maanantai 1. lokakuuta 2012

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (juoniselostus)

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli ensimmäinen kirja-arvosteluni ikinä, kuten aiemman postauksen kuvatekstissä mainitsin. Luulin tätä kouluun kirjaesitelmäksi tekemääni ainekirjoitusta jo kadonneeksi, mutta löytyipä se sitten kuitenkin. Sain tästä näköjään 8+, joten ei tämä ehkä paras essee tai mallivastaus ole, mutta ihan ok kuitenkin.

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suuri suomalainen kirjakerho, 1984.
Anna-Leena Härkösen nuorisoromaani Häräntappoase (ilmestynyt 1984) on yliluonnollisia elementtejä sisältävä kolmiodraama, joka ennakoi Houkutus-sarjaa (Twilight). Äiti pakottaa päähenkilö Allu Korvan heinäkuuksi maalle heinätöihin, vaikka Allu itse tahtoi lähteä "bestiksensä" Taalan kanssa kesätöihin Tukholmaan. Allun maalaisheinäkuusta tulee kuitenkin paras ikinä. Härkönen vyöryttää jännitys- ja rakkausjuonia taitavasti teiniarkipäivän ja maalaisaherruksen lomassa. Tämä romaani on lyhyt ja se on kirjoitettu puhekielellä, joten sen lukee nopeasti. 

Kun Allu pääsee Torven kylälle "pakkotöihin", vastassa ovat oudot sukulaiset: perheen isä Svante on kotityranni, äiti Lahja touhottaa, ja Allun serkku Tauno on tilan "luuseripoika". Allun toinen serkku Rutanen on vähän säälittävä "feikkihoppari", joka yrittää "päteä" Allulle. (s.8) Maalaiskylän elämä tuntuu Allusta aluksi tylsältä ja oudolta. Tauno "angstaa" ja "emoilee". Syy selviää pian.

Tilalla tehdään päivät pitkät heinätöitä. Ne ovat raskaita ja inhottavia. Heinänteko on tärkeää elukoiden takia, mutta niiden salaisena tarkoituksena on väsyttää pojat kuoliaaksi, jotta he eivät "ottaisi hatkoja" iltaisin. Mutta tyypit lähtevät kuitenkin. Allua ihmetyttää, miksei Tauno lähde iltaisin kylille mukaan, vaan Häräntappoaseen kanssa yksin metsään.

Rutanen esittelee Allun kylän "jengille", johon kuuluvat Touko ja Ripe ("koviksia", mutta pelkkiä sivuhahmoja), mustatukkainen Kerttu ("blingblingpissis") ja blondi Vuokko ("joka pukeutuu H&M:n postimyyntiriepuihin") (s. 15). Rutanen ja Allu "fillaroivat Lahjan munamankelilla", mutta Toukolla on "Suzukin mönkkäri" ja Ripellä "viritetty skootteri". Kerttu ja Vuokko ajavat Kertun mopolla (s.16). Allulle näytetään "kylän mestat": leikkikentän huvimaja, rämä bussi romuttamolla ja hautausmaan nurkka. Allu alkaa sopeutua maalaiselämän kummallisuuksiin: "salaröökaus" on kova juttu. Ainoastaan Tauno "hiipparoi" yksin metsässä. (s. 18)

Aluksi jengillä on ihan "tavismeininki", kierrellään "mestoja" ja "heitetään läppää". Kertulla ja Allulla alkaa pian "synkata". Jutun alkamista kuitenkin varjostaa Kertun synkkä salaisuus. Allu ei tiedä, että Kerttu kärsii kylän kirouksesta. Siitä ei puhuta ulkopuolisille. Ei edes Vuokko, joka on "lääpällään" Alluun ja "kyylää ja liimautuu iholle" (s. 25-26), yritä vihjailla mitään. Kun Kerttua ei joka ilta näy (Vuokko selittää, että se johtuu Kertun "tiukkisuskismutsista"), alkaa Allu pian "lämmetä" myös Vuokolle. Allusta tuntuu pian, että häntä revitään kahteen suuntaan.

Allu ei tiedä, että Vuokkokin on kylän kirouksen uhri, mutta Vuokolle on käynyt paremmin kuin Kertulle. Hän on saanut osakseen kirouksen hyvät puolet, "Vaikutuksen/charmin" ja hallitsee itse "muodonmuutosta". Kerttu puolestaan on traaginen hahmo. Hän kärsii urheasti salaa yksinäisyydessä, jossa vuodatetaan monta kyyneltä ja ainoa ystävä on korvapuoli kissanpentu. Kertun runot ovat vaikuttavia, erityisesti se, jossa Kerttu pelkää, että kissa kasvaessaan vahingossa metsästää Kertun "muodonmuutoksen" aikana. Kun Allu ihmettelee, miksei Kertusta kuulu mitään, Vuokko selittää Allulle jotain "syömishäiriöstä ja depiksestä" (s. 42). Kirous on kuitenkin puhkeamassa.

Yhtenä iltana sitten Rutanen joutuu jäämään Lahjan kanssa "vetämään lakanoita", eikä Allu halua lähteä yksin. Niinpä Allu seuraa Taunoa salaa metsään. Metsässä Tauno "skitsoaa" jotain omituista itsekseen ja ammuskelee variksia. Ihan kuin Allu aavistaisi jotain, hän ryntää Taunon luo ja vaatii Taunoa lopettamaan. Tauno "aggreaa" kuitenkin jotain äänistä, jotka puhuvat sen päässä varisten kielellä. Allulla menee hermo ja hän lähtee kotiin päin. Yhtäkkiä Tauno osuu varikseen, joka valahtaa maahan Allun eteen kuin kohtalon oikusta. Varis alkaa "muuttua" (s.54-56). Se onkin Kerttu! Onneksi Tauno ei osunut kuin siipeen ja Allu ja Kerttu pakenevat. He selvittävät välinsä hautausmaalla, jossa Kerttu kertoo kaiken: kirouksen voisi ehkä "heijastaa" toiseen rituaalin avulla.

Tämän jälkeen Kerttu ja Allu ovat erottamattomat, vaikka Tauno vainoaa ja kiristää Kerttua, koska hänkin näki muodonmuutoksen. Vuokko yrittää Allua edelleen ja esittää Kertun "BFF:ää", vaikka on oikeasti liittoutunut Taunon kanssa. Lopputarinan ajan Allu ja Kerttu etsivät yhdessä ratkaisevan rituaalin sanoja ja muita välineitä. Loppuratkaisu on todella jäätävä ja jännittävä, sillä Vuokko pystyy "vaikuttamaan" Alluun jo voimakkaasti ja Tauno ilmestyy sotkemaan kuviot juuri väärällä hetkellä. En kuitenkaan kerro tässä keneen kirous heijastetaan tai onnistuuko rituaali!

Sitten äiti soittaa ja pakottaa Allun takaisin kotiin kastelemaan kukkia äidin lomamatkan ajaksi. Allu joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin ja Kerttu on "täysin hajalla" (s. 92). Onneksi kännykät on kuitenkin keksitty!

Itse tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Härkösen huumori näkyy arkipäiväisten heinähommien kuvailussa, ja yliluonnollinen juoni paljastuu pikku hiljaa. Etenkin Kerttu on paljon syvällisempi kuin miltä näyttää. Kirja oli tosi vaikuttava ja oli kivaa lukea suomalaisista päähenkilöistä, joille tapahtuu kaikkea epätavallista ja yliluonnollista. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät lyhyistä kirjoista, joissa on rakkaustarina, draamaa ja yliluonnollisia tapahtumia. Kirjasta on tehty myös televisiosarja.

***

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Suuri suomalainen kirjakerho, 1984
98 s.

***

24 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, poistin ekan kommentin kun en tiennyt, saako paljastua mistä tässä on kyse! Sanonpa siis vain, että erinomainen arvio! Anna-Leena Härkönen, suomalaisen vampyyrikirjallisuuden äiti.

      Poista
    2. Härkösen reipas ote ja nuorten (tunne-)elämän ymmärtäminen on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta.

      Poista
  2. Aika hyvän aineen olet kirjoittanut. Minäkin luin tämän nuorena ja itselleni nuo yliluonnolliset teemat tulivat hieman yllättäen. Kännykkä tosiaan onneksi pelastaa monesta!

    VastaaPoista
  3. "Kasiplussaa" ei pidä ollenkaan vähätellä! Kumpa Härkönen näkisi tämän arvio itse! :D

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Meillä yliopistolla tehtiin sellaisessa pienessä kurssissa pieni harjoitustyö, joka piti palauttaa opettajalle Urgund-koneen läpi tekstin oikeellisuuden vuoksi. Sieltä räsähti muistaakseni 2/50 oppilaasta. En voi ymmärtää, miten 2/50 voi räsähtää silloinkin kun _tiedetään_, että tekstin vastaavuutta muuhun aineistoon tarkastetaan. Se ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin, että ollaan jo niin vieraantuneita puhtaasti oman tekstin tuottoon, että ei vaan osata välttää liiallista kopiointia. Tämä keskustelu on tärkeää!

      Poista
    2. Mä en tajua kyllä niitäkään, jotka kuvittelevat, ettei tekstejä tarkasteta, jos niitä ei etukäteen ilmoiteta ajettavan jonkin antiplagikoneen läpi. Pelottavimmat selitykset mitä olen kuullut: "En tiennyt, ettei näin saa yliopistolla tehdä. Ammattikorkeassakin sai.", "No ei kai se nyt niin paha oo, mulla oli kiire laskettelulomalle." Ja molemmissa tapauksissa työt olivat siis käytännössä tilkkutäkkiä useammista lähteistä.

      Poista
  5. Kiitos! Oli aikamoinen yllätys itsellenikin, kun kirjan otin käteeni. Takakansiteksti vaikenee yliluonnollisuuksista täysin, joten ylläri on sitä suurempi! Onkohan se tietoinen valinta kustantajalta, että lähdetään ihan eri strategialla markkinoimaan kuin vaikka Twilightia tai True Bloodia?

    VastaaPoista
  6. Mä olin aikoinani kirjaan todella pettynyt! Luulin nimen ja kannen perusteella, että siinä taisteltaisiin minotauria vastaan, mutta olikin vaan jotain yliluonnollista romantiikkaa ja lemmenrituaaleja. Nykyään osaan arvostaa tällaistakin, mutta miksei takakannessa voi selvästi selostaa, mistä on kyse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyl ihan totta, toi kansi on aika harhaanjohtava.

      Poista
  7. Luin tämän ollessani ehkä liian nuori, sillä minusta juoni oli aika rankka ja koskettava. Yliluonnollisista elementeistään huolimatta koin kirjan olevan tosi uskottava. Heinäpeltokuvaukset koin tosin vähän vieraina, ehkä jopa epäuskottavina(?), koska en tiennyt, että on elämää Kehäkolmosen ulkopuolella. Ehkä voisi lukaista tämän uudelleen näin kypsällä iällä! Tosi hyvä aine, minusta tästä olisi pitänyt saada ainakin 9!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, ei muakaan se maalaisjuttu oikein kiinnostanut. Mut siitä ei tarvi kärsiä, jos skippaa sivut 9-14.

      Poista
  8. Oih apua, miten ihanasti olet saanut kirjan kielen esille mainiossa arviossasi! Muistan tästä kirjasta erityisesti monenlaiset "viritetyt" "vehkeet" ja sen, että kaikki tuntui olevan useimmiten "helppoa kuin heinänteko". Nämä ovat polttokirjailin syöpyneet takaraivooni. Kouluaikojen ainekirjoitukset ovat kyllä kultaakin kalliimpia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö! On vaikea uskoa, että Härkönen on jo 17-vuotiaana pystynyt pitäytymään todella tyylipuhtaasti tietyssä tyylitellyssä ilmaisutavassa, kun hyvinkin kokeneet kirjailijat tipahtavat välillä omistaan, erityisesti puhekielimäisyyttä jäljitellessään.

      Poista
  9. Ooh, mitä muistoja täma esseesi minussa herätti! Tämä on nimittäin SE kirja, joka herätti minun rakkauteni yliluonnollisiin kirjoihin! Kerran näin tämän myös teatterissa, mutta se ei ollut mitään verrattuna kirjaan, vaikka se rituaalin "savustus"kohta oli aika rankkka myös näyttämöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjis, ei saa spoilata! Se savustus on kyl aika rankka. Ihmettelen, että ne ovat saaneet sen ylipäänsä sovitettua näyttämölle, siinä on varmaan ollut vaikka mitä erikoisefektejä.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Minua suorastaan pelotti, kun luin tätä teininä. Se kohta, jossa Allu seurasi Taunoa metsään oli todella karmiva. En uskaltanut lukea kirjaa loppuun, sillä oli ilta. Vasta seuraavana aamuna, päivän valossa, uskalsin jatkaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli kyllä pakko lukea kerralla loppuun, en ois saanut unta muuten. Onneksi kirja on niin lyhyt!

      Poista
  12. Luin Häräntappoaseen joskus vuosia sitten, lukioikäisenä. Se toimi minulle eräänlaisena johdatuksena fantasiakirjallisuuteen, mistä olen Härköselle tosi kiitollinen.

    Kiitos "helmestä" kirja-arvostelusta, se sai minut kaipaamaan takaisin Torven kylän jännittävien tapahtumien pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara. Mä olisin todella mielelläni lukenut, mitä Allulle ja Kertulle jatkossa käy. Mutta kirjoitusaikaan ei vielä harrastettu trilogioita niin ahkerasti kuin nykyään. Onneksi Härkönen on jatkanut kirjailijanuralla ja tuottanut paljon muuta hienoa luettavaa.

      Poista
  13. :D Mahtava arvio. Naureskelen täällä kotisohvallani enemmän kuin itse kirjalle. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kirjahan on erittäin hauska, joten hupaisan sävyn tuottaminen arvioon ei vaatinut juurikaan yrittämistä.

      Poista