Kirjaläppää: Sanomalehtien kirjakritiikit

Verkkomaisteri paljastaa, että jälleen yksi maakuntalehtirypäs vähentää kirjakritiikkibudjettiaan. Julkinen kirjapuhe vähenee jälleen, mikä ei ole lainkaan hyvä asia.  Miksi on tärkeää, että kirjakritiikki tai muu kulttuurikritiikki ei marginalisoidu pois sanomalehdistä?

Hendrik van der Balen: Minerva muusain joukossa (1620-l). http://www.wilanow-palac.art.pl

1. Sanomalehtikritiikki on kulttuurin kuluttajan palvelua. Ihmiset antavat sanomalehtien kulttuurikritiikkien vaikuttaa ostopäätöksiinsä. Etenkin nykyisenkaltaisessa taloustilanteessa, jossa kulttuurielämykset mielletään tyyriiksi, mutta mielekkäiksi sijoituskohteiksi, käytetään mieluusti lisäinformaatiota ennen ostopäätöksen tekoa.

2. Sanomalehtikritiikki on kulttuuritoimijan palvelua. Kulttuuritoimija tarvitsee julkisuutta saadakseen osakseen ostopäätöksiä. Mikäli lehti ei julkaise kritiikkejä, kulttuuritoimijan ei kannata myöskään ostaa siitä mainoksia, koska lehti ei ole kulttuuritoimijan tai -kuluttajan kannalta uskottava markkinointikanava.

3. Sanomalehtikritiikki on establisoitunut kulttuuri-instituutioiden osa. Kulttuuritoimijan hakiessa apurahoja kritiikit muodostavat yhden myöntöperusteen.

Kyllähän tässä on tullut sanomalehtikritiikkien lukijana huomattua, että viime vuosikymmenen aikana kritiikkien merkkimäärää on jatkuvasti vähennetty ja kulttuurikirjoittelun laatu heikentynyt. Edellinen on varmastikin johtanut osaltaan jälkimmäiseen. Mutta eihän tästä suosta nousta laatua ja määrää heikentämällä, vaan parantamalla!

Toki tiedostan, että lehtien tekemisen ei nykyään sanota kannattavan pelkillä lukijatilauksilla. Mainoseuroja on hankittava. Tässä mielessä maakuntalehtien internetstrategiat hämmentävät. Kuvittelisi, että kirjakritiikkien tuoma jatkuva hakukonenäkyvyys ympäri Suomen on arvokasta mainoseurojen suhteen, vaikka pelkästään kritiikkien takia tuskin kukaan maksaa satunnaisen e-lehden tilaamisesta, kun eivät ne maksa Hesaristakaan.* Kuitenkin maakuntalehtien nettiversioissa kritiikit tuppaavat olemaan maksumuurin takana.

Ainoa toivoa herättävä puoli sanomalehtikritiikkien vähenemisessä on se, että kulttuuri- ja kirjaharrastajat pyrkivät omin lupinensa täyttämään kulttuuriekologiaan jäävää tyhjiötä. Sitä todella tuntee tekevänsä jotain tarpeellista, eikä pelkästään omaa hauskaa. Parhaassa tapauksessa mitään tyhjiötä ei kuitenkaan tarvitsisi omin avuin täyttää, vaan kirjablogit olisivat yksi osa laajaa, rikasta ja aktiivista kulttuuripuheen kenttää. Kulttuuripuheen tyrehtyessä näivettyy myös kulttuuri.

* Mitään mutuhuttua tarkempia todisteita mulla ei tästä ole, mutta viittaan siihen, ettei Hesari ole näyttävästi uutisoinut nettitilaajamääriensä räjähdysmäisestä kasvusta. Ehkä ne eivät vain halua brassailla.