä seikkailuja maailmankaikkeudessa. Kesäkirja kannattaa aina!

Onko muilla kesäkirjasuunnitelmia?

12 kommenttia:

  1. Hauskaa! Nimittäin se, että olen luonnostellut (julkaisen myöhemmin) kesäkirja-asiaa sivuaa postausta. Sen keskiö on toinen, mutta kesäkirja on haussa täälläkin.

    Hyviä linkkejä, kiitos niistä.

    VastaaPoista
  2. Great minds think alike, niin se vaan on. :-) Odottelen innolla juttuasi!

    VastaaPoista
  3. Just kävin katsomassa, milloin iso-U ilmestyy, kun sen jo piti tulla, mutta olivat kuukaudella näköjään siirtäneet. Toivottavasti se nyt edes sitten kesäkuussa tulisi, ettei jää ihan kesän viimehetkille. :D

    VastaaPoista
  4. Sama täällä. Oon jo viikon odotellut kauhulla, milloin postiluukusta räjähtää henkisen kasvun ja sivistyksen taakka. Mutta kesähän onneksi jatkuu ensi lumille saakka...

    VastaaPoista
  5. Eipä olisi ollenkaan hassumpi ideanpoikanen tarttua Joycen klassikkoon, kesäkirjana, jos kerran uusi suomennoskin on tulossa. Huomasin just että on ilmestynyt aivan ensimmäinen suomennos Joycen esikoisrunokokoelmasta Chamber Music - vaikken kovin täydellisesti englantia luekaan, oli pari vuotta sitten erittäin suuri ilo tutustua kyseisen kokoelman musikaaliseen kieleen (kokoelma on englanniksi kokonaan netissä: http://www.theotherpages.org/poems/joyce01.html). Aika huima tehtävä on varmaankin ollut niiden kääntäminen, kielet kun ovat niin erilaisia.

    VastaaPoista
  6. Tartu ihmeessä, kyllähän se nyt on yksi modernin kirjallisuuden sivistävimpiä klassikoita ja niin intertekstuaalinen klassisen sivistyksen kanssa, että heikompia hirvittää. Ja sitäpaitsi siitä saa paljon sytykkeitä, voisin lisätä, jos en olisi tällainen perusoptimistinen henkiseen kasvuuni uskova ihminen. Ja täytyy kyllä hattua nostaa suomentajille.

    VastaaPoista
  7. Mä innosta täristen odotan millaisen vastaanoton Lehdon suomennos saa. Ja tietty millainen se on. Ei sillä että oisin päässy sataa sivua pidemmälle odysseiassani.

    VastaaPoista
  8. Alkuperäisessä vai tässä dublinilaisessa? Mä olen muistaakseni sen alkuperäisen joskus jollain tasolla jostain syystä kahlaamaan läpi, oisko ollut joku tentti tai jotain. Mutta tää moderni versio osoittautui kyllä sen sortin Skyllaksi, ettei millään pystynyt, vaikka sivistys ja kaikkea muuta motivoivaa.

    VastaaPoista
  9. Nimenomaan dublinilaisessa. Mä odottelen milloin tulee hyvä aika lukea alkuperäinen. (Kai se nyt joskus...)

    VastaaPoista
  10. No tässähän ehtii vielä vaikka ennen kesää. Sivistys, tärkeää! Sitäpaitsi sen alkuperäisen tuntemisesta pitäisi olla hyötyä tän dublinilaisen tulkitsemisessa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Odysseus_%28kirja%29 Itse luotan kovasti Leevi Lehdon lupaamiin alaviitteisiin. Jättiläisten hartioilla jnejnejne.

    VastaaPoista
  11. Kiitos hyvästä ideasta, pitääpä pikaisesti hankkia kesäkirja! Jos ei kirjaa helluntaina, niin ei koko kesänä ;)

    VastaaPoista
  12. Myöskin yksi kirja kädessä on parempi kuin kymmenen hyllyllä ja sivistys ennen kaikkea.

    VastaaPoista