Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti (Gummerus 2012)

Gene Wolfen Kiduttajan varjo on ensimmäinen osa sf-klassikkosarjasta Uuden auringon kirja, joka ilmestyi 1980-luvun alkuvuosina. Siis hävyttömän kauan on lojui suomentamattomana tämä erinomaisen hieno ja aikanaan omalaatuinen kuolevan maan tieteisfantasiaromaani. Onneksi Johanna Vainikainen-Uusitalon käännös auttaa Wolfen maalaaman maailmanlopun maailman heräämään eloon myös suomeksi. Tämä ei ole varsin mitätön saavutus, sillä Uuden auringon kirjan selkärankana toimivat kielelliset keksinnöt samalla kun sen tarinaa ja hahmogalleriaa vaivaavat ajoittain kirjallisuudenlajille tyypilliset kliseet.

Kirjasarjan juoni on fantasia-Bildungsromanille tyypillinen: poika joutuu mieron tielle ja päätyy ajan kanssa yhteiskunnan syrjältä vallan keskiöön. Kiduttajan varjossa ryhdytään seuraamaan teini-ikäisen Kiduttajien killan oppipojan Severianin kasvukertomusta hänen itsensä kertomana. Severianin jo lapsuudessa määrätyn elämänpolun suunnan muuttaa ylhäinen nainen, hänen ensirakkautensa. Romanttisten tekojensa jälkeen Severianille ei anneta muuta vaihtoehtoa kuin poistua killan suojista valtakunnan takamaille. Matkan alussa Severianin kohtalo kietoutuu useisiin naisiin, jotka hahmoina jäävät varsin yksioikoisiksi ja kliseisiksi. Toki näitä kliseitä on sikäli hauska seurata, että niitä ovat sittemmin toisintaneet muut suositut sf-kirjailijat, esimerkiksi George R. R. Martin Tulen ja jään laulussa. Tuttuakin tutumpi keskusjuoni ja kliseiset hahmot vapauttavat lukijan mielenkiinnon Wolfen luoman maailman ja yhteiskunnan tarkkailuun.

Kiduttajan varjoa on vaikea ensikädeltä hahmottaa tieteiskirjallisuudeksi, sillä ympäristö kaupunginmuureineen ja torneineen ja yhteiskunta kiltoineen ja hoveineen sekä niihin liittyvine hierarkkisine sosiaalisine järjestelmineen vaikuttaa enemmän perinteiseltä keskiaikafantasialta. Tämä romaani on kaikesta keskiaikaisuudestaan huolimatta jopa H. G. Wellsin Aikakoneeseen häivähtävä dystooppinen fantasia tulevaisuudesta. Siinä, missä Wells näki luokkajaon johtavan biologiseen evoluutioon, Wolfe tulkitsee sosiaalista muutosta maailmassa, joka on jäänyt kuolevan tähden varjoon. Tieteiselementit vilahtelevat kirjassa ajoittain: kuu hohtaa vihreää valoa kasvillisuuden vuoksi, suuret tornit paljastuvat avaruusalusten rungoiksi. Mennyttä korkeateknologiaa ei enää ymmärretä tai osata käyttää: suurta osaa vanhoista kirjoituksista ei pystytä tulkitsemaan ja tuntemattomaan teknologiaan suhtaudutaan ihmetyksellä ja jopa pelolla sitä kohdattaessa. Rappion keskellä odotetaan auringon sammumista.

Kiduttajan varjossa tuntuu siltä, että hahmojen ja juonten tarkoitus on suurelta osalta näyttää mahdollisimman paljon dystooppista todellisuutta. Tämä kirjailijan luoma todellisuus puolestaan perustuu kielelliseen kekseliäisyyteen, menneisyydestä ja vieraista kielistä kaivettuun sanastoon, jolla merkitään esimerkiksi vaatetusta, kasvillisuutta ja yhteiskunnallista asemaa. Vainikainen-Uusitalo on onnistunut säilyttämään käännöksessään alkuperäisen mielikuvitusta näppäilevän tyylin erinomaisesti. Wolfen uudissanasto on suomennettu niin, että uudissanat paitsi sopivat suomenkieliseen tekstiin, myös kuulostavat jokseenkin oudoilta, mutteivät täysin käsittämättömiltä. Historiaa tai vanhempia kieliä tuntevan on yhtä mahdollista arvailla uudissanojen tai uudiskäyttöön otettujen sanojen alkuperäisiä merkityksiä kuin englanninkielisenkin alkuperäisteoksen lukijan. Tämän työn perusteella näyttää siltä, että Vainikainen-Uusitalo on tieteiskirjallisuuden Jaana Kapari-Jatta.

Itse jäin odottamaan seuraavaa osaa vesi kielellä. Gummerus lupailee onneksi Sovinnontekijän kynttä ilmestyväksi piakkoin.

*** 

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Gummerus 2012

389 s.

***