Tekijänoikeus: Miten käytännössä toimitaan?

Mitä tehdään tilanteessa, jossa ollaan todettu omia tekijänoikeuksia loukkaava teoksen käyttö? Noin niin kuin kiukustumisen lisäksi?

En ole koskaan aiemmin joutunut pohtimaan tekijänoikeuksia kuin tavisyliopisto-opiskelijan kannalta. Toisin sanoen, kosketuspintani on ollut enimmäkseen mallia "pitääkö tähänkin nyt etsiä lähde ja laittaa lähdeviite?"* Tärkeintä on ollut olla loukkaamatta kenenkään muun tekijänoikeuksia ja plagiointia on vältetty kuin syöpää, ydintuhoa ja lipeäkalaa. Ne muutamat kerrat kun plagiointi on materialisoitunut opiskelijayhteisössä, järkytys ja myötähäpeä on ollut murskaavaa. Samoin on käynyt blogimaailmassa, kuten Smart Bitchesin artikkeli osoittaa.

Tekijänoikeuslaista on helppoa saada tietoa ihan googlaamalla, mutta tekijänoikeuksien(sa) soveltaminen käytännön toiminnaksi on hankalammin selviteltävissä. Sitä mielellään toimisi niin kuin yleensä tällaisissa tapauksissa toimitaan, jotta kaikki asianosaiset olisivat jotenkin kartalla. Onneksi minulla sattuu olemaan ihania ja avuliaita ammattilaisjournalistitovereita, jotka olivat täysin yksimielisiä oikeasta toimintatavasta.

Kehen pitää olla yhteydessä?

Jos julkaisu on rikkonut tekijänoikeuksiasi, ota ensimmäiseksi yhteys julkaisun päätoimittajaan tai vastaavassa asemassa olevaan henkilöön. Päätoimittaja on loppukädessä vastuussa koko julkaisun sisällöstä. Yksityisten blogien tapauksessa päätoimittajan asemassa on blogin kirjoittaja, kaupallisella julkaisualustalla toimivien blogien tapauksessa yleensä tuottaja tai toimituspäällikkö -nimikkeellä toimiva henkilö.

Miten valmistaudut yhteydenottoon?

Ensin kannattaa varmistaa, että sinulla on hyvät perustelut tekijänoikeusrikkomuksen epäilyyn, esimerkiksi kuvagrabejä netistä tai paperiversio lehdestä, jossa teostasi on käytetty luvatta, sekä vastaavia alkuperäisestä teoksestasi. Seuraavaksi mieti, mitä yhteydenotolta haluat: yleisimpiä ratkaisuvaihtoehtoja ovat anteeksipyyntö, teoksen poisto julkaisusta tai isyysoikeuksien huomioiminen jälkikäteen. Taloudellisiin oikeuksiin liittyviä ovat puolestaan julkaisupalkkio ja/tai hyvityspalkkio. Hyvitysvaatimus on tapana esittää esimerkiksi taidekuvista tai jos kokee tulleensa erittäin loukatuksi (teos esitetty loukkaavassa kontekstissa yms.).

Miten tässä tapauksessa edettiin?

Päätoimittajalta kannatti kuulemma odottaa tässä tapauksessa anteeksipyyntöä ja kuvapalkkiota luokassa 50-150 € riippuen siitä, oliko kuva ollut paperiversiossakin (kyllä oli ollut).  En kokenut itseäni erityisen loukatuksi tai kuvaani erityisen teokselliseksi (ja lisäksi paperiversion kuva oli tosi pieni), joten mielestäni erityisen hyvityspalkkion vaatiminen olisi ollut vähän noloa. Kuvasto tarjoaa ohjeita sopivan julkaisupalkkion  arvioimiseen täällä.

Suunnittelin sanovani, että otan yhteyttä tällaisessa ikävässä asiassa kuin tekijänoikeusrikkomus, esittäväni jonkin sortin stoorin tapahtuneesta, esittäväni kuvapalkkiopyynnön ja noloilevani ja pahimmassa tapauksessa taistelevani raivokkaasti oikeuksieni puolesta. (Jotkut meistä ovat olleet joskus aika huonoissa duunipaikoissa...)

Vantaan Laurin päätoimittaja Pauli Juusela oli kuitenkin jo kuullut jutusta. Hän tiesi ensi lauseesta, millä asialla olin ja pyysi anteeksi lehden puolesta. Hän selitti kyseessä olleen AD:n erheen ja tarjosi normaalia kuvapalkkiota. Hän kysyi, voinko lähettää hänelle sähköpostin, joka sisältää muutaman sanan kuvailemaan tapausta ja laskun, ja pyysi toistamiseen anteeksi.

Koko asia selvitetty alta viiden minuutin. Häkellyttävää tehokkuutta ja erittäin tahdikkaasti toimittu. Jäi hyvä mieli.

Myöhemmin päivällä huomasin vielä blogiin tulleen AD:n anteeksipyynnön, niin että asia on minun puolestani erittäin järjestyksessä. Vähän nolottaa oma julkinen kiukustuminen, mutta menköön elämän ja oman epäprofessionaalisuuden piikkiin.

Mitä tästä opimme?

Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (Otava 2011)

Koko tapaus oli itselleni erittäin hyvä muistutus siitä, että tekijänoikeudet eivät suinkaan ole mitään pilipalilainsäädäntöjuttuja, jotka eivät kosketa minua, kunhan en itse lataile laitonta materiaalia netistä tai käytä tai julkaise muiden juttuja tai kuvia luvatta. Niistä ei ole minulle pelkkää haittaa, vaan myös hyötyä.

Toisaalta taas tuli huomattua, että googlen haut ovat hyviä apuvälineitä, mutta erittäin tarkkana saa olla tarkistaessaan, onko materiaali tekijänoikeuksien alaista vai ei. Näistäkin Anna-Leena Härkösen Onnen tunnin tusinasta ensimmäisestä kansikuvasta yksi on minun tekijänoikeuksieni alainen kuva, kolme muiden blogaajien teoskynnyksen mielestäni ylittäviä, ja siten tekijänoikeuksien alaisia kuvia. Loput puolestaan ovat teoskynnyksen ylittämättömiä kuvia tai kopioita kustantamon pressikuvasta. Mutta ihan pikasilmäyksellä ei itsekään omaansa välttämättä tunnista joukosta.

Tässä vielä Kuvaston ohje valokuvan teoskynnyksen ylittämisen arviointiin: "Valokuvateoksen teoskynnyksen osalta on annettu Turun hovioikeuden ratkaisu (26.8.1997 Nro 2154, Dnro 96/1304) koskien maisemakuvaa. Sen mukaan valokuvaajan valokuva ei vertailussa eronnut muista valokuvaajan samasta paikasta ottamista valokuvista eikä mainostoimiston toimitusjohtajan samasta paikasta ottamasta valokuvasta siinä määrin että valokuvaa olisi voitu pitää valokuvaajan luovan työn omaperäisenä tuloksena."

*Jos ei ole kyse yleisesti tunnetusta faktatiedosta, parempi erehtyä tekemään vähän ylimääräistä työtä kuin jättää laittamatta.