Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase (juoniselostus)

Anna-Leena Härkösen Häräntappoase oli ensimmäinen kirja-arvosteluni ikinä, kuten aiemman postauksen kuvatekstissä mainitsin. Luulin tätä kouluun kirjaesitelmäksi tekemääni ainekirjoitusta jo kadonneeksi, mutta löytyipä se sitten kuitenkin. Sain tästä näköjään 8+, joten ei tämä ehkä paras essee tai mallivastaus ole, mutta ihan ok kuitenkin.

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suuri suomalainen kirjakerho, 1984.

Anna-Leena Härkösen nuorisoromaani Häräntappoase (ilmestynyt 1984) on yliluonnollisia elementtejä sisältävä kolmiodraama, joka ennakoi Houkutus-sarjaa (Twilight). Äiti pakottaa päähenkilö Allu Korvan heinäkuuksi maalle heinätöihin, vaikka Allu itse tahtoi lähteä "bestiksensä" Taalan kanssa kesätöihin Tukholmaan. Allun maalaisheinäkuusta tulee kuitenkin paras ikinä. Härkönen vyöryttää jännitys- ja rakkausjuonia taitavasti teiniarkipäivän ja maalaisaherruksen lomassa. Tämä romaani on lyhyt ja se on kirjoitettu puhekielellä, joten sen lukee nopeasti. 

Kun Allu pääsee Torven kylälle "pakkotöihin", vastassa ovat oudot sukulaiset: perheen isä Svante on kotityranni, äiti Lahja touhottaa, ja Allun serkku Tauno on tilan "luuseripoika". Allun toinen serkku Rutanen on vähän säälittävä "feikkihoppari", joka yrittää "päteä" Allulle. (s.8) Maalaiskylän elämä tuntuu Allusta aluksi tylsältä ja oudolta. Tauno "angstaa" ja "emoilee". Syy selviää pian.

Tilalla tehdään päivät pitkät heinätöitä. Ne ovat raskaita ja inhottavia. Heinänteko on tärkeää elukoiden takia, mutta niiden salaisena tarkoituksena on väsyttää pojat kuoliaaksi, jotta he eivät "ottaisi hatkoja" iltaisin. Mutta tyypit lähtevät kuitenkin. Allua ihmetyttää, miksei Tauno lähde iltaisin kylille mukaan, vaan Häräntappoaseen kanssa yksin metsään.

Rutanen esittelee Allun kylän "jengille", johon kuuluvat Touko ja Ripe ("koviksia", mutta pelkkiä sivuhahmoja), mustatukkainen Kerttu ("blingblingpissis") ja blondi Vuokko ("joka pukeutuu H&M:n postimyyntiriepuihin") (s. 15). Rutanen ja Allu "fillaroivat Lahjan munamankelilla", mutta Toukolla on "Suzukin mönkkäri" ja Ripellä "viritetty skootteri". Kerttu ja Vuokko ajavat Kertun mopolla (s.16). Allulle näytetään "kylän mestat": leikkikentän huvimaja, rämä bussi romuttamolla ja hautausmaan nurkka. Allu alkaa sopeutua maalaiselämän kummallisuuksiin: "salaröökaus" on kova juttu. Ainoastaan Tauno "hiipparoi" yksin metsässä. (s. 18)

Aluksi jengillä on ihan "tavismeininki", kierrellään "mestoja" ja "heitetään läppää". Kertulla ja Allulla alkaa pian "synkata". Jutun alkamista kuitenkin varjostaa Kertun synkkä salaisuus. Allu ei tiedä, että Kerttu kärsii kylän kirouksesta. Siitä ei puhuta ulkopuolisille. Ei edes Vuokko, joka on "lääpällään" Alluun ja "kyylää ja liimautuu iholle" (s. 25-26), yritä vihjailla mitään. Kun Kerttua ei joka ilta näy (Vuokko selittää, että se johtuu Kertun "tiukkisuskismutsista"), alkaa Allu pian "lämmetä" myös Vuokolle. Allusta tuntuu pian, että häntä revitään kahteen suuntaan.

Allu ei tiedä, että Vuokkokin on kylän kirouksen uhri, mutta Vuokolle on käynyt paremmin kuin Kertulle. Hän on saanut osakseen kirouksen hyvät puolet, "Vaikutuksen/charmin" ja hallitsee itse "muodonmuutosta". Kerttu puolestaan on traaginen hahmo. Hän kärsii urheasti salaa yksinäisyydessä, jossa vuodatetaan monta kyyneltä ja ainoa ystävä on korvapuoli kissanpentu. Kertun runot ovat vaikuttavia, erityisesti se, jossa Kerttu pelkää, että kissa kasvaessaan vahingossa metsästää Kertun "muodonmuutoksen" aikana. Kun Allu ihmettelee, miksei Kertusta kuulu mitään, Vuokko selittää Allulle jotain "syömishäiriöstä ja depiksestä" (s. 42). Kirous on kuitenkin puhkeamassa.

Yhtenä iltana sitten Rutanen joutuu jäämään Lahjan kanssa "vetämään lakanoita", eikä Allu halua lähteä yksin. Niinpä Allu seuraa Taunoa salaa metsään. Metsässä Tauno "skitsoaa" jotain omituista itsekseen ja ammuskelee variksia. Ihan kuin Allu aavistaisi jotain, hän ryntää Taunon luo ja vaatii Taunoa lopettamaan. Tauno "aggreaa" kuitenkin jotain äänistä, jotka puhuvat sen päässä varisten kielellä. Allulla menee hermo ja hän lähtee kotiin päin. Yhtäkkiä Tauno osuu varikseen, joka valahtaa maahan Allun eteen kuin kohtalon oikusta. Varis alkaa "muuttua" (s.54-56). Se onkin Kerttu! Onneksi Tauno ei osunut kuin siipeen ja Allu ja Kerttu pakenevat. He selvittävät välinsä hautausmaalla, jossa Kerttu kertoo kaiken: kirouksen voisi ehkä "heijastaa" toiseen rituaalin avulla.

Tämän jälkeen Kerttu ja Allu ovat erottamattomat, vaikka Tauno vainoaa ja kiristää Kerttua, koska hänkin näki muodonmuutoksen. Vuokko yrittää Allua edelleen ja esittää Kertun "BFF:ää", vaikka on oikeasti liittoutunut Taunon kanssa. Lopputarinan ajan Allu ja Kerttu etsivät yhdessä ratkaisevan rituaalin sanoja ja muita välineitä. Loppuratkaisu on todella jäätävä ja jännittävä, sillä Vuokko pystyy "vaikuttamaan" Alluun jo voimakkaasti ja Tauno ilmestyy sotkemaan kuviot juuri väärällä hetkellä. En kuitenkaan kerro tässä keneen kirous heijastetaan tai onnistuuko rituaali!

Sitten äiti soittaa ja pakottaa Allun takaisin kotiin kastelemaan kukkia äidin lomamatkan ajaksi. Allu joutuu palaamaan takaisin kaupunkiin ja Kerttu on "täysin hajalla" (s. 92). Onneksi kännykät on kuitenkin keksitty!

Itse tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Härkösen huumori näkyy arkipäiväisten heinähommien kuvailussa, ja yliluonnollinen juoni paljastuu pikku hiljaa. Etenkin Kerttu on paljon syvällisempi kuin miltä näyttää. Kirja oli tosi vaikuttava ja oli kivaa lukea suomalaisista päähenkilöistä, joille tapahtuu kaikkea epätavallista ja yliluonnollista. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka tykkäävät lyhyistä kirjoista, joissa on rakkaustarina, draamaa ja yliluonnollisia tapahtumia. Kirjasta on tehty myös televisiosarja.

***

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Suuri suomalainen kirjakerho, 1984

98 s.

***

Tekijänoikeus: Kansikuvien julkaisu kirja-arvosteluissa

Kirja-arvostelut on tapana kuvittaa kirjojen kansikuvilla. Se tarkoituksenmukaista, sillä yksi kirjan kansikuvituksen tarkoitus on tuottaa mielikuvia kirjan sisällöstä. Kirjankansi useimmiten yksilöi myös kansien sisältämän teoksen kirjoittajan ja itse teoksen nimet. Niinpä kansi voi tuottaa tekijänoikeuksia a) kannen visuaalisen ilmeen toteuttajalle, b) teoksen kirjoittajalle ja c) kustantajalle, riippuen kustannussopimuksista ja siitä, ovatko tekijänoikeudet rauenneet suoja-ajan päättymisen johdosta.

Yritän seuraavaksi pohtia sanoin ja kuvin, missä tekijänoikeuslain rajat menevät käytännössä kun julkaistaan kansikuvia kirja-arvosteluissa. Haluan kuitenkin ensiksi kiittää Kustannusosakeyhtiö Tammea, kirjailija Pauliina Vanhataloa ja graafikko Laura Noposta, joilta sain luvan tätä kirjoitusta varten ottamieni Korvaamaton -teoksen kuvien julkaisuun. Kirjoitus sisältää kuvia myös kustannusyhtiön, kirjailijan ja graafikon tekijänoikeuksia rikkovista kuvista. Ne eivät kuitenkaan juuri tässä ilmentymässä riko tekijänoikeuksia, koska olen saanut tekijänoikeuksien omistajilta luvat kuvien tuottamiseen ja julkaisuun. Kiitos myös LUMIomena -blogin Katjalle asiantuntevista kommenteista.

Laki sanoo teosten käytöstä arvostelun yhteydessä julkaistavissa kuvissa

Teoksen käyttö arvostelussa on yksi tekijänoikeuslain sallimista rajoituksista tekijänoikeuslakiin. Tekijänoikeuslain 22 § mukaan "julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Taideteosten käyttämisestä arvosteluissa määrää erikseen Tekijänoikeuslain 25 §: "Julkistetuista taideteoksista saa ottaa tekstiin liittyviä kuvia... arvosteluun tai tieteelliseen esitykseen".

Kustantajan median käyttöön tarjoama kuva.

Tapaus 1: Kustantajan median käyttöön tarjoama kansikuva

Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä. Kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa tekijänoikeuksien omistajilta kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä.

HUOM. hyvän lehtimiestavan noudattaminen on usein mahdotonta.

1) Mitä vanhempi kirja, sitä harvemmin graafikon tai kansikuvataiteilijan nimeä on mainittu kirjan liepeessä.

2) Uusien kirjojen kustantamojen sivuilta saatavien kansikuvien yhteydessä ei välttämättä tule mukana metatietoja, joissa mainittaisiin kannen tekijät. Jos käyttää pressikuvaa, ei kannen tekijästä ole tällöin välttämättä tietoa käytettävissä.

Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva.

Tapaus 2: Arvostelijan kirjan kannesta ottama kuva

Teos ei ylitä teoskynnystä, sillä se ei eroa riittävästi alkuperäisestä teoksesta. Tekijänoikeudet ovat kustantajalla sekä teosten tekijöillä, mutta kuvaa saa käyttää arvostelussa julkaisulupaa kysymättä. Hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita kansikuvan tekijätiedot kuvan julkaisemisen yhteydessä. (Tämä on muuten Bloggerissa hillittömän vaikeaa, ellei käytä jätti-isoja kuvia, sillä Blogger ei anna tehdä kuvan levyisiä useamman kuin yhden rivin pituisia kuvatekstejä...)

Muut teosten käyttöä arvostelun osana säätelevät lainkohdat

Teosten käyttöä kuitenkin säätelevät myös muut lainkohdat, joita kuvitusta julkaistessaan saattaa tulla rikkoneeksi. Tärkeimmät liittyvät alkuperäisen teoksen muunteluun tai muuttamiseen: muunnellun tai muutetun teoksen julkaisu ilman alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupaa on laissa kielletty.

Tekijänoikeuslain 3 § mukaan :

Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii.

Teosta älköön muutettako tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tahi omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, älköönkä sitä myöskään saatettako yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa tai yhteydessä.

Oikeudesta, joka tekijällä on tämän pykälän mukaan, hän voi sitovasti luopua vain mikäli kysymyksessä on laadultaan ja laajuudeltaan rajoitettu teoksen käyttäminen.

Tekijänoikeuslain 4 § puolestaan antaa velvoitteita teoksen muuntelijalle:

[1] Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen.

[2] Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.

Arvosteluissa julkaistaviin, kansikuvan sisältäviin valokuviin nähden Tekijänoikeuslain 4 § on nähdäkseni tulkittavissa kahdella tavalla:

1) Mikäli kansikuvan sisältävän valokuvan ei katsota ylittävän teoskynnystä, alkuperäiset tekijänoikeudet säilyvät, mutta kuvan saa julkaista arvostelun tai muun lain tekijänoikeuksista rajaaman käytön yhteydessä lain rajaaman tekijänoikeuksien rajoitusten puitteissa.

2) Mikäli valokuvan katsotaan ylittävän teoskynnyksen, on kuvaajalla oikeus käyttää kuvaa omien tekijänoikeuksiensa perusteella. Edelleen hyvän lehtimiestavan mukaista on mainita alkuperäisen kansikuvan tekijätiedot.

Tekijänoikeusneuvosto ei ole koskaan antanut lausuntoa kirjojen kansikuvien kuvaamisesta arvosteluihin, mutta muissa valokuvien käyttöön liittyvissä lausuntopyynnöissä on aina kiinnitetty huomiota siihen, että arvostelun tai tieteellisen esityksen kuvien ja tekstin tulee olennaisesti liittyä yhteen, jotta taideteosten julkaisu ilman alkuperäisten oikeuden omistajien suostumusta on laillista.

Luovia elementtejä kansikuvan takana. © Taika

Tapaus 3: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä taustalle

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan edessä. © Taika

Tapaus 4: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, johon lisätty elementtejä eteen

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Uusi teos ei loukkaa alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, sillä alkuperäistä teosta ei ole muuteltu. Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan, mikäli se julkaistaan jossain muussa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä.

Mikäli kuvan ei katsota eroavan riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta se ylittäisi teoskynnyksen, kuvan saa edelleen julkaista teosta käsittelevän arvostelun tai tieteellisen työn yhteydessä.

Luovia elementtejä kansikuvan päällä. © Taika

Tapaus 5: Arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, lisätty elementtejä kansikuvan päälle.

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

On epäselvää, loukkaako teos alkuperäisten oikeuden omistajien tekijänoikeuksia, ks. TekijäL 3 § ja 4 §. Itse en tällaista rajatapauskuvaa välttämättä uskaltaisi käyttää (en kaipaa lisää jännitystä elämääni, joten yritän pysytellä mieluiten selkeästi lain jommalla kummalla puolella.)

Kuvan julkaisu vaatii taideteoksen alkuperäisten oikeuksien omistajien luvan ainakin silloin, jos se julkaistaan jossain muissa kuin lain määräämissä tekijänoikeuksia rajoittavissa yhteyksissä. Luultavasti silloinkin kannattaa varmistella pyytämällä se lupa.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 6: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle.

Teos loukkaa sinällään ainakin alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon. Alkuperäisen teoksen muuntelijan tulee hankkia alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajien lupa kuvan julkaisuun missä tahansa yhteydessä, ks. TekijäL 3 §.

Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuluvasta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Muunnelma loukkaa alkuperäisiä tekijänoikeuksia.

Tapaus 7: arvostelijan kansikuvasta ottama kuva, jossa graafikon ja kirjailijan teosta muuteltu

Teos ylittää teoskynnyksen, sillä se eroaa riittävästi alkuperäisestä teoksesta, jotta sen voi tunnistaa itsenäiseksi luovan työn tulokseksi. Tekijänoikeus uuteen kuvaan siirtyy kuvaajalle. Teos loukkaa vähintään alkuperäisen visuaalisen ilmeen luoneen henkilön sekä kirjailijan tekijänoikeuksia, luultavasti myös kustantamon tekijänoikeuksia. Ks. TekijäL 3 §.

Teoksen julkaisu missään yhteydessä vaatii alkuperäisten tekijöiden luvan. Kiitos kansikuvamuunnelman julkaisuoikeudesta tässä blogauksessa alkuperäisten tekijänoikeuksien omistajille.

Lopuksi

Kaikki tässä blogissa julkaistut  tekijänoikeuteen liittyvät pohdinnat ovat omiani ja oman tekijänoikeuslain ja tekijänoikeusliittojen ohjeiden tulkitsemisen sekä käytännön tekijänoikeuskokemuksen (1 kpl) tulosta. Tämän blogauksen teksti on tarkoitettu herättämään ajatuksia ja keskustelua tekijänoikeudesta silloin, kun kirjojen kansikuvia käytetään osana kirja-arvosteluja tai -blogauksia.

Älkää käyttäkö tositilanteissa! Hankkikaa tarvittaessa apua asiantuntijoilta, esim. Kuvastolta tai Kopiostolta.

Lisätietoja:

IPR University Center - Immateriaalioikeusinstituutti, artikkelit:

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=619&id=41

http://www.iprinfo.com/lehtiarkisto?action=articleDetails&a_id=496&id=35

Tekijänoikeuslaki:  http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot, valokuven ja taideteosten käyttöön ja tekijänoikeuksiin liittyviä mm.:

TN 2008: 12, TN 1993: 7, TN 1993: 18, TN 1993: 20 (pdf-formaatissa Tekijänoikeusneuvoston sivuilla)

Kirjaläppää: Ota kesäkirja!

James Joyce: Ulysses. Gaudeamus 2012.

 Alkaa olla se aika vuodesta, jolloin ihminen kuumeisesti pohtii, mitä sivistävää sitä kesällä lukisi. Itsehän olen valinnut lukea James Joycen Ulysseksen uuden suomennoksen, mitä tulen eittämättä karvaasti katumaan viimeistään ensimmäisen luvun puolivälissä. Tai aiemmin. Aikaisemman kokemukseni perusteella vuoden 1922 Sporting Timesin arvio kirjasta osuu nimittäin täydelleen nappiin: "Teos joka saisi hottentotinkin voimaan pahoin".
Jos tarvitset apua valintapäätöksen tekemisessä, tarjolla on onneksi monia mukavia listoja, joilta valita myrkkynsä. Löytyy mm.

• The Guardianin 100 parasta ikinä


• Goodreadsin 100 suosituinta


• Iltasanomien 100 suomalaisille sopivaa


• BBC:n 100 ihan kaikille sopivaa klassikkoa ja


• NPR:n 100 sf- ja fantasiaklassikkoa

Jos kuitenkin haluat sivistyä tosi pikaisesti, Niksun lista on juuri sinulle. 275 kirjaa ja niiden juonikuviot maksimissaan parilla-kolmella lauseella esitettynä. Jää sitten enemmän aikaa kaikelle olennaiselle kesätoiminnalle. Ja onhan se nyt epäsosiaalista ja moraalisesti epäilyttävää tsittaa terdellä sidukan ja kirjan kanssa. Paitsi jos luet kännykällä, jolloin se on ihan ok, kunhan muistat välillä näpytellä jotain.

Ota kesäkirja! Kesäkirjan voi aina hylätä elokuussa kesämökille seuraavaa kesää odottelemaan. Tosihylkääjille tarjolla myös bookcrossing. Krossaamalla pääset eroon kesäkirjasta ja mahdollisesti jopa kyyläämään sen myöhempiä seikkailuja maailmankaikkeudessa. Kesäkirja kannattaa aina!

Onko muilla kesäkirjasuunnitelmia?

Kirjaläppää: Voiko feministi lukea chick litiä?

Charles E. Perugini: In the Orangery.

Joku oli löytänyt tiensä tänne kysymällä googlelta, "voiko feministi lukea chick lit kirjallisuutta?" Miten on?

Ehdottomasti voi. Ensinnäkin koko feminismin ajatus lähtee siitä, että sukupuolen ei pitäisi rajata kenenkään yhteiskunnallisia, kulttuurisia tai sosiaalisia mahdollisuuksia. Jos kerran miehet voivat halutessaan lukea chick litiä, mikseivät naiset voisi? Ei ole tarpeen rajoittaa itseään lukemasta nuorten aikuisten naisten kirjallisuutta samalla tavalla kuin ei ole tarpeen pyytää pienempää palkankorotusta kuin haluaa.

Toisekseen, mitä varten kirjallisuus on, jos ei lukemista varten? Yhden alan kirjallisuuden lukeminen syventää näkemystä kapea-alaisesti, kun taas mahdollisimman monenlaista kirjallisuutta lukeva pystyy kasvattamaan näkemystään siitä, mitä kaikkea kirjallisessa maailmassa on.

Chick litin lukemista voi tässä mielessä perustella useammastakin näkökulmasta:

a) Kyllähän vihollinen pitää tuntea. Ei voi puhua chick litistä asiantuntevasti,  ellei ole tutustunut edes pintapuolisesti koko genreen ideologisista, sukupuolisista tai muista syistä. Naishömpän tuomitessaan pitäisi olla jotain perusteluja, ja mistäpä ne perustelut paremmin kaivaa, kuin hömppäkirjoista itsestään?

b) Kaikki chick lit ei suinkaan koske sitä, miten päästään mahdollisimman upeasti
naimaan naimisiin, shopataan parhaat rakkauskengät ja edetään onnellisten sattumien kautta uralla. Chick lit ei suinkaan ole yksi monoliittinen kirjallisuudenlaji, kuten monesti kuvitellaan. (Ks. New York Timesin artikkeli vuodelta 2006, joka ottaa esille mm. unkarilaisen feministisen chick litin.) "Chick lit"-termi syntyi 1990-luvulla kuvaamaan Bridget Jonesia, joka oli kuitenkin pastissi Jane Austen -romaaneista. Sittemmin samaa termiä on käytetty pääasiassa kuvaamaan Bushnell-Keyes-Kinsella-Sykes-tyyppistä überchikkeriä.


Mutta sitä voidaan käyttää kuvaavaan kaikkea pääasiassa nuorille naislukijoille tarkoitettua kevyttä viihdekirjallisuutta, joka (yleensä) myy hyvin, joka ei tee suuria kirjallisia innovaatioita tai jolla ei ole uutta filosofista sanomaa. Eli siis vähän kaikkea tarpeen mukaan.

c) Chick litistä voi tehdä feminististä tulkintaa paitsi kirjasta itsestään, myös ympäröivästä yhteiskunnasta. Tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä hyväkseen.

Esimerkiksi suomalaisen chick litin itselleni mielenkiintoinen alagenre on kolmikymppisen naisen äitiyttä ensimmäisen lapsen saannin aikaan kuvaava kirjallisuus. Tämä mahtanee kertoa jotain suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta (sukupuolieroihin törmätään niin perhepiirissä kuin työpaikallakin vasta perheytymisen yhteydessä) tai esimerkiksi yleisestä vapaamielisyydestä (naisten elämistä tietyllä tavalla vaaditaan vasta, kun hän on plussannut). Tässä mielessä kannattaa tutustua esim. Pauliina Suden Ruuhkavuoteen (2005), Cia Kiiskisen Äitiyspakkaukseen (2001) tai Minna Kiistalan Minä en sitten koskaan muutu -teokseen (2010).

Chick lit -termiä voi käyttää myös retroaktiivisesti, mikäli tiedostaa käyttönsä olevan anakronistista. Miten esim. 1800-luvun chikkerisankarittaret eroavat 1960-luvun Modesty Blaisesta tai Sinkkisten Carriesta? Mitä nykyinen naiskirjallisuus kertoo feminismin kehityksestä, valtavirtaistumisesta ja naisasialiikkeen yhteiskunnallisesta onnistumisesta?

Mitäs koottuja selityksiä tästä nyt jäi puuttumaan?

Katso lisää ylen jutusta 20.4.2012: Voiko feministi lukea chick lit -kirjallisuutta?