Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi

Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus 2013)

Varpu Tavin Villiinny kaupunkiviljelijäksi: Lähiruokaa tosi läheltä sopii aloittelevalle parveke- tai ikkunalautapuutarhurille ensimmäiseksi kosketukseksi kasvisten kasvatukseen. Villiiinny kaupunkiviljelijäksi on erittäin kevytlukuinen, ainoastaan lievää maalaisjärkeä vaativa opas aloittelijalle, jonka lukemisen jälkeen lukija uskaltautuu jo puutarhakauppaan. Artikkelikokoelmana kirja on kuitenkin epätasainen, ikään kuin kirjailija ei olisi osannut päättää, tehdäänkö tässä nyt terveysruoka-, viljely-, kaupunkiviljelytutkimus- vai luonnonlääkintäopasta. Se, ärsyttääkö tämä lukijaa vai antaako se mahdollisuuksia oman puutarhurointisuunnan löytymiseen riippuu lukijan tarpeista.

Villiinny kaupunkiviljelijäksi sisältää muutamia innostavia artikkeleita kaupunkiviljelystä, jota on harrasteltu perinteisesti kotipuutarhoissa, mutta nyt myös katoilla, joutomailla ja puistoissa. Lisäksi se kertoo kevyesti erilaisista sisäviljelymenetelmistä ja melko syvällisesti idättämisestä ja eri yrttien ominaisuuksista niin kasvatus-, kokkaus- kuin uskomuslääkintämielessä. Lopuksi käydään läpi parvekeviljelymenetelmiä sekä tutustutaan pikaisesti viherseiniin.

Monipuolinen, puutarha- tai naistenlehtimäinen sisältö värikkäine kuvineen voi hyvinkin olla  empivälle aloittelijalle se viimeinen tönäisy mullan ja siementen hankinnan suuntaan. Vielä ehtii, sillä kuten Tavi toteaa, useista kasveista voi tehdä monta kylvöä kesän mittaan. Mikäli kevyt mainosmaisuus ei häiritse lukijaa, kirjan avulla voi myös tehdä suoraan ostoslistan sopivista multa-, torjunta-aine- ja ruukkumerkeistä. Toki kirjailja neuvoo myös, miten kirpparilöytöjä ja omia askarteluja voi käyttää hyväksi. Toisaalta ainakin tällainen viherpeukaloa nupusta puhkeavaksi toivova parvekepuutarhuri olisi kaivannut tarkempiakin ohjeita. Niitä toki löytyy muista oppaista tai googlaamalla nyt, kun tietää asioiden, vehkeiden ja toimintojen nimet.

Itseäni kiusasi lukiessa kirjailijan pedagoginen ote. Kirjassa korostetaan jatkuvasti terveellisen lähiruuan arvoja - ikäänkuin kirjan käteensä poiminut lähtökohtaisesti vastustaisi lähiruokaa ja/tai terveellisen ruuan käyttöä. Erityisesti riipi yrttien terveysarvojen painottaminen "täydentävän lääketieteen" resepteissä. Ehkä kyseessä on vain terminologinen ongelma, sillä ainakin itse ymmärrän "täydentävän lääketieteen" tarkoittavan uskomushuuhaan naamioimista ikäänkuin osaksi koululääketiedettä.* Itse kun lähdin tähän puutarhailuun ihan siltä pohjalta, että opetetaan kaupunkilaislapselle, mistä ruoka tulee ja sitäpaitsi kasteleminen on lapsesta kivaa, puuhan moraaliseettinen tai muu glorifiointi ei omalla kohdallani tunnu mielekkäältä.

Tunneilmastollisista eroista huolimatta Villiinny kaupunkiviljelijäksi täytti tarkoituksensa aloittelijan helppolukuisena perustietopakettina pärrrrfekt. Uskalsin lapsen kanssa puutarhaliikkeeseen, valitsimme taimia, siemeniä ja multaa, istutimme ja olemme kastelleet ahkerasti. Ratkaisin jopa akuutin ruukkuongelman istutusvaiheessa askartelemalla mansikantaimille sisäpesiä limsapulloista. Syksyllä laitamme mansikat ohjeen mukaisesti kellariin talvehtimaan ja idätämme, ellemme jopa ihan vesiviljele. Hyvin villiinnytetty!

* Olen anekdoottien perusteella ymmärtänyt, että monet kokevat saaneensa uskomus- tai vaihtoehtoisesta lääkinnästä apua. Hyvä. On kuitenkin kaksinaamaista väittää, että uskomus/perinne/luonnonmukainen lääkintä toimii paremmin kuin koululääketiede, mutta samalla kuitenkin hakea sille uskottavuutta lääketiede -termin avulla. HUOM. tällaista ei siis Tavin kirjassa väitetä.

***

Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi: Lähiruokaa tosi läheltä

Kansi: Eevaliina Rusanen

Gummerus 2013

128 s.

Lazarillo de Tormes

Lazarillo de Tormes (Faros 2012)

Lazarillo de Tormes on tuntemattoman kirjailijan loihtima, katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalle päätynyt 1500-lukulainen romaanikirjallisuuden esivanhempi. Arto Rintalan raikas suomennos vie mukaan renessanssi-Espanjaan, veijaritarinaan, josta hyökyy päälle historiallinen todellisuus ruumiillisuudessaan ja henkisyydessään.

Lazarillo de Tormes, Tormesjoen pikku Lasarus, on samanaikaisesti omaelämäkerrallinen kertomus päähenkilön seikkailuista ja ylistyskirje hänen nykyiselle isännälleen. Tällaiset ylistyskirjelmät, niin julkaistut kuin yksityisesti esitetyt ovat uuden ajan alulle tyypillisiä ja niitä näkee esimerkiksi tieteellisten julkaisujen esipuheissa. Lazarillossa tuntematon kirjailija  hyödynsi ylistyskirjeen muotoa ja laajensi sen monipolviseksi moraalisesti ja yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi veijaritarinaksi. Lisäksi hän hyödynsi vielä uutuuttaankiilltelevää keksintöä, kirjapainotaitoa ja saattoi näin katolista kirkkoa kritisoivan ja nolostuttavan kertomuksensa kaiken lukevan kansan saataville. Anonymiteetti oli tarpeen kirjailijan pakoillessa paikallista inkvisitiota.

Lazarillo on palvelija, joka jo pikku poikana joutuu lähtemään kotoaan ja selviytymään hoksnokkansa avulla leivässä vaihtuvien isäntiensä armoilla. Isännät ovat yksi toistaan pahempia:

Monta kertaa ajattelin jättää itaran isäntäni, mutta kaksi syytä sai minut jäämään. Ensinnäkään en voinut luottaa jalkojeni kantavuuteen, sillä niin heikoiksi ne olivat nälän vuoksi käyneet. Toista syytä mietin itsekseni näin: "Minulla on ollut kaksi isäntää. Ensimmäinen yritti tappaa minut nälkään, joten karkasin ja törmäsin tähän toiseen, joka on melkein jo onnistunut saattamaan minut hautaan. Jos minä nyt tuonkin jätän ja sama meininki jatkuu, niin kolmas onnistuu varmasti tekemään minusta selvää." (s. 52)

Lazarillo ennustaakin kohtalonsa oivasti, tapainturmelus vain siirtyy ajan ja isäntien mittaan ruumiillisesta kärsimyksestä myös henkisen rappion ja tekopyhyyden eri ilmentymiin.

Arto Rintalan nykykielinen suomennos taikoo hämmästyttävästi lähes viisi sataa vuotta vanhasta pikareskista reippaan ja hauskan lyhytromaanin, joka vie nykykielisyydestään huolimatta matkalle Lazarillon maailmaan. Ehdoton (mutta nopea) luettava kaikille, jotka ovat kiinnostuneita romaanitaiteen alkuhämäristä tai uuden ajan alun elämästä ja kansankuvasta.

Näistä mietteistä Herra johdatti minut eteenpäin valaisemalla minulle oikean ja tienestejä lupaavan tien. Ystävieni ja ylhäisten herrojen avulla sain lopultakin maksun menneistä kärsimyksistäni ja koettelemuksistani: pääsin valtion virkaan. Ei tässä maailmassa mies muuten pärjää. (s. 106)

***

Anon: Lazarillo de Tormes

Suom. Arto Rintala

Faros 2012

125 s.

Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Juhana Pettersson: Sokerisamurai (Into 2013)

Toverini Juhana Petterssonin esikoisromaani Sokerisamurai on teeskentelemätön kasvukertomus teinityttöjen etsikkoajasta musiikkibisneksen, seksin ja rakkauden pyörteissä.* Sokerisamurai ei kuitenkaan kompastu sensationalistiin teemoihinsa. Kirjailijan kerronta rullaa vauhdikkaasti tunteiden ja tapahtumien vuoristoradalla, päähenkilöt ovat symppiksiä ja musabisneksen kauniin ja jännittävän ulkokuoren alla muhiva raadollisuus paljastuu monin tavoin. En ole täysin varma, mihin genreen tämän kirjan lätkäisisin, mutta jos on olemassa teinilesbopornoa kauhukomediaeksploitaatiota, niin tämä olisi kyllä nyt sitten sitä. Kirja toimisi erinomaisesti nuorten aikuisten viihderomaanina, mikäli seksikohtaukset siivottaisiin pois. Mitä emme siis halua tehdä, joten puhumme niistä myöhemmin.

Sokerisamurai kertoo kahden huolella valitun alaikäisen teinitytön muodostamasta tyttöbändistä, Sugar Samuraista. Lumi on bändin musikaalinen kyky, Stella uhkuu seksiä ja asennetta. Tuottaja Idi Aminin pääasiallinen markkinointikeino on tietysti tyttöjen välinen salajulkinen feikkilesbosuhde, onhan tässä kuitenkin popmusiikista kyse. Stella ja Lumi rämpivät yhdessä maineeseen Stellan tahdonvoiman ja toinen toistaan koomiskarmivampien sivuhahmojen auliista avusta ja omituisista, törkeistäkin hyväksikäyttökuvioista huolimatta.

Stella ymmärtää showbisneksen hyväksikäyttökuviot alusta lähtien, onhan hän kuitenkin kasvanut jo lapsitähdestä alkaen wannabe-äitinsä tiukassa ohjauksessa. Lumi yllättyy enemmän, mutta heittäytyy mukaan oman seksuaalisuutensa etsimisen merkeissä. Niinpä Sokerisamurai alkaa pyöriä sitä enemmän seksin ympärillä, mitä pidemmälle kirjassa edetään, olipa seksi sitten Lumin toiveajattelua, Stellan käsitys siitä, miten hän pääsee tavoitteisiinsa tai orastavaa rakkautta. Seksuaaliset teemat tulevat kirjassa esiin niin toiminnan kuin pohdinnan tasolla mitä moninaisimmin tavoin: seksi näytetään olennaisena osana teini-ikäisten itsensä etsimistä ja musabisnestä.

"Mutta nyt sun täytyy kertoa, onko se Idi Amin sinkku?"                                      
 Tyrmistyttävä ajatus. En voi sietää äitini miehiä. Reaktion täytyy näkyä kasvoiltani, sillä äiti alkaa nauraa: "En mä ollut tosissani. Sun täytyy nyt kyllä luottaa äitiisi vähän enemmän. En mä voisi tulla sotkemaan sun työasioita mun henkilökohtaisilla asioillani. Minkälainen äiti mä olisin, jos tekisin niin?" (s. 41)


Sokerisamuraissa seksi on enimmäkseen sadomasokistista. Petterssonilla on kuitenkin Fifty Shades of Greytä realistisempi ote seksin ja seksuaalisuuden kuvaukseen. Sokerisamurain seksikohtaukset eivät sisällä yhtään yhtäaikaista laukeamista toinen toistensa nimeä huutaen, mutta eivät toisaalta eritteillä tai inholla fiilistelyäkään. Suoraviivaisten, joskin roisien, jopa shokeeraavien kuvausten lukemisesta ei jää lähmäinen olo.

Sokerisamurain seksikeskeisyys herättää moraalista närkästystä, etenkin selvissä hyväksikäyttökohtauksissa. Lukijan empatia ohjataan kuitenkin koko ajan uhrin puolelle. Seksiä näyttämällä kirjailija esittää myös tärkeitä huomioita seksuaalisuudesta, joita ei opita nettipornosta, harlekiineista eikä koulun ehkäisyvalistustunneilta. Pettersson painottaa, että vain keskinäisellä kommunikaatiolla päästään molempia osapuolia tyydyttävään tulokseen, ja että harvemmin edes toinen, saati sitten molemmat osapuolet ovat 100% tyytyväisiä suoritukseen, vaikka seksi olisi ollut molempien mielestä hyvää. Kirjailijan sanomana tuntuu olevan, että ylipäänsä ihmisten välisessä kanssakäymisessä olennaista on, että toista osapuolta kunnioittaa ihmisenä yhtä paljon kuin itseään ja että tämä kunnioitus näkyy siinä, miten kumppaniaan kohtelee.

***

Lue luku Sokerisamuraista täältä. Se kertoo intensiivisistä keikkatunnelmista.

***

* En olisi ikinä tullut lukeneeksi Sokerisamuraita, ellei kirjailija olisi toveri. Tästä kevyestä kohtalon oikusta johtuen luin kuitenkin kirjan kahteen otteeseen, ennen ja jälkeen painatuksen. Vaikka romaani ei minua eroottisen kirjallisuuden faniksi kertaheitolla intouttanut, niin tuskin olisin sitä kahdesti lukenut, jos se olisi ollut huono.

***

Juhana Pettersson: Sokerisamurai

Kansi: Tex Hänninen

Into 2013

316 s.

Johanna Holmström: Itämaa

Johanna Holmström: Itämaa (Otava 2013)

Johanna Holmströmin Itämaa raportoi teini-ikäisten helsinkiläissisarusten rimpuilusta aikuisuuteen poissaolevien vanhempien, koulukiusaamisen ja vinksahtaneiden kaveruussuhteiden Bermudankolmiossa. Itämaassa Anja Snellmanin Parvekejumalten teemoja kaiutetaan yhden suomalaisen perheen elämässä. Romaanissa esitetään ja otetaan kantaa suomalaisten muslimien elämään ja kohteluun suomiarjen vapaudessa ja puristuksessa. Holmström onnistuu mosaiikkimaisessa kerronnassaan valaisemaan erilaisuuden taakkaa monipuolisesti hyvien hahmovalintojen avulla. Siinä sivussa, vaivihkaa ja hälyyttävästi, käy ilmi se maailma, jossa nuoret naiset ylipäänsä luovivat.

Itämaassa sisaret Leila ja Samira pyrkivät löytämään oman tiensä aikuiseen elämään uskontoon pakenevan äidin, Espooseen pakenevan isän sekä enimmäkseen vihamielisen ympäristön ristitulessa. Samira muuttaa turvakodin kautta omilleen, ja pyrkii elämään suomalaisen nuoren naisen elämää, vaikka ulkonäkö pettää hänet kerta toisensa jälkeen. Voiko olla tavallinen suomalainen, jos tavalliset suomalaiset katsovat, että et ole ja käyttäytyvät sen mukaan?

Nuorempi sisar Leila puolestaan elää läpi yläastetta äidin kiristäessä kodin sääntöjä ja Leilan liikkumavaraa yhä pienemmäksi etsiessään tietä lähemmäs profeettaa ja jumalaa. Luokan nokkimisjärjestyksessä Leila on alimpana: edes muut koulukiusatut eivät halua liittoutua hänen kanssaan. Miten näillä eväillä voi selvitä järjissään aikuisuuteen ja elämään?

Holmström kuljettaa tyttöjen kohtaloita epälineaarisesti, sillä lukija koukutetaan kirjan pariin selvittämään, mitä toiselle sisarelle oikein tapahtui samalla kun hän seuraa, miten toinen sisar tästä kaikesta selviytyy. Rakenne vaikeuttaa tarinan palasten seuraamista kirjan alkupuolella, mutta toisaalta säästää lukijan runsailta, toisteisilta selityksiltä, joiden houkutusta kirjailija on välttänyt onnistuneesti. Selitysten kohteena ovat uskonnolliset käytännöt tai historia niiltä osin kuin kirjailija ei ole kyennyt selittämään ilmiöitä käytännön esimerkkien kautta.

Itämaa onkin varsin tarinakeskeinen, sisällöltään konstailematon, tähän päivään ankkuroituva nuorten (aikuisten) romaani, joka käsittelee sitä, miten nuori ihminen joutuu luovimaan kodin kulttuurin ja yleisen kulttuurin välillä. Sekä kulttuurien että juonenkäänteiden jännitteet pysyvät intensiivisinä läpi kirjan. Holmström tasapainoilee perinteisen tyttökirjan ja feministisen chick litin välimaastossa.

Heillä on uudet Guess-laukut, mutta tuntuu kuin [hän] ei oikein jaksaisi roikkua mukana kaikissa käänteissä ja pysyttelee yhä myös viimevuotisessa Guccissa, joka alkaa olla jo vähän kulunut, kun sitä on riepoteltu ympäri koulunpihaa niin monta kertaa. (s. 206)

Islamin tuomat erityispiirteet vallitsevat erilaisuusdiskurssia, mutta tunneilmasto on tuttu melko lailla kenelle tahansa, joka on koskaan joutunut sovittelemaan itseään hiukan eri muottiin riippuen siitä, ollaanko kotona, koulussa vai kadulla. Holmströmin sosiaalisen tarkkailijan silmä havaitsee erilaisuuden kautta myös tyypillisen.

Kauhistuneena hän tönäisi kundin pois, ja kundi levitti kätensä ja hoippui taaksepäin. Silmät olivat puoliksi kiinni, ja kundi oli niin kännissä että pysyi tuskin pystyssä. Musiikki jyskytti hänen päässään, rumpupalikat tuntuivat hakkaavan häntä pienin iskuin ympäri kroppaa: haram, haram, haram, haram. 
 - Pihtari! huusi poika ennen kuin kompasteli matkoihinsa. (s. 113)

Syystä tai toisesta, kirjailija joutuu kirjan lopussa antamaan periksi uskottavan rajoja kolkuttelevalle loppuratkaisulle, joka on paitsi toiveikas, myös järkyttävä. Myös kirjan suomenkielinen nimi hämmentää irtonaisuudessaan. Ruotsinkielinen Asfaltänglar kuulostaisi Asfalttienkeleiksi käännettynä, toisin kuin kirjailija itse uskoo (Bbl, 15.3.2013), kuvaavammalta ja asiapitoisemmalta, etenkin kun asfalttienkeleiden merkitys lasautetaan kirjassa lukijan kasvoille. Holmströmin feministinen pohdinta, joka puoltaa paikkansa romaanissa erinomaisesti, ja jota tarkastellaan ansiokkaasti monesta näkökulmasta, annostellaan välillä liian osoittelevasti.

Yhdessä nämä tekijät luovat vaikutuksen, että kirjailijalle ei itselleen olisi aivan selkiytynyt, minkä ikäiselle lukijalle hän kirjoittaa. Toivottavasti kaikenikäiset lukijat löytävät Itämaan, sillä se kertoo koskettavasti ja uskottavasti teinien (noiden aikuisten yhteiskunnan iätiulkopuolisten) elämästä nyky-Helsingissä, jossa monikulttuurisuus asettaa oman äänensä ja paikkansa löytämiselle lisähaasteita.

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012)

Norjalainen Gaute Heivoll voitti vuoden 2012 Blogistanian Globalia-palkinnon autofiktiivisellä dokumenttiromaanillaan Etten palaisi tuhkaksi. Romaanissaan Heivoll kohtaa oman ja tuttaviensa menneisyyden itseymmärrykseen pyrkivän, elämän sattumanvaraisuuden edessä polvilleen lankeavan ihmetyksen kautta. Itseymmärryksestä kasvaa monisäikeinen, tiheätunnelmainen  inhimillisyyden tutkielma, joka hurmaa sileällä, kaikki aistit huomioivalla rehdillä kerronnallaan.

Kuvassa oli muitakin lapsia, kaikilla palava kynttilä käsissä. Kului neljä viisi sekuntia.  Sitten äkkiä. Sehän olen minä. Sinä hetkenä se alkoi,sinä hetkenä kun näin pojan joka lauloi mitään aavistamatta. Katsoin itseäni, tuijotin omia kasvojani monta sekuntia tietämättä kenet näin. ... Kuva minusta itsestäni pitelemässä pientä, levollista liekkiä, joka nousi kuin melkein suoraan kädestäni, johti siihen että eräänä iltana kesäkuun alussa tiesin mitä tekisin. (s. 23-24)

Etten palaisi tuhkaksi kertoo rinnakkain kahden paikallisesta tuppukylästä kotoisin olevan pojan kasvutarinat. Poikia yhdistää niin kunnollisuus kuin ulkopuolisuus, sillä kumpikin heistä pyrkii elämään mahdollisimman kiltisti, mutta kumpikaan heistä ei oikein tahdo päästä sisälle kyläympyröihin. Ulkopuolisuuden kirous kasvattaa sisäistä painetta, jonka purkautuminen vaatii uhrinsa.

Etten palaisi tuhkaksi -romaanin jännitysnäytelmänomainen historiallinen tausta perustuu Gaute Heivollin syntymävuonna hänen kotipitäjäänsä piinanneeseen murhapolttojen sarjaan ja sen selvittelyyn. Kirja on kuitenkin pikemminkin kasvukertomus kuin jännäri, sillä syyllinen paljastuu varsin alussa. Kasvukertomusten avulla kirjailija rinnastaa murhapolttajan tarinan omaansa kysyen, miten tässä näin kävi. Hän näkee yhtäläisyyksiä rakastavissa perheissä, lapsuuden harrastuksissa ja kiinnostuksen kohteissa ja toisaalta myös kriiseissä sekä vaikeuksissa.

Siinä missä kirjailija tuntee oman tarinansa läpikotaisin, toisen pojan tarinaan jää Heivollin empaattisimmista ja tarkimmista tutkimusyrityksistä huolimatta aukkoja. Omasta tarinastaankin Heivoll joutuu välttämättä poimimaan rusinat, eikä hän Proustiksi pyrikään. Hypoteettisyys on kuitenkin Etten palaisi tuhkaksi -romaanissa kiehtovaa. Vaikka on pelottavaa, ettemme tiedä, läpikotainen selvitys olisi kuitenkin vaikuttanut epäuskottavalta. Yhä uudestaan ja uudestaan nousee kuitenkin ajatus, että tasapainoisen ihmisyyden toteutumisen ehtona on aito yhteys niin omaan itseen kuin toisiinkin ihmisiin. Kun toinen näistä on heikoilla, toinen voi paikata.

Ystäväni. Minun on saatava kirjoittaa tämä, etten palaisi tuhkaksi. (s. 306)

***

Kirjasta ovat kirjoittaneet aiemmin ainakin: Reeta, Arja, Laura, Anki, Leena, Hanna, Katja, Sonja, Liisa, Paula, Erja, Maria, Susa, Aletheia, Karoliina, Rva Kepponen, Jenni, Tuulia, Minna, Minna J., Anna Elina, ja Mari A.

***

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Suom. Päivi Kivelä

Kansi: Anna Makkonen

WSOY 2012

307 s.

Norjank. alkup. Før jeg brenner ned

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Alan Bennett: Epätavallinen lukija (Basam Books 2008)

Alan Bennett yhdistää Epätavallisessa lukijassa kaksi valloittavaa asiaa, Englannin kuningattaren ja lukemisen. Kun jälkimmäinen alkaa saada yliotteen ensiksi mainitusta, sekaisin menee ensin hovin normaali päiväjärjestys ja seuraavaksi uhka kohdistuu Englannin hallintoon. Epätavallinen lukija on söpö nopealukuinen satiiri kirjallisen sivistyksen vakiintunutta yhteiskuntajärjestystä keikuttavasta voimasta.

Kuningatar Elisabet I tunnetaan reippaana ja huoliteltuna, joskin pidättyväisenä ja velvollisuudentuntoisena corgi-ihmisenä. Kun koirat karkaavat kirjastoautoon, kuningatar tuntee velvollisuudekseen lainata jonkin kirjan. Tämä ilmainen eka kokeilu johtaa nopeasti ja vääjäämättömästi vahvempien kokemusten hakemiseen - kuningatar hankkii lähelleen virallisen amanuenssin, tilailee kirjoja sieltä sun täältä, vierailee kirjastoissa ja lukee kaikki vapaa-aikansa. Viihdekäyttö johtaa ennen pitkää myös salalukemiseen työtilanteissa, itsensä hoitamisen laiminlyöntiin, luonteenmuutoksiin, uusiin ajatuksiin... Epätavallinen lukija näyttää konkreettisesti yhden varoittavan esimerkin kautta, miten lukeminen voi vaikuttaa kehen tahansa.

"Voiko olla suurempaa iloa", kuningatar uskoutui naapurilleen Kanadan ulkomaankauppaministerille, "kuin törmätä kirjailijaan, jonka teoksesta pitää, ja sitten huomata ettei hän ole kirjoittanut vain yhtä tai kahta kirjaa vaan yli kymmenen?" Ja kaikki pokkareita, eli käsilaukkukokoa, vaikka tätä hän ei sanonut ministerille. (s. 64)

Bennett on tarkka havainnoitsija, joka saa Epätavallisessa lukijassa aloittelevan tosilukijan innostuksesta irti lukemattomia hauskoja kohtauksia - kohtauksia, jotka kuulostavat tutuilta sellaisestakin lukijasta, joka on käynyt Buckinghamin palatsissa vain turistikokemusta varten. Absurdissa ympäristössä ne kiteytyvät pörröisiksi nostalgiahetkiksi, jotka auttavat näkemään, miksi ihmiset välillä ihmettelevät "yletöntä lukuintoa".

Bennettin tekstissä ja tarinassa näkyvät rutinoituneen kirjoittajan tasalaatuinen laatutyö. Suomennoskin on samaa sorttia, vaikka käännöksessä eivät kaikki koomiset nyanssit näykään, suurelta osin aivan kielten erilaisuuden takia. Epätavallinen lukija sisältää suuren määrän kirjallisia ja kirjailijoihin liittyviä vitsejä, mutta toisaalta se kysyy vakavissaan, miten lukijuus ja lukukokemukset muuttavat lukijaa.

***

Alan Bennett: Epätavallinen lukija

Suom. Heikki Salojärvi

Kansi: Ina Kallis

Basam Books, 2008

115 s.

Engl. alkup. The Uncommon Reader (2007)

Pauliina Susi: Pyramidi

Pauliina Susi: Pyramidi (Tammi 2009)

Pauliina Suden Pyramidi avaa oven verkostomarkkinoinnin maailmaan huoneteatterimaisen farssijännärin avulla. Huijauksen maku tirisee niin tarinasta kuin kerronnasta, mutta vauhdikas romaani pitää otteessaan alusta loppuun. Pyramidin peruskysymys on edelleen ajankohtainen, mahdollisesti jopa ajankohtaisempi kuin kirjoitusaikana. Jos samaa viestiä toistaa jatkuvasti riittävän vaikein sanankääntein esittäen viestinsä itsestäänselvyytenä, ostavatko ihmiset sen?

Pyramidi alkaa sinisilmäisestä Sinistä, jonka arkipäivän tyhjyys ja ankeus kiteytyy päivisin klaustrofobisessa kassatyössä ja iltaisin yksinäisessä yksiössä. Kun vanha tuttava Janita ottaa yhteyttä kahvittelun merkeissä, Sini ilahtuu edes jostain vaihtelusta. Tyylikäs, kalliiseen pukuun pukeutunut Janita ylipuhuu Sinin kokeilemaan verkostomarkkinointia. Ja yhtäkkiä Sini on huijattu viimeisillä rahoillaan kiinni laajaan verkostomarkkinointiverkostoon, josta pääsee irti vain huijaamalla huijaajia. Tai näin Sinille vakuuttaa apuun leiskauttanut prinssi Uljas. Kuinka Sinin käy?

Pyramidiin luo karmaisevan todentunnun kirjailijan paneutuminen verkostomarkkinoinnin saloihin. Lipevä amerikkalaistyylinen markkinointikieli iljettää riemastuttavasti läpi romaanin. Verkostomarkkinoinnin taustalla näkyy oksettava, mutta myyvä yksinkertaistus ihmissuhteista vain yhtenä bisnesmuotona:

"Ajattele elämääsi bisneksenä, ajattele itseäsi bisneksenä. Ystävänä myyt ystävyyttäsi ja lisäät ystäväsi elämänlaatua. Perheenjäsenenä... myyt itseäsi ja merkitystäsi, vastapainoksi saat rakkautta ja tunnet itsesi tärkeäksi. Älä arastele tätä ajatusta. Kun ymmärrät ja uskot tämän totuuden, se tekee sinusta yksilöllisen ja voimakkaan ja elämästäsi täyteläisen ja rikkaan." (s. 56)

Verkostomarkkinoinnin huijausluonteesta useimmat lukijat ovat varmaankin samaa mieltä jo romaania aloittaessaan. Ihmetyttää, että miten ne ihmiset nyt tuolla tavalla antavat itseään huijata. Kirjailija pyrkii kuitenkin romaanin edetessä näyttämään lukijalle omakohtaisen kokemuksen kautta, miten helppoa on ihmisen omien odotusten manipulointi niin, että valtavista logiikka-aukoista huolimatta lukija tempautuu mukaan kirjailijan vauhdikkaaseen tarinaan.

***

Pauliina Susi: Pyramidi

Kansi: Pentti Camilla

Tammi, 2009

255 s.

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä (Tammi 2008)

Professori Merete Mazzarellan teos Illalla pelataan Afrikan tähteä: Isovanhemmista ja lapsenlapsista pyrkii avaamaan isoäitiyden yleisinhimillistä kokemusta kirjailijan oman ja hänen tuntemiensa isoäitien kokemusten kautta. Illalla pelataan Afrikan tähteä yhdistää varsinkin alkupuolella yksityistä yleiseen kirjailijan peilatessa omaa isoäitiyskokemustaan tutkimustietoon ja isoäitiysromaaneihin. Loppupuolella kirja puolestaan korostaa inhimillistä ja yksityistä omaa kokemusta, jossa pienet hetket kasvavat isoäitiyden merkityksen ja tarkoituksen pohdinnaksi. Vaikka aiheet ovat välillä painostaviakin, Mazzarellan sujuva teksti liidättää lukijan isoäitiyden sekä äitiyden luihin ja ytimiin.

Isoäitiys näyttäytyy Mazzarellan omassa, maailmalle ja eri kulttuureihin sirpaloituneen perheen pääasiallisena läsnäolona mielikuvissa tai yhteydenpitovälineissä, eikä suinkaan jokapäiväisessä elämässä. Lapsen ja lastenlasten läsnäolo on juhlaa, antoisaa mutta vaativaa, jopa vaivaannuttavaa yhtä aikaa. 

Minulle tulee vaivautunut olo, kun  annan Amelialle jotain ja hän vastaa: "I love you." 

   Muuten: sanoinko minä ikinä mummulleni, että rakastin häntä?

   En tosiaankaan tainnut ikinä sanoa mummulle, että rakastin häntä.

   Minun on vaikea kuvitella, miten mummuni olisi reagoinut, jos olisin sanonut hänelle rakastavani häntä. (s. 126)

 

Mazzarellan kielenkäytöstä tuli ilahduttavasti mieleen Tove Jansson, jonka Kesäkirjaan kirjailija kertaalleen kirjaassaan viittaakin. Kuvaus on esteettistä, mutta raikasta ja iskevää yksinkertaisessa eleganttiudessaan: "Millaista on kiitää eteenpäin, olla säkenöivän iloinen, syleillä koko maailmaa - ja sitten yhtäkkiä maata maassa polvi verisenä ja hiekkaisena" (s. 95). Näistä kuvauksista Mazzarella laajentaa pidempiin selityksiin, elämäntarinointiin ja pohdintoihin, jotka tipauttavat lukijan maanpinnalle siinä missä Janssonin teoksissa useimmiten lähdetään liitoon maagisen puolelle. Sitä väkisinkin tulee pohtineeksi, että onko tässä tutkijan ja taiteilijan ero?  

Mazzarellan isoäitiysanalyysi on monipolvista, jopa monisukupolvista. Isoäitiys näyttäytyykin teoksen lukemattomissa anekdooteissa ennen kaikkea ihmissuhteissa ja muistoissa elävänä entiteettinä, jota rakentavat kaikki asianosaiset yhdessä joidenkin äitiyttä hiukan väljempien rooliodotusten mukaan. Kirjailija päätyy jopa analysoimaan famujen ja mummujen erilaista asemaa lastenlasten elämässä, vaikka kirjan loppupuolella tämä ero tuntuu himertyvän.

Mazzarellan kokemus isoäitiydestä varmaankin puhuttelee useimpia nykyisoäitejä, joiden lapset kasvattavat lapsiaan varsin erilaisessa maailmassa kuin he itse kasvoivat ja tuovat heitä etäisyyksien takia näytille harvemmin kuin kukaan asianosainen toivoisi. Miniöille ja muille välikäsille isoäitien ja lastenlasten suhteiden tulkinta avaa isoäitien kokemusta isoäitiydestään: itse toivon ymmärtäväni anoppini ja äitini loputonta innostusta lapsistani taas hiukan paremmin tämän teoksen luettuani. Ja löytyihän sieltä tärkeitä ajatuksia ihan itsellekin omittaviksi:

Kertominen, kirjoittaminen - eritoten omaelämäkerrallinen kirjoittaminen - on luovaa surua. Siinä yrittää säilyttää lämmön, hapuilee jotain mitä ei enää ole. (s. 58)

***

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä: Isovanhemmista ja lapsenlapsista

Suom. Raija Viitanen

Kansi: Helena Kajander

Ruots. alkup. När vi spelade Afrikas stjärna. En bok om barnbarn.

Tammi, 2008

239 s.

***

 
Tämä isoäitiysromaani puhutteli myös Sallaa täällä ja pohditutti Metteä täällä. Itse nykäisin kirjan luettavaksi anoppini ja lasteni isänäidin kirjahyllystä.

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia.

Senja Larsenin ja työryhmän Facebookissa toimittama ruotsin kielen kielikoulu Senja opettaa sinulle ruotsia on nyt saatavilla poliisihallituksen POLISSTYRELSEN parhaista pyrkimyksistä huolimatta myös perinteisessä (oppi)kirjamuodossa. Tämä ei ole merkityksellistä siksi, että nyt tiedämme, mitä Nokian hallituksen jäsen Mårten Mickos tekee vapaa-ajallaan*. Vaan siksi, että Senja opettaa sinulle ruotsia on innostanut laumoittain ihmisiä hyppäämään mukaan ruotsin opiskeluun rennolla otteellaan, joka hyväksyy virheet, vitsit ja voimasanat osana kielen opiskelua ja normaalia käyttöä. Kääntyykö parviälyn someillessaan kahdella kielellä kokoon kommentoima sanailu kirjamuotoon?

Kyllä kääntyy ja hyvin kääntyykin. Senja Larsen on toimittanut tekstin fiksusti copypastaamalla: FB:n päivän opetustekstejä tukemaan on valittu sen innoittamien kommenttien kerma ja sattumat. Kommenteissa käy ilmi alkuperäistä tekstiä tukevien sanojen ja sanontojen lisäksi hauskoja sanaleikkejä sekä kieli- ja kulttuuritietoutta, jota perinteisessä koulukirjaruotsissa ei ehditä tai voida tarjoilla.

Julkaisutilaisuudessa Tampereen yliopiston pohjoismaisten kielten professori Mona Forsskåhl näki tämän uuden kielenoppimismallin sopivan erinomaisesti perinteisen rinnalle: "Kieltä ei voi kukaan opettaa, vaan kielen oppimisen mahdollistaa ainoastaan opiskelija itse." Kaikki keinot ovat sallittuja.  Vaikka koulumaista kielenopetusta tarvitaan edelleen antamaan pohja kielen kokonaisvaltaiselle hallinnalle, Forsskål katsookin sosiaalisen median sopivan erinomaisesti erityisesti niin kielen opettelun motivoimiseen kuin kielitaidon ylläpitoon. Lukijakommentit tuovat päivittäiseen somekielikouluun yllätyksellisyyttä ja oivalluksia, ja nämä piirteet on onnistuttu teosta toimittaessa säilyttämään erinomaisesti.  

Nadja Andersson: Kielikukkasia.

Nadja Anderssonin kuvitus tukee lukijaa samassa hengessä: kuvat keventävät tunnelmaa, ovat värikkäitä ja iloisia, sekä vuoropuhelevat tekstin kanssa sujuvasti, usein jopa koskettavasti. Yksi Senja opettaa sinulle ruotsia  -teoksen parhaista, perinteisistä kielten oppikirjoista poikkeavista puolista onkin sen tunteisiinvetoavuus. Sanojen sisältämät kulttuuriset tai tunnearvot kun jäävät perinteisissä kielen rakenteisiin keskittyvissä oppikirjoissa ja sanakirjoissa enimmäkseen huomiotta.

Senja opettaa sinulle ruotsia on laadukas teos ruotsin kanssa painiville ja edistyneille. Sopii esim. sen perinteisen Hublarin puolivuosikerran sijaan abien joululahjaksi. Senjan kielikoulu ei myöskään lopeta kirjan julkaisuun, vaan jatkaa facebookissa: https://www.facebook.com/Senjaopettaa.** 

***

* oikea vastaus RÄTTA ANSVARET: 420 merkkiä pitkiä suomea ja ruotsia sisältäviä opetustekstejä nettiin jengissä parinkymmenen muun tyypin TYP kanssa. Huvikseen, kuulemma, LUSTIGT.

** En malta olla lisäämättä autenttista ja omaa kouluruotsinopiskeluani leimannutta kokemusta oman ruotsinopiskelu-urani alusta: olkaa hyvä, VAR SÅ GOD, det här är Het Potatis -visan "Sommaren är här".

***

Senja Larsen & Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia 

Omakustanne/Senja Larsen

Kansi: Jukka Turunen

2012

236 s.

*** 

Kirjaläppää: Huutava vääryys

Tuoreen uutisen mukaan tällä (viime?) viikolla julkaistiin enemmän kirjoja kuin vuonna 1950. Siis koko vuonna 1950. Tämä herättää lukijaihmisessä monia ajatuksia:

1. Tällä viikolla julkaistiin enemmän kirjoja kuin vuonna 1950, ja vuorokaudessa on silti edelleen noin 24 tuntia, viikossa 7 päivää. Huutava vääryys. Huutava.

2. Tällä viikolla julkaistiin enemmän kirjoja kuin vuonna 1950, enkä ole tähän mennessä onnistunut selvittämään, mitkä kaikki vuoden 1950 kirjat ovat lukemisen arvoisia. Miten ihmeessä selvitän, mitkä kaikki tällä viikolla julkaistut haluaisin lukea?

3. Tällä viikolla julkaistiin enemmän kirjoja kuin vuonna 1950, ja niistä suuri osa julkaistiin ainoastaan e-kirjoina. Pitäisköhän sitä nyt ruveta ajattelemaan sivistystään, ranteitaan, tai edes sade- ja ikimetsiä, ja alkaa muuttaa mieltään sähköisten lukulaitteiden suhteen?

Muita ajatuksia?

Tekijänoikeus: Kansikuvien julkaisu kirja-arvosteluissa

Kirja-arvostelut on tapana kuvittaa kirjojen kansikuvilla. Se tarkoituksenmukaista, sillä yksi kirjan kansikuvituksen tarkoitus on tuottaa mielikuvia kirjan sisällöstä. Kirjankansi useimmiten yksilöi myös kansien sisältämän teoksen kirjoittajan ja itse teoksen nimet. Niinpä kansi voi tuottaa tekijänoikeuksia a) kannen visuaalisen ilmeen toteuttajalle, b) teoksen kirjoittajalle ja c) kustantajalle, riippuen kustannussopimuksista ja siitä, ovatko tekijänoikeudet rauenneet suoja-ajan päättymisen johdosta.

Yritän seuraavaksi pohtia sanoin ja kuvin, missä tekijänoikeuslain rajat menevät käytännössä kun julkaistaan kansikuvia kirja-arvosteluissa. Haluan kuitenkin ensiksi kiittää Kustannusosakeyhtiö Tammea, kirjailija Pauliina Vanhataloa ja graafikko Laura Noposta, joilta sain luvan tätä kirjoitusta varten ottamieni Korvaamaton -teoksen kuvien julkaisuun. Kirjoitus sisältää kuvia myös kustannusyhtiön, kirjailijan ja graafikon tekijänoikeuksia rikkovista kuvista. Ne eivät kuitenkaan juuri tässä ilmentymässä riko tekijänoikeuksia, koska olen saanut tekijänoikeuksien omistajilta luvat kuvien tuottamiseen ja julkaisuun. Kiitos myös LUMIomena -blogin Katjalle asiantuntevista kommenteista.

Laki sanoo teosten käytöstä arvostelun yhteydessä julkaistavissa kuvissa

Teoksen käyttö arvostelussa on yksi tekijänoikeuslain sallimista rajoituksista tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeuslain 22 § mukaan "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Taideteosten käyttämisestä arvosteluissa määrää erikseen Tekijänoikeuslain 25 §: "Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia... arvosteluun tai tieteelliseen esitykseen".

Kustantajan median käyttöön tarjoama kuva.

Tapaus 1: Kustantajan median käyttöön tarjoama kansikuva

Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä. Kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa tekijänoikeuksien omistajilta kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä.

HUOM. hyvän lehtimiestavan noudattaminen on usein mahdotonta.

1) Mitä vanhempi kirja, sitä harvemmin graafikon tai kansikuvataiteilijan nimeä on mainittu kirjan liepeessä.

2) Uusien kirjojen kustantamojen sivuilta saatavien kansikuvien yhteydessä ei välttämättä tule mukana metatietoja, joissa mainittaisiin kannen tekijät. Jos käyttää pressikuvaa, ei kannen tekijästä ole tällöin välttämättä tietoa käytettävissä.

Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva.

Tapaus 2: Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva

Teos ei ylitä teoskynnystä, sillä se ei eroa riittävästi alkuperäisestä teoksesta. Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä, mutta kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä. (Tämä on muuten Bloggerissa hillittömän vaikeaa, ellei käytä jätti-isoja kuvia, sillä Blogger ei anna tehdä kuvan levyisiä useamman kuin yhden rivin pituisia kuvatekstejä...)

Muut teosten käyttöä arvostelun osana säätelevät lainkohdat

Teosten käyttöä kuitenkin säätelevät myös muut lainkohdat, joita kuvitusta julkaistessaan saattaa tulla rikkoneeksi. Tärkeimmät liittyvät alkuperäisen teoksen muunteluun tai muuttamiseen: muunnellun tai muutetun teoksen julkaisu ilman alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupaa on laissa kielletty.

Tekijänoikeuslain 3 § mukaan :

Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.

Tekijänoikeuslain 4 § puolestaan antaa velvoitteita teoksen muuntelijalle:

[1] Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

[2] Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.

Arvosteluissa julkaistaviin, kansikuvan sisältäviin valokuviin nähden Tekijänoikeuslain 4 § on nähdäkseni tulkittavissa kahdella tavalla:

1) Mikäli kansikuvan sisältävän valokuvan ei katsota ylittävän teoskynnystä, alkuperäiset tekijänoikeudet säilyvät, mutta kuvan saa julkaista arvostelun tai muun lain tekijänoikeuksista rajaaman käytön yhteydessä lain rajaaman tekijänoikeuksien rajoitusten puitteissa.

2) Mikäli valokuvan katsotaan ylittävän teoskynnyksen, on kuvaajalla oikeus käyttää kuvaa omien tekijänoikeuksiensa perusteella. Edelleen hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita alkuperäisen kansikuvan tekijätiedot.

Tekijänoikeusneuvosto ei ole koskaan antanut lausuntoa kirjojen kansikuvien kuvaamisesta arvosteluihin, mutta muissa valokuvien käyttöön liittyvissä lausuntopyynnöissä on aina kiinnitetty huomiota siihen, että arvostelun tai tieteellisen esityksen kuvien ja tekstin tulee olennaisesti liittyä yhteen, jotta taideteosten julkaisu ilman alkuperäisten oikeuden omistajien suostumusta on laillista.

Luovia elementtejä kansikuvan takana. © Taika

Tapaus 3: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä taustalle

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan edessä. © Taika

Tapaus 4: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä eteen

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan päällä. © Taika

Tapaus 5: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, lisätty elementtejä kansikuvan päälle.

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

On epäselvää, loukkaako teos alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, ks. TekijäL 3 § ja 4 §. Itse en tällaista rajatapauskuvaa välttämättä uskaltaisi käyttää (en kaipaa lisää jännitystä elämääni, joten yritän pysytellä mieluiten selkeästi lain jommalla kummalla puolella.)

Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan ainakin silloin, jos se julkaistaan jossain muissa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä. Luultavasti silloinkin kannattaa varmistella pyytämällä se lupa.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 6: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

Teos loukkaa sinällään ainakin alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon. Alkuperäisen teoksen muuntelijan tulee hankkia alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupa kuvan julkaisuun missä tahansa yhteydessä, ks. TekijäL 3 §.

Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuluvasta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 7: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon ja kirjailijan teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Teos loukkaa vähintään alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön sekä kirjailijan tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon tekijänoikeuksia. Ks. TekijäL 3 §.

Teoksen julkaisu missään yhteydessä vaatii alkuperäisten tekijöiden luvan. Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuoikeudesta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Lopuksi

Kaikki tässä blogissa julkaistut  tekijänoikeuteen liittyvät pohdinnat ovat omiani ja oman tekijänoikeuslain ja tekijänoikeusliittojen ohjeiden tulkitsemisen sekä käytännön tekijänoikeuskokemuksen (1 kpl) tulosta. Tämän blogauksen teksti on tarkoitettu herättämään ajatuksia ja keskustelua tekijänoikeudesta silloin, kun kirjojen kansikuvia käytetään osana kirja-arvosteluja tai -blogauksia.

Älkää käyttäkö tositilanteissa! Hankkikaa tarvittaessa apua asiantuntijoilta, esim. Kuvastolta tai Kopiostolta.

Lisätietoja:

IPR University Center - Immateriaalioikeusinstituutti, artikkelit:

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=619&id=41

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=496&id=35

Tekijänoikeuslaki:  http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot, valokuven ja taideteosten käyttöön ja tekijänoikeuksiin liittyviä mm.:

TN 2008: 12, TN 1993: 7, TN 1993: 18, TN 1993: 20 (pdf-formaatissa Tekijänoikeusneuvoston sivuilla)