Melanie Gideon: Vaimo 22

Melanie Gideon: Vaimo 22 (Gummerus 2012)

Melanie Gideonin romaani Vaimo 22 on tilitys keski-ikäisen naisen kasvamisesta eroon kaikesta, mikä on hänelle tärkeää. Vaimo 22 on teknisesti ottaen onnistunut kirja: monien tyylilajien käyttö selittyy tarinansisäisesti, kirjan nostamat teemat ovat yleisinhimillisiä ja hahmotkin melkolailla uskottavia. Lähes loputon emotionaalinen vellaaminen kuitenkin lähmäyttää lukukokemuksen itsesäälinsekaiseksi.

Vaimo 22 keskiössä ovat päähenkilön oman pahan olon vatvominen, sen sälyttäminen perheenjäsenten niskoille mitä banaaleimmilla keinoilla sekä jatkuva nettaaminen. Alicella on menestynyt aviomies, teinilapset, koira, talo ja osa-aikatyö alakoululaisten ilmaisutaidon opettajana. Oikeasti hänestä piti tulla Oikea Näytelmäkirjailija, mutta ensimmäisen näytelmän saaneiden murska-arvioiden jälkeen Alice ajautui elämään unelmiaan pienempää elämää. Säästöliekin katkeroittama Alice on nelivitosena ajautunut niin ahtaalle ja etäälle läheisistään, että pelastus tuntuu löytyvän mieluiten salasuhteesta.

79. Minusta tuntuu, että kaikilla on jossain vaiheessa oma vuoronsa: olla kulisseissa huolehtimassa lavasteista, näytellä sivuroolia, olla kuorossa ja näytellä pääroolia. Lopulta päädymme katsomon pimeyteen kasvottomina ihailemaan näytelmää. (s. 281)

Kirjailija on onnistunut änkemään Vaimo 22:een runsaasti uskottavaa kuvausta keski-ikäisten naisten elämästä, jossa itsesäälivellaaminen saattaa hyvinkin olla elämän keskeinen sisältö. Kirjailijan chick litmäinen ote antaa kuitenkin alusta lähtien ymmärtää, että parempaa on luvassa. Taite parempaan tapahtuukin noin sivulla 370, josta lähtien lukijan eteen vyöryää onnellisten juonenpäättelyjen tulva.

Romaanin emotionaalisen sisällön yksinuottisuuden lamaavaa vaikutusta keventävät romaanin monet tekniset ratkaisut. Facebook-keskustelut, näytelmänomaiset kohtaukset, google-haut ja tavanomainen proosa limittyvät yhtenäiseksi tarinaksi ja selittyvät osin päähenkilön taiteellisilla pyrkimyksillä. Itseapumaista sisältöä tuodaan päähenkilön läpikäymän kyselykaavakkeen avulla. Sen kysymykset löytyvät liitteenä kirjan lopusta. Teknisen sekametelisopan lisäksi iso fontti ja väljä taitto tuovat keveyttä lukukokemukseen.

Harvat chick lit -kirjat tekevät näin suuren vaikutuksen. Johtuu mahdollisesti välittömässä tulevaisuudessa uhkaavasta omasta keski-ikäistymisestäni, mutta koin tämän kirjan ranteet auki -tason masennuskokemukseksi. Tällaisetkin kokemukset voivat olla kuitenkin hyödyllisiä: kirja on vahva puhe katkeruuteen vajoamista ja jaettua itsesäälittelyä vastaan ja perheenjäsenten välisen yhteyden rakentamisen ja jatkuvan ylläpitämisen puolesta.

***

Melanie Gideon: Vaimo 22

Suom. Paula Takio

Kansi: ?

445 s.

Gummerus 2012

Engl. alkup. Wife 22

Tekijänoikeus: Kansikuvien julkaisu kirja-arvosteluissa

Kirja-arvostelut on tapana kuvittaa kirjojen kansikuvilla. Se tarkoituksenmukaista, sillä yksi kirjan kansikuvituksen tarkoitus on tuottaa mielikuvia kirjan sisällöstä. Kirjankansi useimmiten yksilöi myös kansien sisältämän teoksen kirjoittajan ja itse teoksen nimet. Niinpä kansi voi tuottaa tekijänoikeuksia a) kannen visuaalisen ilmeen toteuttajalle, b) teoksen kirjoittajalle ja c) kustantajalle, riippuen kustannussopimuksista ja siitä, ovatko tekijänoikeudet rauenneet suoja-ajan päättymisen johdosta.

Yritän seuraavaksi pohtia sanoin ja kuvin, missä tekijänoikeuslain rajat menevät käytännössä kun julkaistaan kansikuvia kirja-arvosteluissa. Haluan kuitenkin ensiksi kiittää Kustannusosakeyhtiö Tammea, kirjailija Pauliina Vanhataloa ja graafikko Laura Noposta, joilta sain luvan tätä kirjoitusta varten ottamieni Korvaamaton -teoksen kuvien julkaisuun. Kirjoitus sisältää kuvia myös kustannusyhtiön, kirjailijan ja graafikon tekijänoikeuksia rikkovista kuvista. Ne eivät kuitenkaan juuri tässä ilmentymässä riko tekijänoikeuksia, koska olen saanut tekijänoikeuksien omistajilta luvat kuvien tuottamiseen ja julkaisuun. Kiitos myös LUMIomena -blogin Katjalle asiantuntevista kommenteista.

Laki sanoo teosten käytöstä arvostelun yhteydessä julkaistavissa kuvissa

Teoksen käyttö arvostelussa on yksi tekijänoikeuslain sallimista rajoituksista tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeuslain 22 § mukaan "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Taideteosten käyttämisestä arvosteluissa määrää erikseen Tekijänoikeuslain 25 §: "Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia... arvosteluun tai tieteelliseen esitykseen".

Kustantajan median käyttöön tarjoama kuva.

Tapaus 1: Kustantajan median käyttöön tarjoama kansikuva

Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä. Kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa tekijänoikeuksien omistajilta kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä.

HUOM. hyvän lehtimiestavan noudattaminen on usein mahdotonta.

1) Mitä vanhempi kirja, sitä harvemmin graafikon tai kansikuvataiteilijan nimeä on mainittu kirjan liepeessä.

2) Uusien kirjojen kustantamojen sivuilta saatavien kansikuvien yhteydessä ei välttämättä tule mukana metatietoja, joissa mainittaisiin kannen tekijät. Jos käyttää pressikuvaa, ei kannen tekijästä ole tällöin välttämättä tietoa käytettävissä.

Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva.

Tapaus 2: Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva

Teos ei ylitä teoskynnystä, sillä se ei eroa riittävästi alkuperäisestä teoksesta. Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä, mutta kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä. (Tämä on muuten Bloggerissa hillittömän vaikeaa, ellei käytä jätti-isoja kuvia, sillä Blogger ei anna tehdä kuvan levyisiä useamman kuin yhden rivin pituisia kuvatekstejä...)

Muut teosten käyttöä arvostelun osana säätelevät lainkohdat

Teosten käyttöä kuitenkin säätelevät myös muut lainkohdat, joita kuvitusta julkaistessaan saattaa tulla rikkoneeksi. Tärkeimmät liittyvät alkuperäisen teoksen muunteluun tai muuttamiseen: muunnellun tai muutetun teoksen julkaisu ilman alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupaa on laissa kielletty.

Tekijänoikeuslain 3 § mukaan :

Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.

Tekijänoikeuslain 4 § puolestaan antaa velvoitteita teoksen muuntelijalle:

[1] Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

[2] Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.

Arvosteluissa julkaistaviin, kansikuvan sisältäviin valokuviin nähden Tekijänoikeuslain 4 § on nähdäkseni tulkittavissa kahdella tavalla:

1) Mikäli kansikuvan sisältävän valokuvan ei katsota ylittävän teoskynnystä, alkuperäiset tekijänoikeudet säilyvät, mutta kuvan saa julkaista arvostelun tai muun lain tekijänoikeuksista rajaaman käytön yhteydessä lain rajaaman tekijänoikeuksien rajoitusten puitteissa.

2) Mikäli valokuvan katsotaan ylittävän teoskynnyksen, on kuvaajalla oikeus käyttää kuvaa omien tekijänoikeuksiensa perusteella. Edelleen hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita alkuperäisen kansikuvan tekijätiedot.

Tekijänoikeusneuvosto ei ole koskaan antanut lausuntoa kirjojen kansikuvien kuvaamisesta arvosteluihin, mutta muissa valokuvien käyttöön liittyvissä lausuntopyynnöissä on aina kiinnitetty huomiota siihen, että arvostelun tai tieteellisen esityksen kuvien ja tekstin tulee olennaisesti liittyä yhteen, jotta taideteosten julkaisu ilman alkuperäisten oikeuden omistajien suostumusta on laillista.

Luovia elementtejä kansikuvan takana. © Taika

Tapaus 3: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä taustalle

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan edessä. © Taika

Tapaus 4: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä eteen

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan päällä. © Taika

Tapaus 5: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, lisätty elementtejä kansikuvan päälle.

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

On epäselvää, loukkaako teos alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, ks. TekijäL 3 § ja 4 §. Itse en tällaista rajatapauskuvaa välttämättä uskaltaisi käyttää (en kaipaa lisää jännitystä elämääni, joten yritän pysytellä mieluiten selkeästi lain jommalla kummalla puolella.)

Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan ainakin silloin, jos se julkaistaan jossain muissa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä. Luultavasti silloinkin kannattaa varmistella pyytämällä se lupa.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 6: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

Teos loukkaa sinällään ainakin alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon. Alkuperäisen teoksen muuntelijan tulee hankkia alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupa kuvan julkaisuun missä tahansa yhteydessä, ks. TekijäL 3 §.

Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuluvasta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 7: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon ja kirjailijan teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Teos loukkaa vähintään alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön sekä kirjailijan tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon tekijänoikeuksia. Ks. TekijäL 3 §.

Teoksen julkaisu missään yhteydessä vaatii alkuperäisten tekijöiden luvan. Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuoikeudesta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Lopuksi

Kaikki tässä blogissa julkaistut  tekijänoikeuteen liittyvät pohdinnat ovat omiani ja oman tekijänoikeuslain ja tekijänoikeusliittojen ohjeiden tulkitsemisen sekä käytännön tekijänoikeuskokemuksen (1 kpl) tulosta. Tämän blogauksen teksti on tarkoitettu herättämään ajatuksia ja keskustelua tekijänoikeudesta silloin, kun kirjojen kansikuvia käytetään osana kirja-arvosteluja tai -blogauksia.

Älkää käyttäkö tositilanteissa! Hankkikaa tarvittaessa apua asiantuntijoilta, esim. Kuvastolta tai Kopiostolta.

Lisätietoja:

IPR University Center - Immateriaalioikeusinstituutti, artikkelit:

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=619&id=41

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=496&id=35

Tekijänoikeuslaki:  http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot, valokuven ja taideteosten käyttöön ja tekijänoikeuksiin liittyviä mm.:

TN 2008: 12, TN 1993: 7, TN 1993: 18, TN 1993: 20 (pdf-formaatissa Tekijänoikeusneuvoston sivuilla)

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

© Taika. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton  (Tammi 2012)

 Pauliina Vanhatalon neljäs romaani Korvaamaton kuvaa erään äidin elämän mullistavaa suruprosessia sikiön menehdyttyä aivan viime hetkillä ennen synnytystä. Vaikka aihe on äärimmäisen painava ja pelottava ainakin näin raskaana olevalle äiti-ihmiselle, Vanhatalon käsittelyssä surutarina soljuu eteenpäin turhia mässäilemättä tai hehkuttamatta. Niinpä lukukokemus on erittäin miellyttävä karmivasta teemasta huolimatta.
Korvaamaton (Tammi 2012) virkkaa yhteen päähenkilö Aamun elämässä oikeuden, vääryyden ja sovituksen monisäikeisiä teemoja. Aamu on ammatiltaan käräjäoikeuden tuomari. Hän joutuu päivittäisessä työssään punnitsemaan niitä ihmiselämän tragedioita, joista joku haluaa jonkun maksavan jotain, rahalla, vapaudella tai hengellään. Oikeutta on saatava, oikeus korjaa tapahtuneen vääryyden.

Kukaan ei voi kuitenkaan antaa oikeutta Aamulle. Se vain tapahtui. Ja sen kanssa on elettävä. Korvaamattomassa tarinan jännite syntyykin päähenkilön ja hänen läheistensä eläessä arjen keskellä suruaan yhdessä ja yksin. Arki ja suru, näiden yhdistäminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin oikeuden ja sovituksen, eikä niiden yhdistämiseen ole käytettävissä edes mitään sääntöjä tai käsikirjaa.

Toisaalta jännitteitä syntyy työn ja surun yhdistämisessä. Työ auttaa Aamua pysymään elämänsyrjässä kiinni toimiessaan pakopaikkana, jonne suru ei kuulu. Mutta miten käy, kun työtoverit saavat tietää? Vuotaako suru sinnekin, missä sille ei ole tilaa?

Vanhatalon kuvaus tuomarin työstä ja työilmapiirista "kehittyvässä" työyhteisössä on erittäin mielenkiintoista ja ansiokasta. Kirjailija onnistuu puhaltamaan hengen pienimmissäkin osissa näyttäytyviin sivuhahmoihin, jotka kaikki kytkeytyvät merkityksellisesti romaanin päätarinaan ja -henkilöön. Sivurönsyjä ei ole: Vanhatalo on onnistunut tiivistämään tarinan ja pohdinnan 203 sivuun. Tässä romaanissa kaikki on olennaista, mikä on harvinainen saavutus näin vapaan koneellisen tekstinkäsittelyn aikana.

Vaikka Korvaamaton on ensimmäinen lukemani Vanhatalo, lukulistalleni pompsahtivat välittömästi myös muut Vanhatalon teokset. Koskettava Korvaamaton sopisi rankasta aiheesta huolimatta mielestäni eritoten äideille: jos sitä aina välillä unohtaakin arjen pyörityksessä, miten kiitollinen saa olla elämälle äitiydestään, Korvaamaton palauttaa maan pinnalle.

Korvaamattoman ovat lukeneet myös ainakin Kirsi, Jaana, Hanna, Susa ja Unni.

***

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton 

Kansi: Laura Noponen

 Tammi 2012

 203 s.

***

Kirjaläppää: hamstraus

Kirsi pohtii kirjanurkassa kirjahamstrausta. Miksi tyypit hamstraavat kirjoja, etenkin kun nykyään on jo niin paljon luettavaa sähköisesti saatavilla?

Tämä on meillä kotona kestosuosittu aihe: mieheni vetoaa turvallisuus- ja järkisyihin perustellessaan, miksi minun pitäisi taas kerran käydä läpi "tarpeettomat" (?) ja "turhat" (??) kirjat ja heittää ne kierrätykseen. Minä myöntelen ja onnistun kauhean pohtimisen jälkeen viemään jonkin yhdistyksen vuosikirjan viime vuosituhannelta kirjaston kierrätyshyllyyn. Ehdin tuntea suurta onnistumisen riemua noin varaslähdön ajan ennen kuin bongaan siitä samaisesta hyllystä esimerkiksi Don Quijoten kolmen pokkarin painoksen ja iskemättömän Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Jotka on toki pakko kotiuttaa, koska toinen on klassikko uniluettavassa formaatissa ja toinen roikkunut lukulistallani vuosia.

Siis periaatteessa mulla on ollut kestoprojektina viedä ulos vähintään yhtä monta kirjaa kuin tuon sisään. Kirjahyllyt eivät vaan riitä, vaikka kirjoja tunkisi kolmeen riviin, eikä lisää hyllyjä mahdu (tai kannata taaperotalouteen hankkia, turvallisuussyistä). Huonot kirjat pystynkin helposti kierrättämään: jos sitä ei viitsi lukea loppuun tai kaipaa luettuaan, sitä ei tule kaipaamaan. Kavereille "lainaamalla" on helppo päästä eroon sellaisista, joita ei enää lue, mutta joita ei hennoisi heittää yksin kylmään maailmaan. Tietääpähän sitten, mistä sen voi saada jos joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsee (kannattaa valita kaverinsa huolella).

Ja lasten- ja nuortenkirjat, niitä nyt ei voi heittää ulos, kun lapsi oppii muutaman vuoden sisään itse lukemaan... Sitäpaitsi meillä luetaan iltasatuja pitkin päivää, joten näille nyt ainakin on kestokäyttöä. Askartelukirjat ovat tärkeitä myös, sillä ihan kohta lapsi a) oppii käyttämään saksia ja b) alkaa mankumaan, että sillä on tylsää, keksitään jotain tekemistä (lukeminen ei ole tekemistä).

Mulla koko kirjojen keräily kulminoituu ensisijaisesti lukukokemuksien keräilyyn. Kirja esineenä on mukava muisto tai haave, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa onnellisia ajatuksia ja tunnetiloja. E-kirjoihin ei pysty samalla tavalla kiintymään. Kirjahylly on minulle identiteetin rakentamisen väline siinä missä valokuvat ovat visuaalisesti suuntautuneille: suuri osa minuuttani perustuu sille, mitä olen lukenut.

Toki nätit kirjat ovat nättejä ja saatan hyvinkin kerätä antikvariaatista mukaan sievän vanhan opuksen ihan ulkonäön perusteella. Sketsikkäin löytöni ikinä löytyi vuosituhannen alussa kirjamessuilta: sikarinhajuinen Peer Gynt-pokkari (WSOY, 1949), joka on leimattu arvostelukappaleeksi. Ja jonka sivuja ei ole koskaan avattu. Että on sitten jäänyt se Peer Gynt lukematta minultakin.