Blogiuutiset: Tunnustuksia

Sain Norkulta tällaisen tunnustuksen substanssiosaamisesta noin kuukausi sitten. Hyvä, ettei tullut esimerkiksi hyvästä muistista tai ajankohtaisuudesta...

Kiitos tunnustuksesta! Ihan ensiksi haluaisin pitää pitkän puheen, joka alkaa jostain historian hämäristä ja päätyy villeihin visioihin tulevaisuudesta ikiaikaisten totuuksien kautta koukaten. Koska kirjoittamiseen on kuitenkin yhtä paljon aikaa kuin seuraavaan yösyöttöön, seuraa tunnustuksen säännöt, sankarilista ja sopivaksi katsomani määrä tunnustuksia.

© Taika. Kirjalöytöjä korallipuskan kera.

 Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.

2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.

3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Haluaisin tunnustaa seuraavat:

Reeta @ Les! Lue!

Raija @ Taikakirjaimet

hdcanis @ Hyönteisdokumentti

Erja @ Erjan lukupäiväkirja

Kirsi @ Kirsin kirjanurkka

Luru @ Lurun luvut

Amma @ Amman lukuhetki

Kyösti @ Deadline torstaina

Tunnustuksia

1. Olen henkisessä kilvoittelussani joutunut tasolle, jossa opetellaan leipomaan. Perhejuhlissa on toistaiseksi tarjottu mm. liikaa vanilliinisokeria sisältänyt kermakakku ja päältä palanut piimäkakku. Kovasti ovat sukulaiset kehuneet tarjoiluja.

2. Harrastan downshiftaamista jouluasioissa. Viime jouluna kiinnitin jouluvalot nippusiteillä olkkarin vesiputkiin. Ne suloisesti valaisevat läpi vuoden. Paitsi jos ottaa stöpselin pois pistorasiasta, jolloin saa tunnelmapimeyttä.

3. Toiset naiset piilottavat kenkä- tai vaateostoksiaan mieheltään. Minä piilottelen kirjahankintojani, erityisesti kirjaston kierrätyshyllyn löytöjä. Miten niin meille ei muka tarvita kolmea uutta osaa neljännestä erilaisesta vintage-ensyklopediasta? Joitain kirjaimia puuttuu vielä kokonaan.

4. Hoidan lukemisesta ja lastenhoidosta kipeytyvää selkääni keppivoimistelulla. Keppinä toimii kahden (2) euron harjanvarsi ja urheiluareenana olohuone. Se toimiikin sellaisena erityisen hyvin nyt, kun esteettisesti miellyttävät kattokruunut joutuivat väistymään funktionaalisesti toimintakykyisten kohdevalojen tieltä.

5. Tykkään viherkasveista. Saan nauttia niiden rupsahtamisesta keskimäärin noin viiden viikon ajan. Yksi kaktus on kyllä sitkeästi seurannut jo seitsemisen (7) vuotta. Se piikittää minua silloin tällöin.

6. Hankin keittiöön valkoisilla istuintyynyillä varustetut tuolit. Lapseni 2,5 v:n lempiruoka on mikä vaan ketsupilla. Jälkkäreistä mustikkakeitto.

8. Olemme juuri nyt tilanteessa, jossa keittiö tursuaa kakkujen ja juustojen jämiä, mutta meillä ei ole mitään syötävää. Näin julmaa on vain juhlarikas joulunalusaika.

Kirjaläppää: Kirjasisustusta

Isänmaallinen stailaus, käyttöliittymä heikko. Kuva: Jamie Schwaberow, New York Times 17.5.2012. Linkki artikkeliin: http://www.nytimes.com/2012/05/17/garden/how-to-tell-if-youre-living-an-over-propped-life.html.

Käytin parisen viikkoa sitten tuntikausia järjestääkseni olohuoneen kirjahyllyt uudelleen. Meillä kun on liikaa kirjoja (poistin ainakin metrin) suhteessa hyllymetreihin ja tämä pikku hommeli on ollut tehtävälistalla jo muutosta lähtien (parisen vuotta).

© Taika. Ent. liinavaatekaappi, nyk. kirjakaappi.

Valitettavasti minulle ei jaettu organisointigeenejä samalla kun paiskattiin kirjojenkeräilyhimolla. Opiskeluaikoina ostin mukavan kokoisen kirjakaapin (ent. liinavaatekaappi), joka imee sisäänsä parhaimmillaan 3x3x120 cm kirjoja. Ja loput katolle. Onhan se vähän epäkäytännöllistä, kun kirjoja saa kaivella toisten takaa, mutta eipä tarvitse pyyhkiä pölyjä. Sittemmin meille on kotiutunut virttyneitä Lundioita "väliaikaishätäratkaisuna".
 Onneksi netti on täynnään kaikkea enemmän ja vähemmän inspiroivaa. Tai näin oletin. Googlaillessa kävi ilmi, että kirjoja käytetään sisustamisessa lähinnä  "stailaukseen". Niistä saa vaikka mitä! Muun muassa nättejä kolmen-kymmenen kirjan kasoja vaikka lasikupuasetelmien jalustoiksi (esim. täällä). Tai niitä voi käyttää vaikka sohvapöydänjalkoina. Tai sitten on näitä "kirjahyllyjä", joissa kirjat ovat ällistyttävässä vähemmistössä suhteessa esimerkiksi koristekynttilöhin (jos kuitenkin haluat nimenomaan tämänsorttisen kirjahyllyn, täältä löytyvät ohjeet täydellisen kirjahyllyn stailaukseen). Kaikista oudoimmilta omiin silmiini näyttävät kuitenkin ne kirjahyllyt, joissa kirjat on harmonisuuden maksimoimiseksi käännetty selkä hyllyyn päin tai paperoitu kätevästi muuhun sisustukseen sopiviksi. Sisustuksellisuuden takia mitä vaan...

Päädyin hetken ankaran pohtimisen jälkeen intuitiiviseen systeemiin, joka näin ensi kertaa artikuloituna muistuttaa Jorge Luis Borgesin (1899-1986) kiinalaista eläinten lajittelujärjestelmää:

• Sf/fantasialempparit


• Yleinen sf/fantasia


• Lemppareimmat ikinä ei sf/fantasia


• Pikkulukijan saavuttamattomiin laitettavat


• Lastenkirjat


• Vähän isommille lapsille tarkoitetut


• Kermansävyiset klassikot


• Muut klassikot


• Muihin kategorioihin sopimattomat


• Ne, jotka tungetaan kirjakaappiin


• Sievät vanhat kirjat, jotka pääsevät näytille kirjakaapin päälle

Kirjahyllyillä vähemmän kiinnostavat takariviin, enemmän kiinnostavat eturiviin ja eturivin säätö jonkinlaisiin värillisiin jatkumoihin ihan vain visuaalisen miellyttävyyden takia. Paitsi kirjakaapin päällä koon perusteella antiikkisen esikuvan mukaan.

Melko hyvin tämä setti on toiminut käytännössä: löydän tarvitsemani kirjat suurin piirtein näkömuistin perusteella. Mies ymmärtää luokituksen päälle suhteellisen hyvin, koska käyttää lähinnä kategorioita 1-3. Lapsi ylettää omiin suosikkeihinsa kohtuullisin ponnistuksin (pitää jotain pientä haastetta olla, että kiinnostus säilyy).

© Taika. Kermansävyinen klassikkokirjahyllyni. Joka pursuilee ylitsevuotavasti jo nyt.

Perusongelmana on edelleen tämän ihan henkilökohtaisista syistä johtuva. Mihin ne uudet hankinnat mahdutetaan? Kermansävyisiä klassikoita ei mahdu tähän talouteen enää senttiäkään. Pitääkö keskittyä vihreisiin kirjoihin, vihreisiin mahtuu vielä ainakin kolme senttiä?

Kirjaläppää: hamstraus

Kirsi pohtii kirjanurkassa kirjahamstrausta. Miksi tyypit hamstraavat kirjoja, etenkin kun nykyään on jo niin paljon luettavaa sähköisesti saatavilla?

Tämä on meillä kotona kestosuosittu aihe: mieheni vetoaa turvallisuus- ja järkisyihin perustellessaan, miksi minun pitäisi taas kerran käydä läpi "tarpeettomat" (?) ja "turhat" (??) kirjat ja heittää ne kierrätykseen. Minä myöntelen ja onnistun kauhean pohtimisen jälkeen viemään jonkin yhdistyksen vuosikirjan viime vuosituhannelta kirjaston kierrätyshyllyyn. Ehdin tuntea suurta onnistumisen riemua noin varaslähdön ajan ennen kuin bongaan siitä samaisesta hyllystä esimerkiksi Don Quijoten kolmen pokkarin painoksen ja iskemättömän Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Jotka on toki pakko kotiuttaa, koska toinen on klassikko uniluettavassa formaatissa ja toinen roikkunut lukulistallani vuosia.

Siis periaatteessa mulla on ollut kestoprojektina viedä ulos vähintään yhtä monta kirjaa kuin tuon sisään. Kirjahyllyt eivät vaan riitä, vaikka kirjoja tunkisi kolmeen riviin, eikä lisää hyllyjä mahdu (tai kannata taaperotalouteen hankkia, turvallisuussyistä). Huonot kirjat pystynkin helposti kierrättämään: jos sitä ei viitsi lukea loppuun tai kaipaa luettuaan, sitä ei tule kaipaamaan. Kavereille "lainaamalla" on helppo päästä eroon sellaisista, joita ei enää lue, mutta joita ei hennoisi heittää yksin kylmään maailmaan. Tietääpähän sitten, mistä sen voi saada jos joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsee (kannattaa valita kaverinsa huolella).

Ja lasten- ja nuortenkirjat, niitä nyt ei voi heittää ulos, kun lapsi oppii muutaman vuoden sisään itse lukemaan... Sitäpaitsi meillä luetaan iltasatuja pitkin päivää, joten näille nyt ainakin on kestokäyttöä. Askartelukirjat ovat tärkeitä myös, sillä ihan kohta lapsi a) oppii käyttämään saksia ja b) alkaa mankumaan, että sillä on tylsää, keksitään jotain tekemistä (lukeminen ei ole tekemistä).

Mulla koko kirjojen keräily kulminoituu ensisijaisesti lukukokemuksien keräilyyn. Kirja esineenä on mukava muisto tai haave, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa onnellisia ajatuksia ja tunnetiloja. E-kirjoihin ei pysty samalla tavalla kiintymään. Kirjahylly on minulle identiteetin rakentamisen väline siinä missä valokuvat ovat visuaalisesti suuntautuneille: suuri osa minuuttani perustuu sille, mitä olen lukenut.

Toki nätit kirjat ovat nättejä ja saatan hyvinkin kerätä antikvariaatista mukaan sievän vanhan opuksen ihan ulkonäön perusteella. Sketsikkäin löytöni ikinä löytyi vuosituhannen alussa kirjamessuilta: sikarinhajuinen Peer Gynt-pokkari (WSOY, 1949), joka on leimattu arvostelukappaleeksi. Ja jonka sivuja ei ole koskaan avattu. Että on sitten jäänyt se Peer Gynt lukematta minultakin.