tiistai 17. huhtikuuta 2012

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä
Eve Hietamies: Tarhapäivä. Kuva Suomen Kuvapalvelusta.
[caption id="attachment_571" align="alignright" width="205"] Eve Hietamies: Tarhapäivä. Kuva Suomen Kuvapalvelusta[/caption]

Eve Hietamiehen Tarhapäivä jatkaa lapsiperhe-elämän elämänmakuista kuvaamista  Yösyötöstä alkaneen viisivuotiskauden loppupuolelta. Paavo on edelleen hengissä! Antti on edelleen hengissä! Terttu, Enni ja koko muu leikkisjengikin ovat hengissä, parhaimmat jopa entistä useampine jälkeläisineen. Hyvinhän ne vetävät.

Ja sitten. Käy niin kuin elämässä monesti käy. Arkipäiväänsä Paavon kanssa vähän kyllästynyt ja väsynyt Antti hankkiutuu jälleen lapsiperheongelmiin, kun taas yksi äiti-ihminen häviää kuvioista. Taloon muuttaa yllättäen vain Terttu. Koska sillä ei ole muutakaan paikkaa minne mennä, lapsparka. Ajankäytöllisesti tämä on ongelma, vaikka Paavo ja Terttu ovat sentään samassa tarhassa. Ajankäyttöongelmat eivät ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen isoon
ongelmaan
haasteeseen, joka on Uusi Lapsi.

Tarhapäivässä (Otava 2012) Antti saa lisälapsen, joka on varustettu uudella sukupuolella, temperamentilla ja muilla lisävarusteilla. Tästä asetelmasta Hietamies repii reippaasti huumoria - banaalit ongelmat kuten tunikan ja mekon ero saavat elämää suurempia mittasuhteita heti, kun läsnä on joku, jolle asia on Todella Tärkeä. Niinpä Hietamiehen sketseistä kasvaa jälleen suurempia pohdintoja lastenkasvatukseen ja lapsiperheilyyn liittyen.

Periaatteessahan kaikkia lapsia kasvatetaan rakkaudella ja rajoilla. Mikä kuulostaa suunnattoman yksinkertaiselta, mutta käytännössä ei kuitenkaan ole. Sillä ne pikku kultamussukat ovat kaikki erilaisia, on pakko personalisoida. Esim. (omaelämäkerrallinen): jos sitä ennen oman lapsen kohtaamista kuvitteli kasvattavansa sukupuolineutraalisti, niin kasvatusmielikuvat on  kiltisti mukautettava todellisuuteen, kun lapsi 8 kk heittää uninallen raivoten pinniksestä, eikä suostu nukahtamaan ilman unikaivuria (huom. turvallisuusriski). Ja sukupuoli nyt on yksi pieni haaste kaikkien luonne- ja temperamenttikommervenkkien seassa.

Eikä tässä vielä kaikki! Ne muuttuvat jatkuvasti, "vaiheet" seuraavat toisiaan. (Meillä on menossa nyt kaivuri-, vene-, juna-, rekka-, bussi-, ja ambulanssivaiheiden jälkeinen betoniautokausi. Olen henkisessä kasvussani lapsen myötä vaiheessa, jossa pystyn tunnistamaan lavettirekan vaihtolavattomasta vaihtolavakuormurista.) Jos lapsen elämässä tapahtuu suuria muutoksia, ennen näkemätön vaihe hyökkää välittömästi päälle ja tutustakin lapsesta kuoriutuu uusi uniikki hyönteinen (mikä?).

Niinpä Tertun muutto Pasasille ei vaikuta ainoastaan Anttiin, vaan ennen kaikkea Terttuun ja Paavoon, jonka elämässä muutokset näyttävät hengailevan kuin mehiläiset hunajassa. Koska lapset osaavat tässä kirjassa jo puhua, Tarhapäivä on monitahoisempi kuin Yösyöttö (Otava 2010). Tragikomediakin on syvempää: tragedia välillä hyvinkin surullista, komedia ratkiriemukasta. Aikuiset saavat toki suurimman osan dialogista ja juonikuvioista - lasten elämän seuraamisesta huolimatta Tarhapäivä on aikuislukijoille tarkoitettu romaani, jossa romantiikkaakin on onnistuttu ropsauttelemaan lapsiperhearkeen. Ehdottomasti chick litimpi kuin Yösyöttö, mutta ei tää vielä ihan hömppää ole.

Mä niin näen tämän kirjasarjan jatkon: KoulupäiväTeinidisko, Abiristeily, Pussikaljaromaani, Suden vuosi, Juoksuhaudantie... Vähän niin kuin Harry Potter, mutta ilman Suurta Tarinaa ja nakkikeitolla. Hietamiehen arjen magia tapahtuu pienissä piireissä, mutta koskettaa.

Tarhapäivän ovat lukeneet myös ainakin Susa, Matti, Anni M., Norkku, toinen Susa, Amma ja Annika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti