Luin tässä yhden lemppari-Christieistäni, teoksen, joka on suomennetulta nimeltään
Eipä aikaakaan, niin voi kauhistus, joka on kolmas neljästä Tommy ja Tuppence -kirjasta. Tässä kirjassa jo keski-ikäistynyt ja sopivasti harmaantunut aviopari ratkoo Tommyn Ada-tädin kuolinpesästä löytyneen taulun osoittamaa mysteeriä, joka vie Tuppencen nuuskimaan totuutta esille syvältä englantilaisen maaseudun tuppukylistä omalaatuisine maaseutuihmisineen ja taiteilijoineen, pittoreskin kummitustalon ja täyteläisten kyläjuorujen kera. Parhautta!
Siihen perään katsoin sitten
ITV:n vuoden 2006 version samasta stoorista. Jossa Tuppence oli yllättäen muuttunut keski-ikäiseksi
puoliavuttomaksi tarinan edessä voimautuvaksi alkoholisoituneeksi kotirouvaksi. Ja jutun ratkoi neiti Marple. Ei taiteilijaa silmänkantamattomissa, mutta jenkkiläisiä solttupoikia, satunnainen romanssi ja Tommy pöyhistelemässä tiedustelupalvelu-urallaan. Sekä etenkin neiti Marple. Tarina kulki nätisti ja näin, mutta alkuperäisestä oli jäljellä puolikas idea ja parin henkilöhahmon rippeet.
Nyt haluaisin kirjoittaa arvostelun alkuperäisestä kirjasta, mutta tv-adaptaatio sotkee muistikuviani niin, että pitäisi lukea kirja uudelleen. Epistä. Vaikka toisaalta mieleni tekisi ihan vaikka vaan jokaisen eroavaisuuden listatakseni, en nyt ehkä kuitenkaan niin innostunut Christie-fani ole.
Eikä tämä suinkaan ole ensimmäinen kerta ikinä, kun audiovisuaalinen viihde sotkee kirjamuistoni. Ang Leen ohjaama ja
Emma Thompsonin käsikirjoittama Järki ja tunteet uudisti Jane Austenin alkuperäistä mm. lisäämällä Dashwoodin perheeseen
yhden ylimääräisen uudenlaisen tyttären, mikä toimi elokuvaversiossa varsin erinomaisesti. Niin erinomaisesti, että kirjan uudelleen lukiessani aloin oikein kaipaamaan sitä skidiä. (MUOKS: siis alkuperäisessäkin on kolmas, nuorempi tytär kyllä, mutta hän on luonteeltaan Mariannen kaksoisolento ja hänen roolinsa on puhua ohi suunsa rva Jenningsin päivällisillä.)
Tällä vuosituhannella muutkin ovat selvästi jääneet kaipaamaan jotain lisää Austeneihinsa. Seth Graham-Smithin
Pride and Prejudice and Zombies (suom.
Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, Schildts 2010) ja
Ben H. Wintersin Sense and Sensibility and Sea Monsters (suom.
Järki ja tunteet ja merihirviöt, Schildts 2011) laittoivat lisukkeita vähän Thompsonia villimmin. Molemmista löytyy arvio Kirjamielellä -blogista,
täällä zombit ja
täällä merihirviöt. Nämä mashup-romaaniit eivät kuitenkaan lainkaan sekaannu mielikuvissani alkuperäisen stoorin kanssa...
Siis onhan Dashwoodin perheessä kolmas tytär (Margaret?), onhan? :D En ole nyt kotona kirjahyllyn ääressä että voisin tarkistaa, mutta kyllä minusta tyttöjä on Austenin romaanissakin kolme. Taitaa vain olla leffaversiossa enemmän esillä?
VastaaPoistaMitä Christie-adaptaatioihin tulee, katsoin kerran jenkkifilmatisoinnin kirjasta "Eikä yksikään pelastunut". Siinä oli juonta muutettu niin, että kaksi uhria selvisikin ja heillä oli tietenkin keskenään romanssi ;)
Joo, kirjoitin huonosti. Onhan siellä Margaret, joka on Mariannen nuorempi painos (ilman Mariannen järkevyyttä, huom.) ja joka esiintyy noin kolmessa kohtauksessa, joista laajin puheellinen on rouva Jenningsin päivälliset.
VastaaPoistaJa nää pakolliset romanssit audiovisuaalisissa versioissa. Sivuhahmojen keskinäiset säädöt vielä menettelevät, mutta Poirotilla vihjaillaan olevan naisia (!) ympäri ämpäri Eurooppaa. Ja nti Marplella ollut joku naimisissa oleva salarakas ennen sotaa. Muistaako kukaan, onko sillä kirjoissa ollut?
Satuin juuri pari päivää sitten katsomaan telkkarista Marplea, ja siinä oli tuo salarakasjuttu. Olin ihan, että häh? :D Olen kyllä melko varma, ettei sellaisesta ole ollut kirjoissa puhetta, niissä ei mielestäni paljastettu mitään neiti Marplen heikkoja kohtia tai henkilökohtaisia murheita.
VastaaPoistaKaikesta ei vaan sovi puhua.
VastaaPoista