Kirsi pohtii kirjanurkassa kirjahamstrausta. Miksi tyypit hamstraavat kirjoja, etenkin kun nykyään on jo niin paljon luettavaa sähköisesti saatavilla?
Tämä on meillä kotona kestosuosittu aihe: mieheni vetoaa turvallisuus- ja järkisyihin perustellessaan, miksi minun pitäisi taas kerran käydä läpi "tarpeettomat" (?) ja "turhat" (??) kirjat ja heittää ne kierrätykseen. Minä myöntelen ja onnistun kauhean pohtimisen jälkeen viemään jonkin yhdistyksen vuosikirjan viime vuosituhannelta kirjaston kierrätyshyllyyn. Ehdin tuntea suurta onnistumisen riemua noin varaslähdön ajan ennen kuin bongaan siitä samaisesta hyllystä esimerkiksi Don Quijoten kolmen pokkarin painoksen ja iskemättömän Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Jotka on toki pakko kotiuttaa, koska toinen on klassikko uniluettavassa formaatissa ja toinen roikkunut lukulistallani vuosia.
Siis periaatteessa mulla on ollut kestoprojektina viedä ulos vähintään yhtä monta kirjaa kuin tuon sisään. Kirjahyllyt eivät vaan riitä, vaikka kirjoja tunkisi kolmeen riviin, eikä lisää hyllyjä mahdu (tai kannata taaperotalouteen hankkia, turvallisuussyistä). Huonot kirjat pystynkin helposti kierrättämään: jos sitä ei viitsi lukea loppuun tai kaipaa luettuaan, sitä ei tule kaipaamaan. Kavereille "lainaamalla" on helppo päästä eroon sellaisista, joita ei enää lue, mutta joita ei hennoisi heittää yksin kylmään maailmaan. Tietääpähän sitten, mistä sen voi saada jos joskus hamassa tulevaisuudessa tarvitsee (kannattaa valita kaverinsa huolella).
Ja lasten- ja nuortenkirjat, niitä nyt ei voi heittää ulos, kun lapsi oppii muutaman vuoden sisään itse lukemaan... Sitäpaitsi meillä luetaan iltasatuja pitkin päivää, joten näille nyt ainakin on kestokäyttöä. Askartelukirjat ovat tärkeitä myös, sillä ihan kohta lapsi a) oppii käyttämään saksia ja b) alkaa mankumaan, että sillä on tylsää, keksitään jotain tekemistä (lukeminen ei ole tekemistä).
Mulla koko kirjojen keräily kulminoituu ensisijaisesti lukukokemuksien keräilyyn. Kirja esineenä on mukava muisto tai haave, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa onnellisia ajatuksia ja tunnetiloja. E-kirjoihin ei pysty samalla tavalla kiintymään. Kirjahylly on minulle identiteetin rakentamisen väline siinä missä valokuvat ovat visuaalisesti suuntautuneille: suuri osa minuuttani perustuu sille, mitä olen lukenut.
Toki nätit kirjat ovat nättejä ja saatan hyvinkin kerätä antikvariaatista mukaan sievän vanhan opuksen ihan ulkonäön perusteella. Sketsikkäin löytöni ikinä löytyi vuosituhannen alussa kirjamessuilta: sikarinhajuinen Peer Gynt-pokkari (WSOY, 1949), joka on leimattu arvostelukappaleeksi. Ja jonka sivuja ei ole koskaan avattu. Että on sitten jäänyt se Peer Gynt lukematta minultakin.
Kun ystävätär muutti, roudasin kaksi muovikassillista "ylijääneitä" scifi ja fantsupokkareita "ihan vaan kertaluettavaksi" - Nyt äidin perintökirjapinoista olen kerännyt itselleni yli kuutiometrin kirjoja. Kesämökin kirjapurussa odottanee toinen mokoma, muunmuassa melkein 30 vanhaa paperipainoksista Zane Greyta ja läjäpäin vanhoja shakespearen suomennoksia. Sekä hurmaavia vanhoja filosofisia teoksia isoäidin peruina.Kirjat ovat osa identiteettiä - mulle huomattavasti tärkeämmät kuin vaatteet, musiikki tai mikään erityinen alakulttuuri itsessään. Vaikka tajuankin että hamstraukseni alkaa saavuttaa koomillisia muotoja,e-kirjat eivät vaan tarjoa samaa rakastavaa, hypisteltävää lukukokemusta. Kirjojen tekstityypit, taitot, kansikuvat, tuoksu, muoto... se nyt vaan on mulle obsession ja keräilyn kohde. Lähestyvä muutto kyllä saa mut hiukan pohtimaan tätä kuutiometrillistä lisäkirjoja ja että oliskohan mun kirjahyllyssä sittenkin edes pari kassillista kirjoja jotka voisivat lähteä tovereille tai kirjaston vaihtohyllyyn kiertämään. :) Mutta lukeminen ja kirjahyllyt kuuluvat omaan elämääni elimellisesti ja mikään ei ole ihanampaa kuin tutustua ihmiseen tutkimalla hänen kirjahyllyään ja löytämällä tuttuja tai yllättäviä tutttavuuksia! :)
VastaaPoistaLukeminen kannattaa aina! :)
Kävin kirjastossa tänäänkin. Ihan vaan pikasiltaan palauttamassa yhden kirjan. Ja oho ihan vaan vähän kannoin kotiin "Forsytein tarun" 1-2 JA "Nykyaikaisen komedian" 1-2. Jos kumpikaan olisi ollut yksinään, en olisi napannut kiinni. Joku mummo laittanut erikoistarjouksen, ja vielä priimakuntoisilla kansipapereillakin... Mut ne BBC:n sarjatkin oli tosi hyvä, eikä mulla ole kesämökkikirjaksi kuin se "Ulysses" jnejnejne.
VastaaPoistaMinua jotenkin hirvittää se, kuinka kirja, kuten kaikki tavara, on inflatorisoitunut: kirjoja on liikaa ja liian halvalla tarjolla... Ei silti ettenkö itsekin olisi kirjoja itselleni liikaa kerännyt. Mutta jotenkin varsinkin nuo kirjojen halpismyymälät tuntuvat korostavan sitä, että kirjakin on vain kulutusesine joka kevytmielisesti ostetaan ja joko jätetään lojumaan, laitetaan kierrätykseen tai pahimmassa tapauksessa heitetään pois. Pitäisi oikeasti haluta sitä kirjaa jonka itselleen hankkii.
VastaaPoistaTää on niin monitahoinen kysymys: toisaalta on niinkin, että turha tavara on moraalisesti väärin tosi monelta näkökannalta. Ja sitten taas toisaalta, mitä enemmän edullisia kirjoja on tarjolla, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihmiset, etenkin nuoret ihmiset, lukevat, mikä on erittäin oikein. Ja mullekin on jostain satunnaisista heräteostoksista muodostunut sellaisia lemppareita, joita tulee luettua uudestaan ja uudestaan, kun taas jotkut todella odotetut ja halutut kirjat ovat päätyneet kierrätykseen. Yksi kirjojen viehätyksestä mahtaakin olla just tämä yllätyksellisyys, ikinä ei tiedä kuinka käy.
VastaaPoistaMulle pahimpia loukkuja ovat kirja-alet ja -messut, joissa tulee innostuttua liikaakin, mutta onneksi uusia kirjoja voi antaa aina lahjaksi, vanhojen kirjojen lahjoittelua täytyy harkita tarkemmin. Onneksi on noi kirjaston vaihtohyllyt, joissa voi toteuttaa sekä hamstraamista että poistoja ja kaikki voittavat koko ajan, luonnosta lähtien.
Kommentoin Kirjanurkkaan jo mut tuun tännekin vähän edustamaan toista mieltä. En siis osta kirjoja melkein koskaan. Tavara on aika iljettävää mun mielestä, ja kirjatkin on tavaraa. Näkökulma on ideologis-käytännöllinen. Saan kirjastosta minkä tahdon. Jonkinnäköisen poikkeuksen teen runo-, tieto-, ruoka-, kuvakirjojen kohdalla, tosin en niitäkään hanki. Ruokakirjahyllyäni kasvatan hartaasti ja harvoin.
VastaaPoista