Kirjaläppää: Huonot kirjat

Välillä sitä tulee luettua huonoja kirjoja. Joskus vahingossa, joskus tahallaan. Tahalliset kalkkunakokemukset voivat olla hyvinkin antoisia. Kun välillä lukee kirjoja kieli poskessa, raivosta kihisten tai varpaat myötähäpeästä kipristellen, kerää elämyksiä, joita hyvän kirjallisuuden lukeminen ei ikinä tarjoa. Samalla sitä oppii itsestään lukijana: tässä menee minun huumorintajuni raja, tämähän on sairaan hauskaa. Ja ennen kaikkea oppii arvostamaan hyvää kirjallisuutta ja taidokkaita kertojia. Jos sitä lukisi pelkkää hyvää kirjallisuutta, mihin niitä lukukokemuksiaan peilaisi?

Vahingossa luetut huonot kirjat

Huonoja kirjoja tulee eniten vastaan lempparikirjailijoiden tuotannossa. Kun George R. R. Martinin A Song of Ice and Fire  -sarjan (suom. Tulen ja jään laulu) ensimmäiset osat ovat niin erinomaisia kuin ovat, A Dance with Dragons voi olla suurikin pettymys. Verrattuna todella huonoihin kirjoihin se on vähintään keskinkertaista parempi, mutta suhteessa kirjailijan omaan tuotantoon sekä sarjaan se on heikommasta päästä. Vaikka kuinka lukijana ymmärtää, että osa romaanin suhteellisesta heikkoudesta on kiinni sisältöteknisistä vaatimuksista - jossain vaiheessa on vaan pakko alkaa keriä juonia kasaan, ettei kirjasarja paisu sataosaiseksi, ja tämä on epäilemättä äärettömän työlästä noin 4000 sivun alkurevittelyn jälkeen. Silti raskaus ja hidassoutuisuus pistää huokailemaan.

Toisaalta taas huonous voi tulla yllätyksenä parhausgenreä tai nerokkaita korkeakonseptisia romskuja luettaessa. Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit oli niin viihdyttävä, että lainasin myös Järki ja tunteet ja merihirviöt. Merihirviöt kun ovat kuitenkin lähtökohtaisesti vielä viihdyttävämpiä kuin zombit. Paitsi tällä kertaa ei. En päässyt parissa kuukaudessa puoliväliä pidemmälle. Kaava oli sama: humoristista ja vauhdikasta Jane Austen -mashupia. Toinen rokkasi, toisesta jäi tikkuja sormenpäihin. 

Ja joskus sitä sortuu kirjan takakansiteksteihin, kirja-arvioihin tai ihan vain omaan inhimillisyyteensä. Tämä viimeinen on erityisen totta klassikkojen osalta. Sitä haluaisi niin kovasti olla ihminen, joka on tämänkin klassikon lukenut. 

Tarkoituksella luetut huonot kirjat

Kun ihminen on kiehuu sisäisesti tuntemattomasta syystä, mutta sopivaa purkauskohdetta ei ole, voi aina luottaa heikkoon chick litiin. Jennifer Weiner, Lauren Weisberger, Sophie Kinsella & kumpp. pelastavat silloin, kun mies ei ymmärrä mokata katastrofaalisesti ja tuoda vaikka vääränmerkkistä maitoa kaupasta. Etenkin jos lukee suomennoksena, jolloin voi olla aika varma siitä, että brändien nimiä on taas kirjoitettu väärin. Halpaa hupia koko rahalla.

Tietoiset kalkkunakokemukset puolestaan viihdyttävät silloin kun kaipaa huvitusta, mutta ei jaksa ajatella. True Bloodin (vir. Southern Vampire Chronicles) ensimmäisen osan luin ystävän suosituksesta. Epäilin jo alun perinkin, etteivät kirjamakumme kohtaa tällä kertaa ja olin oikeassa parhaalla mahdollisella tavalla. Kokemus oli yksi viime vuosien hauskimmista. Erityisesti loppukohtaus sai ulvomaan naurusta. Tämä ei varmaankaan ollut kirjailijan tarkoitus, mutta lukija saa onneksi ymmärtää viestin ihan millä tavalla haluaa.

Ja sitten ovat ne klassikot. Jostain syystä länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin on pesiytynyt luvattoman suuri määrä huonoja kirjoja. Näitä luetaan moraalisesta väkipakosta tai muusta yhtä epäilyttävästä syystä. Että voi sitten elvistellä lukeneensa. Suurimmat pettymykset klassikoissakin tuottavat lempparikirjailijat. 

Ja ne, jotka jätetään väliin suosiolla

Joskus kirjan yleinen suursuosio riittää vakuuttamaan lukukokemuksen turhuudesta. Dickenskin oli aikansa myydyimpiä kirjailijoita. Milloin olen sen jonkun toisen joululahjagrishamin tai kirjaston kierrätyshyllycoelhon uteliaisuuttani lukenut, olen todennut, että parhaat lukukokemukseni eivät tapaa löytyä (vanhentuneiltakaan) Bestseller-listoilta. Niinpä minulta on jäänyt täysin väliin sellainenkin 2000-luvun klassikkosarja ja -ilmiö kuin Twilight. 

Sitä seuraa tänä vuonna vähintään E. L. Jamesin Fifty Shades -äitylipornosarja, jota en aio lukea edes kalkkunakokemuksena, koska

a) "keskityn johonkin muuhun, mihin"
b) "kaikkeen ei lukuaika riitä"
c) "rajansa se on myötähäpeälläkin"
d) kaikki yllämainitut?