Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja (WSOY 2013)

Orvokki Leukaluun urakirja vastaa moniin päivänpolttaviin kysymyksiin työelämän todellisuudesta fiktiivisen ammatinvalintapsykologin Orvokki Leukaluun miittasorvalinkuuloisella äänellä. Kirja sisältää niin radiossa aiemmin kuultuja kuin uusia näkemyksiä ammatillisten haasteiden ja henkilökohtaisen kasvun selättämiseen tehostamiseen. Miina Supisen iloisen hävyttömästi nyrjähtänyt huumori puree ja ravistaa myös kirjallisessa muodossa, vaikka Miitta Sorvalin intonaation kuvitteleminen sisäisenä lukijanäänenä auttaa kiepauttamaan hymähtelyn hörönauruksi.

Keskijohdon kärsimyksistä puhutaan liian vähän. Ilkeistä esimiehistä jauhetaan kaiken aikaa, mutta harva kehtaa sanoa ääneen, että alaiset ne sitä varsinaista pohjasakkaa ovat. Alaisilla on monopoli purnaamiseen, vaikka juuri heidän epäpätevyytensä on syynä useimman firman [sic?] alamäkeen.     (s. 106)

Orvokki Leukaluun urakirja irvailee työelämälle ja sen inhimillisille lieveilmiöille: työelämän osallistujille ja sen laidoilla keikkuville teineistä urakonsultteihin. Orvokki hahmona on yksi näistä kaikentietävistä oman tangenttinsa elämänuraohjaajista, joka henkilökohtaisella karismallaan personalisoi, mikä on juuri sinulle hyväksi. Orvokki ei verhoudu asiantuntijailusta seuraavaan objektivisuuden panssariin vääntäessään uskonnonopettajasta broilerinkasvattajan, hahmottellessaan insinöörille henkilökohtaisen brändin ja kikkakolmostellessaan konsulentille suuremman provikan. Orvokin uraehdotukset ovat usein kekseliäitä, toisinaan kliseisiä, mutta kaikki tyynni ne kumpuvat rehellisesti Orvokin yltiöitsekkäistä, omaa subjektia korostavista lähtökohdista.

Orvokki Leukaluun urakirja eroaa positiivisesti tavanomaisesta itseapukirjallisuudesta näyttämällä huumorin keinoin, miten muiden, asiantuntijoidenkin, ohjeet ovat aina heistä ja heidän elämänkokemuksestaan lähtöisin. Hiukan epätasalaatuisessa kokoelmassa kulkee punaisena nuorana, että eniten kannattaa kuulla omia kykyjään, toiveitaan ja unelmiaan. Toki siinä sivussa on syytä tutkailla, mitä mahdollisuuksia on, tai mitä mikäkin ammatti tai ura mahtaa arkisessa puurtamisessa sisältää, mutta tärkeintä kuitenkin on ohjata omaa kohtaloaan. Eikä haittaa, jos se omin ei ole aina hallussa, tuntuu Supinen lohduttelevan naurun takaa. Ei ole Orvokillakaan.

[V]uokrattavan pomon tehtävä on astella ankaran näköisenä freelancerin makuuhuoneeseen ja pitää hänet ruodussa.                               
Pomo tarkkailee freelancerin työtä, kommentoi sitä, asettaa aikatauluja, muistuttaa, että työ on todella tehtävä, eikä passaa olla koko päivää facebookissa vaikka siellä onkin kissan kuvia ja kiinnostavia juttuja sieniretkistä. Vuokrapomo voi myös huomauttaa, että itse itsensä työllistävän olisi syytä käydä joskus silmälääkärissä, vaihtaa työtuolia tai kalsareita.
(s. 90)

***

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja

Kansi: Elina Warsta

WSOY 2013

134 s.