Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäpiirin vitsejä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisäpiirin vitsejä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. joulukuuta 2012

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan


Adam Mansbachin runoilema Nyt vittu nukkumaan on sketsikäs aikuisten satukirja, joka pureutuu lapsen ja Nukkumatin iltaiseen kohtaanto-ongelmaan runollisen huumorin ja havainnollistavien kuvien keinoin. Superhauskaa jokaiselle kyseisen ongelman kanssa painineelle. Erityisen hauskaa on: alatyylin viljely satukirjamuotoisessa teoksessa, sekä selvästi omakohtainen kokemus.

Teos antaa lukijalle oivalluksen, että joku muukin on joskus ajatellut vähän pahasti omasta lapsestaan kultapupustaan nukuttaessaan. Oletettu lukijakunta on myös otettu hienosti huomioon, sillä kirja on ohut, teksti suurta, kuvat selkeitä ja värikkäitä ja taitto ilmavaa. Tämä silmät sikkuralla ja kyrpä otsassa hiihtävien vähän väsyneiden vanhempien huomioiminen takaa myös sen, ettei vitsiä ole venytetty liikaa.
Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan (Into 2012)


Leijonat, pennut, viihtyy, kuorsaa.*
Petokasassa on suloista nuilia.
Miten osaatkaan vaikka mitä hienoja maagisia juttuja
mut vittu osaa aloillasi huilia?

(n.13-14)


Erittäin antoisa lukutapa on tietysti katsella kirjan kuvia yhdessä lukutaidottoman lapsen kanssa. Vitsi vitsinä, hehe. Mutta oikeesti, kustantajan facebookista löytyy kisa, jonne voi lähettää videon omasta lukutapahtumastaan. Tai kuunnella Samuel L. Jacksonin viisuversion.

* Huom. Onko kansikuvan ja arvosteluun valitun tekstinäytteen eläintieteellinen inkongruenssi vitsi vai vahinko? Jatkuuko tällainen järkyttävä meininki myös sisäsivuilla?

***

Adam Mansbach: Nyt vittu nukkumaan
Kuvitus: Ricardo Cortés
Into, 2012
n s.
Engl. alkup. Go the Fuck to Sleep
Akashic Books, 2011 

torstai 18. lokakuuta 2012

Kirjakaksikko: Rincewind, vekkuli valevelho

Vietän tällä hetkellä kevyttä nostalgiakierrosta Kiekkomaailmassa. Ihan olosuhteiden pakosta - vauvan yökätinöitä valvoessa sitä tarvitsee vähän mieltäylentävää elämäänsä. Ensimmäisen kerran Pratchettien tunnelmaa keventävään vaikutukseen tutustuin jo viime vuosituhannella. Oi niitä aikoja. Asustelin opiskelijakommuunissa ja kollektiivisessa kirjahyllyssämme makoili muun muassa noin 10 kappaletta Taruja Sormusten Herrasta eri kielillä, liuta puhkiluettuja Pratchett-pokkareita ja kaikki  George R. R. Martinin toimittamat Wild Cardsit. Ei tarvinnut ensimmäisenä tarttua imuriin tai tiskiharjaan tenttiinlukua vältellessään. 

Rincewind - tuo vekkuli valevelho

Paul Kirby: Rincewind
Luuserivelho Rincewind on ensimmäisen Kiekkomaailmakirjan, The Colour of Magicin (suom. Magian väri) päähenkilö. Tämän kirjan funktiona on Kiekkomaailman esittely: Pratchettin juonikonseptina onkin turismi. Ankh-Morporkiin saapuu vieras ulkoavaruudesta, ensimmäinen ikinä Kiekkomaailmassa nähty turisti Twoflower (Kakskukka). Kohtalon (kirjaimellisesti) oikusta Rincewind joutuu Twoflowerin turistioppaaksi, ja niinpä tämä pari seikkaileekin yhdessä hamaan auringonlaskuun erinäisten matkakumppanien kanssa. Näistä kestävimmäksi osoittautuu päättäväinen matka-arkku, joka kipittää messissä niin maalla, merellä kuin lähes ilmassakin. Hopeasijalle jää Barbaari Hrun (yllättävän älykäs barbaariksi, sillä pystyy ajattelemaan liikuttamatta huuliaan), joka lankeaa matkalla loveen.

The Colour of Magic on Pratchettin villein ja vapain Kiekkomaailmakirja, ehkäpä myös raakilein ja samalla hauskin. Pratchettin kielelliseen kompailuun perustuvat vitsit ovat tuoreita, kaskut ennenkuulemattomia, eikä tarinan perusrakenne ole vielä hioutunut liian siloiseksi. Magian värissä ilmenevät jo pratchettiaaniset peruspilarit: a) huumori, b) fantasia ja c) tosimaailman ilmiöiden kommentointi a):n ja b):n tarjoamien etäännyttämiskeinojen avulla. Koska jenkan tahti on tässä kirjassa maailmaan tutustuminen, kommentoitavaa, toisin sanoen fantastisten vitsien lähteitä, tuntuu pulppuavan loputtomiin.

Terry Pratchett: Magian väri. (Karisto 1999)
Hahmot ovat myös uusia ja raakoja. Pratchett ei kuitenkaan sorru selittämään hahmojensa taustoja tai maailmanhistoriaa, -fysiikkaa tai metafysiikkaa läpikotaisin, vaan hän pyrkii näyttämään pikaotoksia olennaisesta. Pulppuaminen on tässäkin suhteessa osuva kielikuva, sillä lukija pääsee täydentämään kirjan edetessä mielikuvapalapeliä niin hahmoista kuin Kiekkomaailmastakin. Hahmot eivät kuitenkaan tunnu olevan edes kirjailijan mielessä valmiita, joten palapelaamista pääsee harrastamaan vielä useamman (n. 20) osan ajan. Ja mikäli nyt todella haluaa filosofoida, voi tästä fantasiaromaanista lukea sosiaalisen kommentaarin lisäksi myös pohdintaa siitä, kullaista turisteilua tämä tämmöinen kirjallinen eskapismi on, erityisesti intertekstuaalisessa muodossaan.

In his right hand he carried the magical black sword Kring, which was forged from a thunderbolt and has a soul but suffers no scabbard. Hrun had stolen it only three days before... and was already regretting it. It was beginning to get on his nerves.
' I tell you it went down the last passage on the right,' hissed Kring in a voice like the scrape of a blade over stone.
'Be silent!'
'All I said was–'
'Shut up!'
(s. 123)

Rincewind: valevelhon uskomaton paluu Kiekkomaailmaan!

Terry Pratchett: Faust Eric (Karisto 2006)
Faust Eric ei ole millään muotoa järjestyksessä seuraava Rincewind-romaani. Itse asiassa se on pikemminkin Good Omens (suom. Hyviä enteitä, kirj. yhdessä Neil Gaimanin kanssa) käännettynä Kiekkomaailmaksi. Eli toisin sanoen aika lailla sitä mitä nimi lupaa, Faust -tradition muunnelma huumorfantasian keinoin. Rincewind näyttelee paholaisen roolia, ja teini-ikäinen magiahakkeri Eric häärää Faustina.

Romaanin alussa ollaan siis siinä onnellisessa tilanteessa, että Rincewindistä on päästy eroon. Ei lopullisesti, mutta hänen mahdollisuutensa palata Umpiulottuvuuksista Kiekkomaailmaan on yksi miljoonasta. Rincewind osaa kuitenkin käyttää tilaisuuden hyväkseen, kun se kohdalle sattuu. Valitettavasti tämä tarkoittaa hengailua teini-ikäisen, yli-innokkaan nörtin seuroissa ja reissua Helvettiin. Onneksi Matkatavara seuraa Rincewindiä minne tahansa. 

Faust Eric noudattaa perusjuoneltaan perinteistä Faust -tarinaa kolmine toiveineen ja niiden toteuttamisineen. Kiekkomaailmassa pätevät kuitenkin samat universaalit tarinan ja opetuksen lait kuin tosimaailmassakin: se, että toiveesi luvataan toteuttaa, ei vielä tarkoita että toive toteutuu juuri sillä tavalla, kuin olit ajatellut. Tai siellä, missä olit kuvitellut: Eric Thursley, hänen papukaijansa ja Matkatavara matkaavatkin Rincewindin matkassa niin Kiekkomaailmassa kuin muissakin paikallisissa metafyysisissä ulottuvuuksissa. Niinpä Faust Ericin voi nähdä osittain temaattisena jatkona The Colour of Magicille: se selittää Kiekkomaailman maantietoa ja sisältää runsaasti intertekstuaalista hupailua. 

"Mitä nyt tapahtuu? Rincewind kysyi [Luojalta].
"Nytkö? No jaa, uskoisin että jumalia alkaa ilmestyä paikalle pikapuoliin. He eivät odota pitkään päästäkseen muuttamaan uuteen maailmaan, se on selvä se. Aivan kuin kärpäset - kärpäset jonkin ympärillä - kuin kärpäset. Heillä on tapana olla varsin riehakkaita ensi alkuun, mutta he asettuvat ennen pitkää aloilleen. Luullakseni he pitävät huolta kaikista ihmisistä janiinpoispäin.

***

Terry Pratchett: The Colour of Magic
Kansi: Johnny Ring/N. Keevil
Corgi Books, (alkup. 1985)
287 s.

***

Terry Pratchett: Faust Eric
Suom. Mika Kivimäki
Kansi: Josh Kirby
Karisto 2006
147 s.

Engl. alkup. Faust Eric
Victor Gollancz Ltd, 1990

***

tiistai 7. elokuuta 2012

Kesäodysseia: Varo, Ulysses on vaaraksi

Kesäodysseiani ei ole edennyt ihan suunnitelmien mukaan. Vaikkei Ulysses ole ehkä ihan niin huono kuin muistelin (ja tästä kiitos nerokkaalle uudelle käännökselle), olen kuitenkin pääasiassa lukenut ihan mitä tahansa muuta.

Joyce Bloomsdayna 1925. Kuva: Sylvia Beach.
Lisäpotkua luku-urakkaan tuli yllättäen ja pyytämättä tänään lemppari-inhokkikirjailijaltani Paulo Coelholta The Guardianissa. Kirjallisuutta pitäisi Coelhon mukaan kirjoittaa kaikille, ja Ulysses on näyttänyt tässä suhteessa erittäin huonoa esimerkkiä. Coelho tuomitsee James Joycen Ulysseksen täydellisestä sisällöttömyydestä, muodon vuoksi tehdystä teoksesta, jonka pääasiallinen tarkoitus on tehdä vaikutus muihin kirjailijoihin.

Onko Ulysses huijinkia? Onko James Joyce onnistunut akateemisessa kuperkeikassa paremmin kuin kukaan muu ja hämännyt kirjallisen maailman niin, että täydellisen sisällöttömyyden nosteessa juhlitaan Bloomsdayta ja isketään konferenssipuheita vuodesta toiseen? Voiko Coelholta livahtaa suupielestä totuuden siemen (vaikka samaan on tietysti päädytty ammattikriitikkojen toimesta jo vuonna 1922)?

Tämän ajatuksen voimalla sitä varmasti selviää vähintään seuraavat sata sivua eteenpäin...